puun henki

Täällä asuu puun henki.

Metsässä asuu erilaisia puunhenkiä.

Olen täynnä pahkanaama ja minua hävettää kun kaikki tuijottaa olemustani.

   Kun olin nuori, minulle tuli identiteettikriisi, en tiennyt haluanko olla eläin vai kasvi.

   Minä olen puuntoukka  ja tässä vaan kasvan ja paksuunnun.  Minusta tuli pöllösilmä

Minä olin metsän suurin eläin ja pakenin kaikkea liikkuvaa. Mutta sitten
pysähdyin tähän. Harvoin joku kulkija täällä kulkee, ja vielä harvempi minua
huomaa. Ainoa huvini on nähdä vuodenaikojen vaihtelut. Näetkös, komeat
sarveni, vuosi vuodelta ne kasvaa aina isommaksi.

  Tälläisen rujon muodon Luoja mulle antoi. 

   Minua vaan potkitaan jos olen jonkun tiellä.

 

    Me ollaan kaikki vähän outoja otuksia kait.

kadonnut pöllösilmä

Tein tuttavuutta tämän pöllösilmän kanssa vuonna 2006.
Se oli hämmästyneen ja hauskan näköinen. 
Vuosien kuluessa poikkesin sitä välillä katsomassa.
Sitten se unohtui pitkäksi aikaa ja epäilin, että pöllösilmän tarina olisi jo loppunut.  Keväällä kuljeskelin katsomassa kun räkättirastaat rakensivat pesiään. Tunnistin vanhan pöllösilmän vaikka se olikin paljon muuttunut. Pöllösilmäpuu oli saanut suojakseen lautakehikon.
Pöllön henki elää vanhassa koivussa vielä tämän jälkeenkin.

tsaarinpoppeli

Heinolan tsaarinpoppeli on Suomen suurin puu. Korkeutta sillä on 34,5 metriä ja paksuutta 637 cm, tyvestä mitattuna ympärys 930cm. (2017) Puumassan tilavuudeksi on arvioitu 30 kuutiota, se on ylivoimaisesti enemmän kuin millään muulla puulla Suomessa.
Puun tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta sen on arvioitu olevan n 125-175 vuotta vanha.
Tämän poppelin lähellä on toinenkin lähes yhtä suuri tsaarinpoppeli.
Poppeli on risteymä, jonka vanhemmat ovat laakeripoppeli ja amerikanmustapoppeli.
Tsaarinpoppelin (Populus nigra 'Petrowskiana) nimitys tulee Venäjän Pietari-tsaarista.
Poppelit ovat haapapuita ja kaksikotisia ja tämä tsaarinpoppeli on emikasvi.

 

 

Jokioisen kartanon historiaa

Kävin Jokioissa ja erityisesti kartanolla käynti kiinnosti. Etsin siitä vähän historiatietoja.
Jokioisten kartanon historia ulottuu 1500 luvulle ja Jokioisten historia liittyy läheisesti kartanon historiaan. Kartanon omistajina oli monia kuuluisia aatelissukuisia.
Nykyinen kartanorakennus valmistui 1700 luvun lopulla, rakentaminen kesti neljä vuotta ja sen rakennutti Ernst Gustaf von Willebrand. Valmistuessaan se oli Suomen toiseksi suurin rakennus. Jokioisen kartanon rakennuksessa on kymmeniä huoneita, huoneet ovat nykyään tyhjät, ilman kalusteita. Rakennus on siisti ja säilynyt hyväkuntoisena.

 

 

Kartanon puutarha perustettiin 1600 luvulla. Parhaimmillaan se kukoisti 1800 luvulla.
Vanhimmat kasvit puutarhassa on Ruissalosta siirretyt kaksi tammea, puut ovat yli 200 vuotta vanhoja. Puutarhassa on monia muitakin erityisiä kasveja. Puutarha on hyvin hoidettu.

Willebrandin toimesta alkoi Jokiosten teollistaminen.
Kartanolla oli oma saha, tiilitehdas, valimo sekä sokerinvalmistamo.
Kartanon alueen isot kivirakennukset kertoo vuosisatojen takaista historiaa.

Jokioisten maamerkki punainen tapulimakasiini on Willwebrandin ajoilta.
Tapulimakasiini sijaitsi alun perin Humppilassa, jossa se oli venäläisten viljavarastona.
Eräänä päivänä Willebrand lähti joukkonsa kanssa Humppilaan. He lastasivat kuormaansa olkia, roskapuuta sekä viinaa. He juottivat makasiinin venäläiset vartijat humalaan.
Kun vartijat olivat humaltuneina, niin Willebrand kumppaneineen purki tapulin ja lastasi sen laudat jonkinlaisille kärryille. Tapulin paikalle he jättivät tuomansa roskapuut oljet yms, jotka sytytettiin palamaan, saaden näin luulemaan, että vartijat itse aiheuttivat makasiinin palon.

Tapulin kello näyttää aina samaa aikaa.

Esite puutarhassa.

