keskiviikko 29. helmikuuta 2012

harakoitten kevätkokous



Ehkäpä tuumailivat kuka alkaa olla kenekin kanssa, sillä pian alkaa pesäpuuhat

aurinkoinen aamu

Aurinko on noussut jo korkealle.




sunnuntai 26. helmikuuta 2012

aurausta riittää

Otin aamulenkillä kuvan aura-autosta.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

kettu kevättalven hangilla

   Kettu juoksi aamuisella kantohangella.  Oli kaunista katseltavaa.




             Kaukana pellonrajassa se kulki.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

vispipuuroa keittelin

Vispipuuroon käytän puolukkaa, mutta joskus viinimarjoja, pääasia, että marjassa on happamuutta. Litran annoksen pari desia mannaryyniä ja mausteeksi sokeria.


Kun puuro on jäähtynyt vispaan sen.
Nyt se omn sopivasti vispattu.
Puuro saa jäähtyä ennen syömistä. Parhainta jääkaappikylmänä.
Maistuu sellasenaan tai maidon kanssa.

torstai 9. helmikuuta 2012

mansikkakakkua tekemään

 Talven keskellä mansikkakakkua. Kuvasarjasta näkyy miten se valmistui.








sunnuntai 5. helmikuuta 2012

runebergintorttu

Tortulle on monta ohjetta ja silloin kun teen niitä niin teen jotenkin sinne päin.
Ensin täytyy olla rasvaa, sokeria ja kananmunaa. Mutta pitää olla vielä muutakin.
Jos on pipareita niin laitan piparinmurusia tai keksinmurusia sitten jos ei ole kumpaakaan niin sitten korppujauhoa. Koska tortuissa pitäisi maistua joulun rääppiäiset, niin makeutena käytän vähän siirappia ja jouluisia mausteita, ellei ole niitä paparinmurusia. Jos on mantelijauhetta sitäkin voi laittaa. Vehnäjauhoja sen verran, että se sitoo taikinan. Mutta tarkoitus on että taikinan täytyisi olla jonkin verran karkearakeista.Leivinjauhe meinasi unohtua.
Tortulle pitäisi olla oikein oma omituinen vuoka. Entisaikaan ei ollut monenlaisia vuokia ja niitä tehtiin niissä käyttöastioissa, joita siihen aikaan oli. Tuo vuokamalli on nykyään epäkäytönnöllinen  ja helpommin leivonnaisen paistaa muffinivuokassa, joko metallisessa tai paperisessa.
Hilloin voi laittaa ennen paistoa keskelle leivosta, mutta parempi tehdä vasta paistamisen jälkeen. Ja sen on oltava nimenomaan vadelmahilloa. Kostukkeeksi siihen voi lisätä esim omenamehua.
Kun leivos on kylmä niin koristeeksi kiepautus tomusokeri-vesiseoksella.
Nämä ostin kaupasta pieneen herkkuhetkeen, koska en viitsinyt alkaa itse leipoa.