perjantai 30. kesäkuuta 2023

inkarvilleat

Inkarvillea ja muita kukkia.

                                       kärsimyskukat viettää kesän ulkona

 

keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

valkolehdokki kukkii

Kävin etsimässä valkolehdokkia. Kaikki entiset vanhat tutut paikat alkaa kadota kun metsät on hakattu.  Tämä paikka oli tiedossa jonkin aikaa, siellä oli muutamia kasveja, nyt huomasin vain tämän. Valkolehdokki kukkii juhannuksen aikaan.

maanantai 26. kesäkuuta 2023

vääksyn kanava

Poikkesinpa taas Vääksyssä. Kanavaseudun opastetaululle pysähdyin, ihan huvin vuoksi.

 Vääksyn kanava on suosittu kuvauskohde ja vilkas paikka kesällä.

Jos malttaa jäädä odottamaan, niin voi nähdä kanavaporttien aukeavan ja sillan nousevan ylös.


        Nyt oli kanavan liikenne hiljaista.

       Kanavan parkkipaikan lähellä Päijänne-talo.

lentokentällä oli hiljaista

Vesivehmaan lentokenttä on melko pieni ja liikenteellisesti rauhallinen lentokenttä.
Se toimii koulutuskenttänä erilaisille lentotapahtumille. Matkustajaliikennettä siellä ei ole.

Vesivehmaalla käydessäni melko usein olen huomannut lentäviä pienkoneita ja joskus näkee laskuvarjohyppääjiä. Tällä kertaa koneet pysyivat maassa.


      Lentokentän alueelta löytyy myös tämä muistokivi.

lauantai 24. kesäkuuta 2023

harmaasiepon tarkkailua


Harmaasiepon hiljaiset sirahdusäänet paljastavat usein linnun, sillä lintu on melko huomaamaton. Pesimäaikana se kuitenkin tarkkailee ympäristöään mielipaikoiltaan ja se on silloin helppo huomata. Nopeasti se pyrähtää lentoon ja nappaa nokkaansa hyönteisen ja palaa mielipaikkaansa.
Tänään olin liikkeellä polkupyörällä, harmaasieppo huomasi, että polkupyörä tarjosi hyvän tarkkailupaikan. Kun aloin tehdä lähtöä lintu siirtyi tolpan päähän.
Vähän myöhemmin huomasin linnun rakennuksen katolla.
Luulenpa, että jossain tuon katoksen suojassa on sen pesä.





 Harmaasieppo suosii pesäpaikkana kaikenlaisia rakennelmia, kunhan se on
suojaisa
ja sen verran avoin, että lintu voi tarkkailla ympäristöä ja
poistua huomaamatta pesältä.
Kerran olen nähnyt harmaasiepon pesän pienen kuusen oksanhaarassa, joka ehkä poikkeuksellista.
Joskus ennen digikamera-aikaa kuvasin harmaasiepon pesän  mökin ovenkahvassa.
Ei ole paljon mökkiin menemistä niin kauan, kuin ovirivan päällä asuu lintuperhe.
   

perjantai 23. kesäkuuta 2023

vanhan ajan keisarinkruunu

Nämä liljat ovat vanhan ajan keisarinkruunuja ja ne ovat kesän ensimmäisenä kukkivia liljoja. Näitä näkee etenkin vanhoissa pihapiireissä jossa ne voi levitä ja selviää siellä vuosia vielä sen jälkeen kun asukkaat on jo muuttaneet pois. Lajiltaan se on sahramililja, joka on ruskoliljan alalaji.




Lajit poikkeavat hieman ulkonäöltään. Ruskolilja tekee itusilmuja lehtihankoihin, mutta sahramililja ei tee olenkaan itusilmuja. Myös niitten kukassa on eroa, ruskoliljan kukka on enemmän
avoin ja sahramililjan enemmän suppilomainen.

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Urajärven lintuja

Tavallisin pesijä järvellä on kalalokki. Se pesii rantakivien päälle kyhätyissä pesissä. Ihmettelen, kuinka sen pesä kestää kivien päällä koko pitkän haudonta-ajan. Tämä lokki on saanut hyvän kiven pesimäpaikakseen.

 

Tänään järvellä näkyi myös useita kuikkia, joutsenia ja kanadanhanhia.


Mahtaakohan tämä rannan lähellä oleva pesä olla härkälinnun, näyttää hyljätyltä märkyyden takia.



sorsan perheonnea

Sinisorsalla on pienet poikaset. En ole aikasemmin huomannut, että koiras on naaraan seurassa vielä poikasvaiheessa. Tämä koiras oli selvästi oli tämän perheen isä ja seurasi niitten tekemisiä.
Rannalla ei näkynyt muita sorsia, kuin tämä sorsaperhe.










piikkisiä ruusu-unelmia

Pitemmän aikaa olen jo toivonut näkeväni luonnonvaraisen karjalanruusun.
Sitten löysin sen lähempää kuin arvasinkaan. Olen niin innoissani tästä löydöstä.
Ruusun kukinta alkoi olla jo ohitse, mutta vielä löysin ruusunkukkia kuvaan.