Jotkut kertovat tarinaa kartanokummituksista ja täällä jotkut kertovat "harmaan rouvan" kurkistelevan yläkerroksen lounaispuolen ikkunoista. Olen käynyt Jokioisen kartanolla muutaman kerran, mutta en ole nähnyt outoja asioita, kuten en muissakaan kartanoissa, joilla olen poikennut.

vanhan koivun juurella

 

Kirjoitan juurella ison vanhan puun, tukeva, vahva runkonsa on selkänojani, tuohensa innoittajani,
lehtensä värisevät antavat minulle sanansa,
kertovat tarinansa.
Minä itken kirjoittaessani, en surusta vaan ilosta, liikutuksesta kuunnellessani kauniita sanoja, joita puu minulle luovuttaa varastoistaan.
En minä tiennyt, en uskaltanut toivoakaan, että voisin puun kanssa keskustella tällä tavalla,
saisin kuulla jotain ihmeellistä.
Kurkotan kohti taivasta ollakseni läsnä itsessäni, laitan oksani vasten tuulta tunteakseni olevani elossa, hitaasti varistan lehtiäni, että uudistuisin, juureni kaivautuvat maahan, että voisin tuntea olevani turvassa ja vahva maailman keskellä, kuoreni on suoja, että saisin rauhan. En pyydä mitään, en odota mitään, mutta olen onnellinen, että olen tähän syntynyt,
en sattumalta tuulen kuljettamana vaan tarkoituksellisesti, että tässä olisin ja säteilisin ympärilleni.
Minä olin hiljaa, niin hiljaa, niin pitkään. Tahdoin syleillä puuta, sen vanhaa rosoista runkoa ja se antoi minun tehdä niin. Olin siinä pitkään hiljaa, minusta oli hetkeksi tullut puu, niin luulin,
mutta sitten ymmärsin, että me olemme samanlaisia, ihan samanlaisia,
ei meissä ole mitään eroa, lopulta olemme samaa maata.
(Sari Lehtimäki,runotalo.fi)

hopeapoppelien tarinaa

Sipoon rajoilla kasvaa vanhoja hopeapoppeleita, nämä ovat ainakin 100 vuoden ikäsiä. Poppelin lähellä oli useita nuorempia taimia, josta huomaa sen lisääntyvän juurivesoista. Lisäksi se kasvattaa varteen uusi vesoja.
Hopeapoppeli voi kasvaa yli 5 metriä paksuksi. Näitten poppelien ympärystä oli vaikea laskea, koska puu oli osin kaksihaarainen, metrin korkeudelta se yli 3-4 metrinen.

Poppelin runko on hopeanharmaa ja muistuttaa paljon haapaa, haavan sukuun se kuuluukin.

Tämä yksilö oli haarautunut alaosastaan.

Poppelin oksanhankaan oli joku joskus heittänyt rautaisen koukun.
Koukku oli iskeytynyt syvälle puuhun.

Hopeapoppeli leviää juurivesoista, lehdet on osittain halkinaiset ja niiden alapinta on hopeanharmaa.

päivän matka

Tämä Karkkilan kosken silta on Högforsin tehtaan alapuolella.

Joen varrelta massiivinen Högforsin tehdas.

Seinässä on hajonnutta osaa..

Alakuvassa silta jonne ei päässyt.

Tehtaan pohjoispuolelta löytyi opastetaulu.

Lähellä on yksi koski, jonne voisi poiketa.

Padon yläpuolella kuvauskohde.

Auringonvalo heijastui ja kosken kuvaaminen ei oikeen onnistunut.

Tämä pötikkä taitaa liittyä Högforsin historiaan.

 Tien reunalla kasvoi suurensuuri puu.

 Tämän kuvasin sillalta, koska paikka viehätti silmää.

 Sillan toiselta puolen näkymä järvelle.

  Järven pinta oli tyyni, kuvan keskellä uiskenteli sorsa.

Matkan päätteeksi oli aika juoda kahvit termospullosta.

Auringon valo osui koskeen niin, että kuvasin vain vanhan pärehöylän, sekä rantaa alavirtaan.

Sitten olikin paluumatkan aika.

koivunlehdet vihertää

Kevään tuloa odottaa ja kevään edistymistä tulee seurattua moella tavalla.
Koivun silmujen vihertäminen ja silmujen puhkeaminen on odotettu asia.
Tänään olin ulkona ja huomasin, että nyt ne on puhjenneet, koivut vihersi.
Voi miten siitä tuli hyvä mieli.

tsaarinpoppeli

Viime käynnilläni poikkesin Kokkolan Englanninpuistoon.
Siellä kasvaa Keski-Pohjanmaan paksuin puu. Poppelin ympärysmitta on metrin korkeudelta 580 senttimetriä. Sen iäksi on arvioitu noin 100 vuotta.

Tsaarinpoppelin kasvupaikka on Suntin lähellä ja puu näkyy kuvassa vasemmalla.

hakkaamisen jälkeen

Kuljen joskus tätä polkua pitkin, koska se tuo mieleen lapsuuden aikaiset metsäpolut. Sen varrella kasvaa kaksi yhteen kasvanutta puuta.
Tänään kuljin sitä kautta huomasin, että matalaa pensaikkoa oli hakattu pois ihan niiden läheltä.

Olin seurannut pitkään näitä yhteen kasvaneita puita. Ne alkoivat kertoa omaa tarinaansa, kun pysähtyi niitä katsomaan ja kuuntelemaan. Ne olivat olleet siinä jo aika kauan, kantaneet yhdessä lumikuorman, kestäneet pakkaset ja myrskytuulet. Kun huomasin, että ne oli säästyneet nyt hakkaamiselta olin mielissäni. Nyt ne saisivat enemmän valoa.

Kuljin jonkin ajan kuluttua polulla. Puut olivat sittenkin hakattu. Miten surullista.

Kului kuukausi kun taas kuljin polkua pitkin. Polun reunalla vastapäätä niitä kahta puukaverusta on kasvanut nuori kuusi, jonka kasvua olen seurannut muutaman vuoden. Se oli säästynyt hakkuilta. Voisinkin jatkaa sen seuraamista ja kuunnella joskus kuusen tarinaa.

 Sama kuusi, viisi vuotta aikasemmin vuonna 2012 jouluna.