lauantai 30. marraskuuta 2019

joulun askartelua

Löysin kaupasta mukavan näköisen askartelupakkauksen.
Aloin askarrella luodakseni niisä joulun tunnelmaa.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

suomen korkein tornitalo

Suomen korkein asuintalo ja tiettävästi myös ensimmäinen pilvenpiirtäjä on valmistunut Helsingin kalasatamaan. Rakennuksen korkeus on 134 metriä.

Rakennuksessa on 35 kerrosta ja 282 asuntoa.
Ensimmäiset asukkaat muuttavat sinne marraskuulla 2019.
Rakennus näyttää rumalta ulospäin, mutta rakennuksen sisällä on arvokkuutta.
Aivan pikkurahoilla ei näitä asuntoja ostella.

Samanlaisia tornitaloja on suunnitteilla sinne kahdeksan.
Näissä kuvissa näkyy jo toisen tornin nouseminen.
(Rakennuksiin liittyvät tiedot on tiedotusvälineistä.)                          

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

harvinainen haikara

Lähdin katsomaan suurta lintuharvinaisuutta. Se oli asettunut Mäntsälän seudulle pitemmäksi aikaa.
Lehmähaikara on maassamme tavattu ainostaan kolme kertaa tätä ennen. Tämä lintu oli ensin oleillut Hämeenlinnan seudulla. Sieltä siirtyi Mäntsälään moottoritien liittymän tuntumaan.


Kuvattu kaukaa, lintu oli rampin tuolla puolen.

tiistai 5. marraskuuta 2019

harvinainen lintuvieras

Harvinainen harjalintukävi näyttäytymässä.

                                                                                         -kuvituskuva-

 Huomasin linnun pyrähdyksen ja liikahduksen kivellä, kunnes siirtyi kauemmaksi.