sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

lampaan villaista


 Kävin katsomassa lampaita.  Niiden karvapeite on paksu ja lämmin, ne tarkenee ulkona talvellakin.


Lampaan villa oli kiharaista, miten ihanan pehmeätä se kädellä tuntuikin.

lauantai 25. maaliskuuta 2023

keijunmekkojen kasvu

Keijunmekot on päässeet hyvään vauhtiin kasvussa. Ruukuissa on kolme tainta molemmissa, sillä on pienet hennot juuret ja pärjää pienessäkin ruukussa, mutta ehkä siirrän ne vielä isompaan ruukkuun.

perjantai 24. maaliskuuta 2023

kärsimyskukka jatkaa kasvua

Kärsimyskukka kasvattaa uutta versoa nopeasti. En istuttanut sitä uuteen ruukkuun, enkä vaihtanut multaa, koska se ei pidä mullanvaihdosta.
Kisu tykkää olla mukana aina kaikenlaissa puuhissani ja joskus pureksii kasvin lehtiä.
Kärsimyskukka on kissalle myrkytön.

torstai 23. maaliskuuta 2023

kevään lintuja


Kävin tänään linnuntarkkailupaikalla, jossa päällisin puolin näytti melko
rauhalliselta.
Kiuruja lauloi pellon yllä ja iso parvi variksia etsi
ruokaa pellolta. Sepelkyyhkyn ääni kuului metsän reunasta. Jousenten ääniä
kuului kauempaa. Useita hanhiparvia lensi ylitse, niissä oli vain muutama
lintu, ainakin valkoposkihanhia oli parvessa. Ne lensivät sen verran
korkealla, ettei laskeutuneet pellolle. Kun olin lähtemässä varikset
säikäytti ison pulmusparven lentoon, pulmuset nousi maasta kuin valkea pilvi.
Viime vuonna tähän aikaan pellolla oli lunta, nyt kevät on
edistynyt pitemmälle.
 

 Töyhtöhyyppiä oli harvakseltaan sänkipellolla.

tiistai 21. maaliskuuta 2023

telkkien kisailua

Telkillä näkyi olevan parin muodostus meneillään, kaksi koirasta kilpaili naaraan suosiosta.
Etualalla sinisorsia.


 Videolla telkkäpari



maanantai 20. maaliskuuta 2023

harvinaisempi tikka

Tänään huomasin sattumalta linnun, jota en ole aikaisemmin havainnut. Kuulin tikan äänen ja ääni kuulosti pehmeämmältä kuin käpytikan ääni. Onneksi oli kamera mukana. Kuvasta oli helppo tunnistaa valkoselkätikka. Olen aika monta kertaa tarkkaillut puissa näkyviä tikkoja ja nytpä se sitten osui kohdalle. Ilma oli samean utuinen ja etäisyyttäkin joku 50 metriä kohteesen. Valkoselkätikka on maassamme erittäin harvinainen ja uhanalainen lintulaji. Niitä arvellaan olevan alle 300-400 paria. Se on itä- ja kaakkoisssuomessa järviseudulla lehtimetsien ja lahojen metsien laji.

       Lintu korkealla rantapuussa, en olisi sitä huomannut, mutta ääntely paljasti linnun.


perjantai 17. maaliskuuta 2023

lumi kimalteli hangella

Ulkoilulenkit on jääneet koko talven ajan lyhyiksi, talvi oli runsasluminen ja on ollut liukkaita kelejä. Olen säästynyt liukastumisilta, kun olen ollut tavallistakin varovaisempi ulkona kulkiessani.
Tänään aamulenkillä huomasin, että hanget kantoi painon, lunta oli noin 10-15 cm.
Hangen päällä on mukava kävellä.
Lumessa oli tuollaisia lumilastuja ja niissä oli jäistä kimalletta.
Päivän lämpötilat sulattaa lumet vauhdilla, nämä kuvanäkymät ovat pian muisto vain.

       Jäistä kimallusta.

jäämuodostelmia

  Virtaava vesi on muodostanut pyöreitä jäämuodostelmia.

tiistai 14. maaliskuuta 2023

keli vaihtui loskaksi

Eilisen aurinkoinen pakkasilma vaihtui yhdessä yössä loskakeliksi ja vesisateeksi.
Puikkelehdin aamulla vesisateessa lätäköitä varoen. 
Keli oli kaiken lisäksi liukas ja ihan tassutteluksi se meni paikoin.

kierränkö vai oikasen lätäkön poikki

hups, kenkä kastuu

maanantai 13. maaliskuuta 2023

talvinen metsäpolku

      Kuljin metsätien kautta, jossa kuvasin lyhyen action-kameran videon.

