Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekasvit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. huhtikuuta 2024

kukkakaupan tuliaisia ja taimikasvatettuja

     Kävin katsomassa kukkakaupan valikoimaa. Paljon oli monen värisiä kukkia.
                                                    
Pelargoni on helppo kasvattaa ja melko helppo hoitaa. Sen kukintaa saa katsella pitkin kesää.
Helppoutensa takia kukkakaupasta mukaan lähti kaksi pelargonia.
                                
Huomasin tänään Lidlissä maljaköynnöksen. Ostin sen koska se oli edullinen.
Kasvatin sitä ensi kertaa viime vuonna ja se viihtyi hyvin minulla pitkään.
                                         
Mustanmerenruusun taimet on kasvaneet ja niissä on nuppuja.
Niiden takana on keijunmekot, jotka kylvin talvella, on viihtyneet hyvin.


Kylvin kevättalvella mustasilmää ja ne on kasvaneet pituutta. Varret on takertuvia, niin en oikeen pidä niistä. Ihan huvikseni ajattelin niitä nyt laittaa, en ole koskaan saanut niitä kunnolla kukkimaan.
Ehkä en osaa hoitaa mustaasilmää.

keskiviikko 25. lokakuuta 2023

marraskuun kaktus

Tätä sanotaan usein nimellä joulukaktus, mutta tämä kukkii jo ennen joulua.

p zoompage-fontsize="16">

perjantai 10. helmikuuta 2023

kliivia on vanhanajan kasvi

 Kliivia eli punasarja on vanhanajan kasvi. Se kuuluu narsissikasveihin ja on myrkyllinen. 

   Kliiviaa oli paljon myytävänä kukkakaupassa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

kämmeköitä ikkunalla

Ostin uuden perhoskämmekän. Aika värikäs tämä on. Kämmeköissä on se hyvä, että niiden kukinta kestää jopa puoli vuotta, eikä välttämättä tarvitse ihan ikkunalautapaikkaa.

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

syksyn keltaiset kukat

Syksy on tuntunut pitkältä ja ikävystyttävältä. Lieneekö siihen syynä korona vaiko muu syksyinen ankeus. Aamulla kävin kaupassa, olin jo aikasemmin mielinyt ostaa amarylliksen. Nyt oli hinta kohdallaan ja kukkavarsi sopiva, että saatan onnistua sen kasvatuksessa, tai kaksi niitä kukkavarsia on.
Samalla ostin ruusukimpun. Ikkunalla on aikasemmin ostettu krysanteemi ja oranssi tulilatva. Sattumaa, kaikki keltaisen sävyisiä. Auringonkeltainen on  piristävä väri ja tänään sattui aurinkokin näyttäytymään, ainakin jonkin aikaa. Näkyypä siinä paavalinkukkakin jonka ostin aiemmin syksyllä.

tiistai 15. syyskuuta 2020

kukkia ikkunalla

KUvassa mustanmerenruusu ja vasemmalla aiemmin ostetut lukinkämmekkä, ei enää kuki. Keskelä krysanteemi ja  perhoskämmekkä. ja keskellä lisäksi paavalinkukka, jossa tulossa nuppuja.

Mustanmerenruusu on kukkinut runsaammin kuin ikinä. Olin välillä jo kyllästynyt katsomaan sitä kun ei kukkia ollut kuin muutama. Nyt niitä on todella paljon ja kukat on kestäviä

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

kaktus kukkii

Tämä kaktus on ollut minulla muutaman vuoden ja aina näin marraskuulla se kukkii ja joskus vähäisesti kevättalvellakin.

tiistai 24. joulukuuta 2013

jouluna kukkii

amaryllis


 kaktus

 jouluruusu
kärsimyskukka

tiistai 13. maaliskuuta 2012

kärsimyskukka

Kukkii talvellakin kun saa lisävaloa.