torstai 28. heinäkuuta 2022

uteliaat ketun pojat

Aamulla kuljin lähimetsän kautta ja kuulin metsäpolun läheltä rapinaa. Kaksi nuorta ketunpoikasta.
Minut huomattuaan ne pysähtyivät ja jäivät katsomaan. Toinen vaikutti uteliaammalta.
Mukava on näillä asuinseuduilla tavata metsän eläimiä.
Silloin tällöin ketun näkee juoksevan polulla tai pellolla ja asutuksen tuntumassa.

 

Luultavasti täällä jossakin metsän kätkössä asuu pysyvästi kettuperhe.

tiistai 26. heinäkuuta 2022

kesäkurpitsat ja lehtikaali

              kesäkurpitsat
     
                   porkkanat
                 lehtikaali ja peruna

perjantai 22. heinäkuuta 2022

jokelan joutsenet

Jokelan lammikoilla on pesinyt joutsenpari jo yli kymmenen vuoden ajan. Ne valitsevan jonkun neljästä lammesta pesimäpaikakseen. Poikasten kasvaessa emot johdattaa ne keskustan lammikoille.
Joutsenet vaihtaa välillä lammikkoa emojen johdatessa niitä katuja ja suojateitä pitkin.
Paikalliset ovat mieltyneitä joutseniin ja monen ilonaihe onkin poiketa päivittäin lammelle katsomaan joutsenperheen elämää. Tänä vuonna poikasia oli seitsemän.
Lampien ympärillä on ulkoilupolkuja, joutsenet on tottuneet ihmisten läsnäoloon.


Jokelan lammet on muistoja ajoilta, jolloin siellä  oli tiilitehdas. 
Paikalta kerättiin savea tiilitehtaan tarpeisiin, jäljelle jäi isot kuopat, jotka täyttyivät edellä.

torstai 14. heinäkuuta 2022

idänkurho on harvinainen

Idänkurho on rauhoitettu ja erittäin harvinainen kasvi. Tätä harvinaisuutta lähdin katsomaan.
Maantien läheisellä rinteellä oli useita kukka- tai nuppuvaihessa olevia kasveja. Kukat ei olleet vielä täysin auki, sen kukinta ajoittuukin lähinnä heinäkuun lopulle ja elokuulle.
Idänkurho on asterikasvi, muistuttaa lehdiltään muistutt



maanantai 11. heinäkuuta 2022

kuvaläjäys

     Heinäkuun alkupuolen kukkia kasvipalstalla.



              

tiistai 5. heinäkuuta 2022

tsaarinpoppeli

Heinolan tsaarinpoppeli on Suomen suurin puu. Korkeutta sillä on 34,5 metriä ja paksuutta 637 cm, tyvestä mitattuna ympärys 930cm. (2017) Puumassan tilavuudeksi on arvioitu 30 kuutiota, se on ylivoimaisesti enemmän kuin millään muulla puulla Suomessa.
Puun tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta sen on arvioitu olevan n 125-175 vuotta vanha.
Tämän poppelin lähellä on toinenkin lähes yhtä suuri tsaarinpoppeli.
Poppeli on risteymä, jonka vanhemmat ovat laakeripoppeli ja amerikanmustapoppeli.
Tsaarinpoppelin (Populus nigra 'Petrowskiana) nimitys tulee Venäjän Pietari-tsaarista.
Poppelit ovat haapapuita ja kaksikotisia ja tämä tsaarinpoppeli on emikasvi.

 

 

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

palstan lehtivihreät

Kesäkurpitsa alkaa tehdä hedelmiä. Alakuvassa perunaa ja lehtikaalia.


lauantai 2. heinäkuuta 2022

kauneinta keskikesää

Kartanon pihalla kukkii punaiset ruusut ja pionit, on keskikesän kaunein aika.







millähän ajaisi

Polkupyörällä matka etenee nopeammin kuin kävellen.
Lisäksi kauppaostokset voi sujauttaa tarakalle tai ohjaustangolle, niin ei paina käsissä.
Näillä pyörillä en ehkä pitkälle pääse.