perjantai 30. joulukuuta 2022

valkea amaryllis

Ostin amarylliksen nuppuisena ja lapun mukaan siitä tulee valkopunainen. Valkoinen siitä sitten tuli. Sipulista näkyy toinenkin kukkavarsi. Kukka on kaunis ja isokokoinen.

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

joulun viettohon

Joulu, joulu tullut on juhla armahainen.
Siitä riemu verraton, ilo autuainen.
Ympärillä maailma myrskyn lailla pauhaa.

lauantai 24. joulukuuta 2022

muistokynttilä

 

 

Vein kynttilän muualle haudattujen muistoristille.

Moni muukin oli vienyt sinne kynttilän.



keskiviikko 21. joulukuuta 2022

vanhojen joulukorttien tunnelmaa

Nämä kortit on tulleet postin kautta meille.
Kortit on olleet osa joulunviettoa ja saapuneet kortit pidetään pöydällä joulun ajan. 

tiistai 20. joulukuuta 2022

potkuttelulla eteenpäin

Ulkona on sen verran lunta, että vanhan ajan potkukelkalla olisi töitä.
Se on edelleen suosittu kulkuväline  maaseudulla talvisaikaan. 
Potkukelkka soveltuu kevyisiin töihin ja kantamuksiin.
Potkukelkasta on kehitetty kaupunkimaiseen ympäristöön soveltuvia malleja ympärivuotiseen käyttöön pyörillä kulkeviksi, joilla pääsee kauppaan kesälläkin.

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

joulun tapahtuma

   Joulun valotapahtumaa katsomassa.



torstai 15. joulukuuta 2022

valaistu joulupuu

Joulukuusi ovat lumisessa maisemassa

 

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

lunta riittää

Kaksi päivää peräkkäin satoi lunta ja sitä on nyt 53 cm, se on enemmän kuin Enontekiöllä.
Tiet on aurattu puhtaiksi, samoin oma pihaparkki, mutta kadun varsilla on
lumeen peittyneitä autoja. Nyt on sää pakastunut ja ainakin
jouluviikolle mennään näillä lumilla.

 

lumi on jo peittänyt

Kaksi päivää peräkkäin satoi lunta ja sitä on nyt 53 cm, se on enemmän kuin Enontekiöllä.
Tiet on aurattu puhtaiksi, samoin oma pihaparkki, mutta kadun varsilla on lumeen peittyneitä autoja. Nyt on sää pakastunut ja ainakin jouluviikolle mennään näillä lumilla.

Lunta on nyt selvästi enemmän  Uudellamaalla kuin Lapissa. (näkyy vain tilaajille)

tiistai 13. joulukuuta 2022

joululeivonnaisia

Nyt on joululeivonnaiset leivottu.

torstai 8. joulukuuta 2022

joulukorttien aika

Muutaman kortin lähetän ja itse saan vielä vähemmän. Ihmiset ja osoitteet unohtuu.

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivän iltana sytytin sinivalkeat kynttilät. Ostin kukkakaupasta hyasintteja, mutta ne ei ehtineet aueta, paketissa on kuitenkin sinivalkoiset värit.
Katsoin tv:stä itsenäisyyspäivän vastaanoton. Siinä se päivä menikin.



maanantai 5. joulukuuta 2022

kaneli on monipuolinen mauste

Kaneli on jouluinen mauste, jota käytetään mausteena monissa erityyppisissä ruoissa.
Kanelitankoja käytetään myös jouluisissa asetelmissa koristeena.

Kassiakaneli  (Cinnamomum cassia) on Myanmarista peräisin oleva kolmemetrinen puu, jonka kuoresta saadaan kanelia. Kanelialdehydi antaa kanelille sen ominaisen maun ja tuoksun. Kassiakaneli sisältää myrkyllistä kumariinia, joka voimistaa kanelin aromia, ja sen vuoksi kassiakanelilla saadaan tuotteisiin voimakkaampi aromi kuin ceyloninkanelilla.  Kassiakanelissa kumariinia on yli 200-kertaisesti verrattuna ceyloninkaneliin.Turvallinen raja kassiakanelia on 5-7 mg tai teelusikallinen päivässä. Kassiakaneli on tavallisin kaupassa myytävä kaneli.