                                                video


sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

maaliskuun ulkoilua

Kävin kuuntelemassa lintuja. Kanahaukka huuteli vanhalla tutulla alueella, luultavasti niitä on pari.
Talvehtineet pikkulinnut on heränneet kevään tuloon, tiaiset laulaa tiity-tiity laulua, viherpeipot ääntelee ja välillä ryystää järrimäisesti, lieneekö järrejä. Olin kuulevinani myös punatulkun ääntä.

Pajunkissoja näkyy tien varsilla, niitä on näkynyt jo syksystä alkaen.

Maisemat ovat nyt talvisen kauniita.

auringonhalo ja pakkasilma

Aamulla lähdin ulos, pakkasta oli jälleen, mutta vähän eilistä lauhempaa, noin 7 astetta.
Aurinko oli noussut ja kuu painunut taivaanrannan taakse.
Olisin viipynyt kauemminkin, mutta kameran käsittely kylmetti kädet ja piti pala
Polku eilisen lumisateen jäljiltä, uutta lunta taas noin 10 cm.

                                Itätaivaalla näkyi pitkään auringon halo-ilmiö.
 

Aurinko oli vielä alhaalla ja osui puitten latvoihin.

torstai 9. maaliskuuta 2023

talvinen kirsikkapuisto

Aamu oli tämän talven kylmimpiä -15 astetta ja kylmä tuuli puhalsi päin myssyä.
Kuljin kirsikkapuiston kautta, pysähdyin ja nostin kauppakassin penkille.
Pysähdyin kuvaamaan talvinäkymää.  Kirsikkapuut nukkuu vielä talven kourissa.
 


                           Kuukauden kuluttua näillä penkeillä voi katsella kirsikkapuun kukkia.
                           Itsekudotut lapaset pitää kädet lämpimänä näillä pakkasilla.
(lapasia on kahdet päällekkäin)

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

keijunmekot purkeissa

Kuukausi sitten kylvetyt keijunmekot kasvaa hyvin.







naistenpäivän kukkia

Perhosorkideat kukkii.



torstai 2. maaliskuuta 2023

aurinkoa näkyvissä

 Maaliskuu alkoi aurinkoisena ja on hyvä ulkoilusää.
                Päivällä lämpö nousi plussan puolelle ja lumet alkaa sulaa.


  

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

uusi kameraostos

Yleensä näitä mainostetaan urheilukameroina, mutta näkyy niitä käytettävän myös kaikessa muussakin toiminnassa. Mitä kaikkea keksinkään, mutta ainakin ulkona se vapauttaa kädet kuvatessa. Polkupyöräillessä tämä on tietenkin paras. Täytyy kokeilla vedenalaiskuvaustakin kesällä, jos vaikka menisin uimaan samalla. Mutta voihan sillä kuvata vaikka vesisateessa, kun on se vesitiivis kotelokin. Tässä on kuvanvakain, joten kuva ei heilu joka askeleella.                                                            

Asetukset on aluksi vähän vaikeita.
Nappuloiden painamista pitkään tai lyhyesti. Mutta yhdessä illassa ne oppii.
Kameran käyttö on asetusten jälkeen aika helppoa, kunhan valikot oppii muistamaan.

Asetukset menee erillisenä videoille ja kameralle ja eri kuvaustilanteille.
Jos kuvaa ja videoi perusasetuksilla, niin asetuksia ei tarvitse vaihtaa.

Videoasetuksien toimintoja ; normaali kuvaus, SloMotion,Loop,TimeLapse.
Valokuvausasetuksia, normaali kuvaus, Auto, Sarja, Ajastin,

Kaikissa niissä on erikseen säädettäviä asetuksia, jotka löytyy tästä valikosta.
Mukava asia on, että tässä on myös kaukosäädin, jolla voi hallita
videon ja kuvan toimintaa.

Melko hyvin kamera pysyy liikkeessä mukana, vaikka käsivaralta kuvasin.          



huokea actionkamera

Denver kamera hinta noin 50 euroa. Mukana on monenlaisia kiinnitys vempaimia. Sim kortti enintään 32 gt.  Videota voi kuvata kerralla enintään tunnin jakson, täydellä resoluutiolla noin 4 tuntia.
Akun sanotaan kestävän 3 tuntia ja saman ajan kestää sen täyteen lataus. 


Käsivaralta kuvattu video ulkona auringonnousun aikaan.
Video näyttää samalta kuin VHS-kauden videot.