keskiviikko 24. helmikuuta 2021

viime vuonna tähän aikaan.

Pitkästä aikaa aurinkoinen päivä. Ilmassa jo melkein keväinen tuulahdus.Viime päivien sään lauhtuminen on madaltanut lumikerrosta. Mutta onhan sitä. Kuvat tänä aamuna ja vuosi sitten.

Vuosi sitten ihan sama paikka,vähän erilaiset oli näkymät silloin.

maanantai 8. helmikuuta 2021

pakkaspäiviä ollut

 Viime päivinä on ollut kylmää lähes -20 astetta.

    Järven jäät ovat nyt vahvoja.

sorsat rannalla

Viime päivinä on ollut kovia pakkasia. Sorsat värjöttelevät sulaveden äärellä.
Jotkut ihmiset tuovat niille päivittäin ruokaa, muuten ne ei selviäisi hengissä
Lämpötila oli -10 astetta. Sorsia oli varmaan parisataa tai enemmän.
Ne oli melkein koko ajan liikkeessä pysyäkseen lämpimänä

Kuvasin videon sorsista.

torstai 4. helmikuuta 2021

linnun talvipakkaset

Viime päivinä on ollut kovia pakkasia ja lintujen ruuansaanti on vaikeutunut. Syksyllä ei ollut liiemmin pihlajanmarjoja, eikä mitään isompia rastasparvia näkynyt koko syksynä.
Mustarastaita jää aina talvehtimaan näillä seuduille. Tammikuulla sen hiljaista laulua voi kuulla lauhoina aamuina jo aamuvarhain.
Kovien pakkasten ja paksujen lumihankien aikaan sen selviytyminen on paljosti kiinni niistä murusista, mitä ihminen antaa.
Olen pystyttänyt ruokapaikan vanhaan paikkaan. Pari päivää sitten kun vein siemeniä ja leivänmurua,  tupsahti mustarastas samantien syömään. Melkein meinasi jäädä loppueväät jakamatta, etten olisi häirinnyt nälkäistä lintua.
Parhaimmillaan ruokinnalle on pyrähtänyt seitsemän mustarastasta.
Ruokapaikalla käy myös pikkulintuja ja punatulkkuja. Myös jänis on siellä jokapäiväinen tuttavuus, hauska sekin.
Lintujen talviruokinnasta on monta mieltä, mutta ainakin itselle antaa iloa se kun mustarastas laulaa kevään tullen ruokapaikan läheisellä oksalla.
Taidanpa siinä ajatella, että minun lintuni siinä laulaa.
 


Talvisia vieraita ruokapaikalla videolla, jonka olen kuvannut v-07