Näytetään tekstit, joissa on tunniste portaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste portaat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. kesäkuuta 2023

aurinkovuorella käynti

 Aurinkovuori on Asikkalan korkein kumpare, se on muodostunut kokonaan sorasta.
Vuorelle oli rakennettu uudet portaat, joita on helppo nousta, mutta lähes kolmensadan portaan nouseminen on raskasta, jalat oli melkoisen väsyneet kun pääsin ylös.


                           Aurinkovuorelta on näkymä Päijänteelle.

lauantai 29. lokakuuta 2022

porraskävelyä

Täällä rinteessä oli ennen hiihtohissi ja siellä lasketeltiin suksilla mäkeä. Loivemmilla rinteillä lasketeltiin pulkkamäkeä. Sittemmin toiminta väheni ja hissit purettiin.
Sen jälkeen mäki on ollut lintuharrastajien suosima tarkkailupaikka.

Muutamia vuosia sitten rinteeseen rakennettiin kuntoportaat.
Portaat on noin 210 metriä pitkät, askelmia niissä on 261, paikoin portaat on jyrkät.
Olen joskus mitannut paljonko aikaa menee portaiden nousuun.

Nopeiten aika ollut 3 min 30sek. Tänä keväänä aikaa meni 3 min 40 sek.
Tällä kertaa en tarkkaa aikaa laskenut, sillä tarkoitus ei ollut nousta ylös asti.

Aikaa kului 5 minuuttia, ja ikäihmiselle on voitto sekin kun jaksoin nousta portaat ylös asti.
Alaslaskeutuminen on helppoa, liukkaita portaita joutuu varoa kaiteesta tukien.

Talvisin ympäröivälle alueelle tehdään hiihtolatuja ja se onkin suosittu talviliikuntapaikka.

tiistai 3. toukokuuta 2022

porraskävelyä

Kävin testaamassa kuntoportaita. Portaat on melko jyrkät ja niissä on tasanteita noin 60 portaan välein, askelmia noin 290 askelmaa. Aikaa nousuun kului vajaa 5 minuuttia.
Yksi väli aina yhtämittaa, tasanteella hetken tauko ja taas askellusta ylöspäin. Jalat ei ole tottuneet portaisiin, ikä ja kilot painaa jaloissa.


lauantai 14. elokuuta 2021

kiviset portaat ja huvimaja

Puisto sijaitsee Tuusulassa  Aleksis Kiven kuolinmökin lähellä.
Aluetta on viimeaikoina kunnostettu ja halusin mennä katsomaan millaiselta paikka näyttää.

Kallion laella on pieni huvimaja, ovet oli suljettu. Huvimajan vierestä lähtee alas jyrkät portaat


Jyrkänteen kivisissa portaissa on erilaisia kuvioita.

lauantai 15. elokuuta 2015

asikkalan aurinkovuori

Aurinkovuori on Salpauselän korkea harjumuodostelma. Ylhäältä on hyvät näkymä Päijänteelle.

Portaissa on askelmia lähes 300. Ne oli heikkokuntoiset, mutta lähiaikoina ne uusitaan.