keskiviikko 22. joulukuuta 2010

vanhaa jouluperinnettä

 Nykyperinteen mukainen  joulun viettäminen juontaa juurensa Martti Lutherin aikaan.

              Kuva jostain tuntemattomasta vanhasta arkistosta.

torstai 9. joulukuuta 2010

porvoon joulukatu

   Vanha Porvoo on valmistautunut jouluun.


torstai 7. lokakuuta 2010

syksyn suoreissu

Poikkesin katsomassa suon näkymiä ja tuoksuja.





tiistai 31. elokuuta 2010

palstapuuhailua

Syyspuuhailua palstalla, siistin ja järjestelin kasvien paikkoja.


maanantai 7. kesäkuuta 2010

tikankontti on suojeltu kasvi

Ensimmäisenä vuonna tein turhan reissun, mutta nyt onnistuin löytämään tikankontit.

Muutama kilometri metsäautotietä, jonka jälkeen löytyy pieni polku metsään.

Tikankontti on rauhoitettu kasvi jota ei saa kerätä eikä siirtää.
Esiintymä oli aika runsas ja paikoin  kasvuympäristöä oli rajattu aidoilla.



                                             Video paikan päältä.


maanantai 12. huhtikuuta 2010

muuttolintuja pellolla

         Rantalintuja saapuu tulvapelloille. Joutsenia ja hanhia ainakin.

torstai 4. maaliskuuta 2010

pieni pöydänvaltaaja

Kissalla on tapana hypätä pöydälle juuri kun alkaa lukea sanomalehteä. Mistä lienee se johtuu, mutta niillä on vastustamaton halu vallata aina joku uusi asia, kuten aamun lehti.
Eihän niitä raaski siitä pois käskeä, pitää vaan odotella.

lauantai 6. helmikuuta 2010

punatulkkuja kuusenlatvassa

   Punatulkut tarkkailivat kuusen latvassa.

maanantai 18. tammikuuta 2010

talvisia maisemia

     Nyt on talviset näkymät aamulenkin varrelta kuvattu.