   

Ceyloninkaneli (Cinnamomum verum) on kanelipuiden sukuun kuuluva trooppinen puu, joka on peräisin Sri Lankan saarelta. Ceyloninkanelin nuorten versojen kuivatusta kuoresta jauhetaan mausteena käytettävää kanelia. Ceyloninkaneli on miedompaa, eikä liiemmin sisällä myrkyllistä kumariinia. Mitä miedommalta kaneli maistuu sitä vähemmän siinä on kumariinia.
Kahdessa Kuluttajan testaamassa kanelissa, Lidlin Kaniassa ja Urtekramin luomukanelissa, kumariinia ei ollut lainkaan. Ne ovat lajikkeeltaan ceyloninkanelia, joka on sopiva valinta kanelin suurkäyttäjälle. Lidlin Kania-kaneli sisälsi hiekkaa 1,8 prosenttia ja tuhkaa jota kanelissa on luonnostaan. (mukana teostovapaita kuvia)

lauantai 3. joulukuuta 2022

joulukortteja joko ostaisin

Haluaisin ostaa joulukortteja ihan siksi, kun niissä on hauskoja tai muuten mukavia kuvia.

perjantai 2. joulukuuta 2022

joulunpunainen amaryllis

        Punainen amaryllis alkoi jo kukkia.

torstai 1. joulukuuta 2022

lumiset penkit

 Joulukuun alkaessa maassa on lunta.


keskiviikko 30. marraskuuta 2022

linturuokinta

Vanhat ruokintalaitteet oli tallella niihin laitoin linnuille ruokaa.Vien ne ulos vanhalle ruokintapaikalle.
 

tiistai 29. marraskuuta 2022

varhaista talventuloa

Marraskuu päättyy lumisiin maisemiin, lumet on pysyneet maassa jo viikon päivät.
Sää on kylmenemässä, joten lumet ei ihan heti sula. Mutta usein jouluna ei ole lunta ja nämäkin lumet ehtii sulaa ennen joulua vielä moneen kertaan.

perjantai 25. marraskuuta 2022

liukasta menoa

Kävin ulkoilemassa, aurakoneet on silottaneet tien pinnan ja se tuntuu liukkaalta paikoin.
Viime talvena liukastuin monta kertaa ja sain niistä jatkuvia kipuja. Olen joskus ostanut kengän pohjaan laitettavia kumisia liukuesteitä. Ne ei liiemmin estä liukastumista.
Täällä näkee monilla ihmisillä kävelysauvat, joten lähdin sauvaostoksille.
Sauvat on 115cm, sopiva pituus on n 50cm lyhyempi kuin oma pituus.
Kävelysauvojen avulla kulku tuntuu tasaisemmalta ja kävelyasento pysyy parempana.
Nuo kädenpitimet tuntui oudolta enkä niitä käyttänyt, vaan pidin sauvasta kiinni.

tiistai 22. marraskuuta 2022

talvi tulossa

Viime viikolla vaihdoin auton renkaat, ihan sopivaan aikaan, sillä heti sen jälkeen ilmat kylmeni.
Viikonvaihteessa satoi lunta noin kymmenen senttiä, ensilumeksi se on aika paljon.
Aurauskoneilla alkoi lumityöt.

lauantai 19. marraskuuta 2022

maahan satoi ensilumi

Päivät on lyhentyneet ja se tietää talvilinnuille ongelmia ruuan kanssa.
Tiaiset ja mustarastaat on tulleet pihojen lähelle etsimään ruokapaikkoja.
Tänä vuonna pihlajissa on jo ruokaillut tilhiparvia, marjat on melkein syöty. 

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

vanhan kissan elämän tarina

Kattinen syntyi kauan sitten pieneen mökkiin.
Kattinen ei ollut tottunut ihmiseen ja ensikosketuksena merkitsi minut naarmuilla.
Pentu oli seitsenviikkoinen ja huomattavan laiha, vain luuta ja nahkaa.
Ensimmäiset päivät se piileskeli sängyn alla ja vasta yön tullen se tuli syömään.
Mutta aina  ihmisen nähtyään se pakeni heti sängyn alle. Mutta vähitellen Kattinen huomasi, että ihmistä ei tarvitse pelätä ja se alkoi näyttäytyä myös päiväsaikaan.

Kattinen sai ensimmäiset kesät juosta vapaana, mutta sitten tuli kesä, jolloin teimme muuttoa
. Silloin se aavisti jotain olevan tapahtumassa ja karkasi. Jouduimme etsimään päivän ja saimme sen mukaamme.
Kattinen matkusti kanssamme maalta kaupunkiin ja niin siitä tuli kaupunkilaiskissa, joka ei päässyt enää ulos vapaasti.
Kattinen oppi istumaan polkupyörän korissa ja pääsi siten mukaan ulkoilemaan metsälenkeille. Hihnassa se kulki kuin vanha tekijä..
Kesällä se oli mukana mökillä ja se olikin Kattisen elämän parasta aikaa.
Kattisen viimeisenä kesänä palasimme mökiltä kotiin juhannuksen mailla.


Sitten huomattiin, että Kattinen oli väsynyt, eikä ruoka maistunut.
Oli tehtävä raskas päätös ja luovuttava.
Kattisen elämän pituus oli 18 vuotta 7 kuukautta ja 14 päivää.

Kattinen sai viimeisen lepopaikan mökiltä ruusupensaan alta, jossa se eläissään usein makoili.

