Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

joulun tapahtuma

   Joulun valotapahtumaa katsomassa.



keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Joulurekkaa katsomassa

 Joulurekka tuli tänä vuonna vierailulle. Matka oli sen verran lyhyt että kävin sitä katsomassa ja kuvaamassa. Kylmästä ja viimaisesta säästä huolimatta ilmaisen Colajuoman jonottajia oli paikalla jonkin verran. Itse viivyin sen aikaa että rekan valot syttyi ja otin valokuvat.


torstai 5. elokuuta 2021

taidetalon kulmilla

Taidetalon kulmilla kävin kuvaamassa. Vaikka en sisälle mennyt, niin ulkoa löytyi paljon taiteellista
katsottavaa.

 



















Sisätiloissa oli näyttely avoinna elo-syyskuulla.


torstai 22. heinäkuuta 2021

varuskunnan muistomerkki

Lakkautetun Hyrylän varuskunnan muistomerkin paljastustilaisuus.
(kivinen laatta puhujapöntön edessä, ei näy kunnolla kuvissa.)

Paikalla oli saapunut sotaveteraaneja sekä puolustusministeri, sekä yleisöä satamäärin.

Puolustusvoimien hevoset olivat esillä. Paikalle oli tuotu myös puolustusvoimien hevosia Niiinisalosta.Kävijävieraat olivat kiinnostuneita näytöksestä.

Paikalla oli  armeijan soppatykki, josta sai hernekeittoa ja näkkileipää.(vapaaeht. maksu)
Hyrylän varuskunta on tavallaan tuttu jo lapsuudestani, sillä yksi veljistäni oli siellä armeijassa.
Käynnillä halusin samalla kunnioittaa isäni muistoa, joka oli sotaveteraani.

lauantai 15. elokuuta 2020

ilmailunäytös

Kävin katsomassa ja kuvaamassa Vesivehmaalla ilmailunäytöstä  Katselin näytöstä maantien puolelta ja hyvinhän sinnekin näkyi, ehkä jopa paremmin, koska aurinko oli takana. Aika erikoisia temppuja tekivät lentokoneilla ja olihan siellä laskuvarjohyppyjäkin katsottavana.











Taitolentoa ilmailunäytöksessä.



Lähtiessä maantie olikin täyttynyt autoista ja tiukkaa teki, että mahtui ajamaan ja väistämään vastaantulijaa. Oma auto ei ollut tällä tiellä vaan se oli jätetty kauemmaksi.

Vesivehmaan lentonäytös

               Lentonäytös Vesivehmaan lentokentällä. Aika hurjia temppuja teki.

perjantai 14. elokuuta 2020

asuntomessut tuusulassa











Tälläisiä näkymiä aamuvarhaisella, ennen aukeamista. Vaaleaa ja tummaa seinissä  ja isoja ikkunoita. Mielestäni tyylittömiä tai ehkä tämän aikakauden tyyliä.
Jos kuvat ei jostain syystä näy, joten tein niistä tämän gif-kuvan.