Karjalanruusu on itäinen laji ja luonnonvaraisena sitä kasvaa pääasiassa vain itäsuomessa

Se näyttää hyvin paljon samalta kuin metsäruusu, mutta kukkii sitä aikasemmin. Tällä hetkellä kukkii metsäruusut, mutta karjalanruusun kukinta alkoi mennä jo ohitse.
Onneksi siinä oli vielä kukkia.
Arvelin, että ruusua on vaikea erottaa metsäruususta, mutta huomasin ensiksi että se on sitä piikkisempi.
Tämä ruusuesiintymä koostuu lukuisista taimista ja se on vanhaa perua. Luonnonvaraisena se on ollut tällä paikalla ainakin 50 vuotta luultavasti paljon kauemminkin.



Olen kerran aikasemmin nähnyt luonnonvaraisen karjalanruusun pohjoiskarjalassa,
mutta huomasin ruusun vasta kuvia katsoessa, siitä alkoi ajatus löytää tämä ruusu
.
Karjalanruusu on Pohjoiskarjalan maakuntakasvi.

Karjalanruusu ja metsäruusu näyttää paljon samanlaisilta. Tarkemmin katsoessa huomaa eroja. Karjalanruusu kukkii varhemmin usein jo toukokuun puolella. Sen kasvutapa on maanmyötäinen ja se tekee runsaasti juurivesoja. Sen varsi on täynnä piikkejä. Sen kiulukat ovat pitkänomaiset.
Metsäruusu kukkii kesäkuun puolivälin seutuvilla, sen kasvutapa on rento. Sen varsi on kanelinruskea ja piikkinen. Sen kiulukat ovat pyöreät.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

särkynyt sydän

Nöyrästi sydämesi oksillasi kannat.


lauantai 10. kesäkuuta 2023

sorsan perheonnea

Sinisorsalla on pienet poikaset. En ole aikasemmin huomannut, että koiras on naaraan seurassa vielä poikasvaiheessa. Tämä koiras oli selvästi oli tämän perheen isä ja seurasi niitten tekemisiä.
Rannalla ei näkynyt muita sorsia, kuin tämä sorsaperhe.


Sorsat ja naurulokki sopuisasti yhteisellä rannalla.








tiistai 6. kesäkuuta 2023

perunaa penkissä

Palstallani viihtyy hyvin rikkaruohot. Vaikka niitä kitkee pois, siitä ne vaan innostuu kasvamaan.
Aikoinaan kun tämän palstan otin, se oli ihan rikkaruohojen vallassa.
Ei ne rikkaruokot kasvua haittaa, kunhan eivät kokonaan valtaa palstaa.


maanantai 5. kesäkuuta 2023

harvinainen alppivuokko

Erittäin harvinainen alppivuokko kukkii tähän aikaan vuodesta.








 

Se näyttää paljon valkovuokolta,
mutta sen heteet ovat vaaleat, toisin kuin valkovuokolla keltaiset.
 Sen lehdet muistuttaa vuohenputken lehtiä, eivät ole niin halkinaiset kuin valkovuokolla.
Alppivuokko voi risteytyä valkovuokon kanssa ja risteymä on sekoitus molempia. 



Alppivuokko on rauhoitettu kasvi. Sitä esiintyy maassamme vain Asikkalan ympäristössä.
Se kasvaa tälläisessä metsämaastossa, joka on suppien muodostamaa rinnettä.
 




Olin kauan aikasemmin käynyt Asikkalan pohjoispuolella katsomassa ja kuvaamassa niitä.
Siellä niitä oli enemmän ja monet niistä oli vaaleanpunaisia. Nämä ovat puhtaan valkoisia.
Täällä en tiennyt kukkien tarkempaa sijaintia ja kuljin tälläisessä huonossa maastossa niinkuin turhaan. Sitten edessä oleva rinne oli niin jyrkkä, että en uskaltanut kiivetä ja lähdin pois.
Mutta paluumatkalla löysinkin alppivuokon, ensin yhden ja sitten kolme ja sitten useamman.
Kukinta-ajan ulkopuolella kasvia on lähes mahdoton huomata. Olipa mukava löytää ne.

urajärven lintuja

Tavallisin pesijä Urajärvellä on kalalokki. Se pesii rantakivien päälle kyhätyissä pesissä. Ihmettelen, kuinka sen pesä kestää kivien päällä koko pitkän haudonta-ajan. Tämä lokki on saanut paremman kiven pesimäpaikakseen kuin moni muu lokki, kuvia alempana.

 Tänään järvellä näkyi myös useita kuikkia, joutsenia, kanadanhanhia ja yhdellä hanhistä oli jo poikaset.


Mahtaakohan tämä rannan lähellä oleva pesä olla härkälinnun, näyttää hyljätyltä märkyyden takia.








aurinkovuorella käynti

 Aurinkovuori on Asikkalan korkein kumpare, se on muodostunut kokonaan sorasta.
Vuorelle oli rakennettu uudet portaat, joita on helppo nousta, mutta lähes kolmensadan portaan nouseminen on raskasta, jalat oli melkoisen väsyneet kun pääsin ylös.


                           Aurinkovuorelta on näkymä Päijänteelle.