 
Tuohon aikaan kissanpennulla ei ollut mitään suositusta luovutusiästä ja usein pennuista haluttiin eroon heti kun ne alkoi syödä muutakin kuin emon maitoa jopa 3-5 viikkoisina.

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

joulun kukkia

Tämä on marraskuunkaktus jota usein sanotaan joulukaktukseksi.
Tämän ostin vuosi sitten ja sain sen nyt uudelleen kukkimaan näinkin runsaasti.

tiistai 8. marraskuuta 2022

merimetsoja merenlahdella

Merimetso on isokokoinen vesilintu. Nimestään huolimatta se ei ole metso vaan kuuluu pelikaaneihin.
Lintu on isokokoinen ja painaa noin 3 kiloa. Niitä näkee merialueilla lentelevän ruokaa etsimässä, mutta joskus yksittäisiä lintuja voi näkyä järvillä ja lammilla.
Tänään iso parvi oli merenlahdella, parvessa oli jatkuvaa liikehdintää, lintuja oli satoja yksilöitä.


torstai 3. marraskuuta 2022

varhaista jouluaikaa

Jouluaiheisia tavaroita on näkynyt kaupassa kuukauden päivät.
Värikkäät tonttuhahmot etsivät joulumielistä kotia.
Monenlaisista värikkäistä jouluvaloista löytyy jokaiselle mieleinen.

lauantai 29. lokakuuta 2022

porraskävelyä

Täällä rinteessä oli ennen hiihtohissi ja siellä lasketeltiin suksilla mäkeä. Loivemmilla rinteillä lasketeltiin pulkkamäkeä. Sittemmin toiminta väheni ja hissit purettiin.
Sen jälkeen mäki on ollut lintuharrastajien suosima tarkkailupaikka.

Muutamia vuosia sitten rinteeseen rakennettiin kuntoportaat.
Portaat on noin 210 metriä pitkät, askelmia niissä on 261, paikoin portaat on jyrkät.
Olen joskus mitannut paljonko aikaa menee portaiden nousuun.

Nopeiten aika ollut 3 min 30sek. Tänä keväänä aikaa meni 3 min 40 sek.
Tällä kertaa en tarkkaa aikaa laskenut, sillä tarkoitus ei ollut nousta ylös asti.

Aikaa kului 5 minuuttia, ja ikäihmiselle on voitto sekin kun jaksoin nousta portaat ylös asti.
Alaslaskeutuminen on helppoa, liukkaita portaita joutuu varoa kaiteesta tukien.

Talvisin ympäröivälle alueelle tehdään hiihtolatuja ja se onkin suosittu talviliikuntapaikka.

torstai 20. lokakuuta 2022

orkidean kasvatus

Viime talvena ostin punaisen orkidean.
Kukinnan jälkeen kukkavarteen kasvoi kaksi uutta taimen alkua.
Taimet sai kasvuvoiman emokasvin kukkavarren kautta ja ne teki ilmajuuria.
Orkidea istutetaan orkideamultaan sekä läpinäkyvään purkkiin.


keskiviikko 19. lokakuuta 2022

marjat maistuu tilhille

    Marjoja tai koristeomenoita lienee, johon pyrähti iso parvi tilhiä


tiistai 18. lokakuuta 2022

maanantai 10. lokakuuta 2022

kärsimyskukat ja keijunmekko

Kevättalvella laitoin kasvamaan keijunmekon siemeniä ja muitakin kasveja.  Keijunmekot on kukkineet alkukesästä alkaen ahkeraan. Purkissa oli turhan monta tainta 2-4 tainta olisi riittänyt.
Keväällä ostin kaksi kärsimyskukkaa, jotka on kukkineet lähes jatkuvasti. Takana näkyy torpankukan sinisiä kukkia, sekä begonian mukulat, jotka ostin keväällä. Mukulat oli kuivahtaneita ja puoli-ilmaisia, halusin pelastaa ne. Vaikka niissä niissä ei ollut elonmerkkejä ne innostui kasvamaan ja oli kesän ulkona, ne näkyy kuvassa kärsimyskukan takana.
Lasitetulla parvekkeella kukat säilyy pakkasiin asti jonka jälkeen totuttelen niitä sisäilmaan.

ainolan syksy

 Kävin katsomassa,, mutta portit se oli suljettu. Avautuu vasta vapun jälkeen toukokuulla.



sunnuntai 9. lokakuuta 2022

suuri hopeapoppeli

Tämä puu on suurimpia hopeapoppeleita maassamme. Puu on lähes kolme metriä paksu ja latvus on latvus on noin 25 metriä leveä. puu sijaitsee Järvenpää keskustassa.

lauantai 8. lokakuuta 2022

lintuja muuttoparvessa

Aamureissulla poikkesin pellon reunalle tarkkailemaan lintuja.
Pellolla oli muutama kanadanhanhi ja niiden seurassa joutsenia ja niiden poikasia.