perjantai 27. helmikuuta 2015

kahvin keittoon

Ostin joskus kauan sitten tälläisen keittimen, tai oikeastaan niitä on ollut minulla kaksikin. Nämä on kestäneet käytössä kauan. Luultavasti ostin ne joskus 80 luvulla.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

kissan kynnet

  Kissa paljastaa kyntensä, sellainen sanota pitää ainakin Ruska-kisun kohdalla paikkansa.    
  Pitää aina välillä lyhentää kynnet, sisätiloissa kun ne ei pääse kulumaan.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

lauantai 7. helmikuuta 2015

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

runebergintortut

Ohjeita näihin on paljon ja jokainen tekee ne tyylillään. .

 

Torttuvuokia ei ollut, mutta käy se näinkin.

 Leivonnaisen keskelle lusikallinen vadelmahilloa.
 Tomusokerista ja lusikallisesta vettä tehdään koristeellinen reunus.


Kylläpä maistuu hyvältä.