Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuusipuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuusipuu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. kesäkuuta 2022

oi kuusipuu

Kuljen joskus tätä polkua pitkin, koska se tuo mieleen lapsuuden aikaiset metsäpolut.
Polun reunassa kasvaa kuusipuu, siinäpä kaunis joulupuu.

2012-12

2020-03
Kului useita vuosia kun taas kävin kuusipuun luona. Puu oli kovasti kasvanut ja tuuhentunut

 
Kului pari vuotta kului ja kuljin taas tuttua polkua jonka varrella kasvoi kuusipuu.
Mutta kuusipuu oli kaadettu, kuihtunut puu kannon vieressä. 
Joulupuu jonka kasvua seurasin kaksitoista vuotta oli kaadettu.
2022-06

lauantai 12. syyskuuta 2015

kuusipuusta on moneksi

Kuvia selatessa tulin huomanneeksi että kansioissa on monen aiheisia kuvia.
Kuusi on numero tai lukumäärä, mutta se on myös havupuu. 

Tähän kuusikkoon muodostunut polku on kuusikkokuja, piikkkejä sataa niskaan jos siitä läpi kulkee.

Kuusipuu tarjoaa linnuille ravintoa runsaasti. Kuusipuun tarjoaman suojan ja ruuan turvin monet talvilinnut selviää talvesta. Siemensyöjät syövät kävyn siemeniä, kuten tässä pikkukäpylintu.
Kuusitiaisen elinympäristönä on kuusimetsä. Talvisin se löytää kuusen oksilta ötököitä.
Kuusen oksille on kasvanut naavaa, sitä voidaan pitää ilman puhtauden mittarina. Saastuneessa ympäristössä naavaa ei muodostu.
Kuusi on maamme tärkein rakennuspuu. Siitä tehdään huonekaluja, lautoja ja vaikkapa paperia.
Kuusen lehdet, eli piikit uusiutuvat muutaman vuoden välein. Metsässä on valtava muurahaisarmeija joka lakkaamatta työskentelee ja kerää piikkejä kasoihin. Työ on äärettömän hidasta, mutta muurahaiset ovat loputtoman ahkeria, suurella joukolla työ edistyy. Tämän keon kokoaamiseen on voinut mennä kymmeniä vuosia.
Keon rakentaminen alkaa pienestä. Tämä keko sijaitsee kostealla suolla. Ympärillä kasvaa hidaskasvuisia näreitä. Mutta äärettömällä sitkeydellään muurahaiset ovat keränneet ympäristön näreistä piikkejä keon pohjaksi.
Vanha kuusi on ollut kauan paikallaan. Ehkä noin 100 vuotta sitten tuolle paikalle osui yksi kuusen siemen, joka säästyi tallomiselta, ehkä se pääsi kasvamaan piilossa emokuusensa alla. Kun sitten emokuusi kaadettiin, jäi se taistelemaan oman elintilansa puolesta. Kasvoi ja vahvistui. Siitä kasvoi alueensa yksi komeimmista kuusista.  Koska se kasvoi suojelualuella sitä ei kaadettu, vaikka se osoitti jo ränsistymisen merkkejä. Se tarjoaa vieläkin suojaa ja ravintoa lukuisille lajeille. Huomasin eräänä päivänä palokärjen nakuttelevan sen runkoa, ehkä rungon sisällä oli ötököitä.
Jotkut kuuset ei koskaan päädy lautatehtaalle, eikä rakennuspuuksi, vaan lopulta ne hajoavat maahan. Tälläiset kaatuneet ja lahoavat puut on kasvieliöitten ja maan pikkueläjien aarreaittoja.
Orava oli löytänyt mieleuisan rakennuspaikan pesälleen kuusen oksilta.
Kuusen ja koivun rungolla näkee joskus erinäköisiä ja erikokoisia pahkoja.
Tämän erikoisen näköisen pahkan kuvasin kiutakönkään polun varrelta.
Kuusi suojautuu ympäristöä vastaan erittämällä pihkaa. Pihka on tarttuvaista ja muodostunut kuusen erittämästä öljystä ja hartsista. Pihkalla uskotaan olevan lukuisia terveyttä edistäviä ominaisuuksia.
Kuusen oksan tynkään voi ripustaa koristeeksi kesäisen kukkaseppeleen.
Siinä on kasvanut kaksi kuusikaverusta polun varrella.
Nuori kuusen taimi on löytänyt kasvupaikan vanhan kuusen lahonnesta kannosta.
Tässä kuusentaimi  jäänyt emokuusensa tyvelle kasvamaan.
Tasakasvuinen keskivanha kuusimetsä.
Tämä kuusi sai elää yli 100 vuotiaaksi ja oli terve kun se kaadettiin.
Täällähän näitä kaadettuja kuusia on kasassa.
Kuusipuu luo perinteisen joulun tunnelman. Sen oksilla loistavia kynttilöitä katsellaan ja sen ympärillä pyöritään. Sen alle tuodaan lahjat. Meillä kissakin ihastui aidosta joulukuusesta.

lauantai 9. toukokuuta 2015

kuusen kanto

Kävin hakkuuaikoilla vanhan kantovanhuksen luona.  Kuusenkanto on vanhentunut yhdeksällä vuodella. Katselin sen rapistuneisuutta. Ilme oli entistä surullisempi.

 

 

Katselin sen rapistuneisuutta. Ilme oli entistä surullisempi.

Se näytti silloin surulliselta melkein näytti että se haluaa sanoa jotakin.
Päätin käydä sitä taas joskus katsomassa.