seimen lapsi

Lapsuuden jouluun kuului runojen lausumista, joululeikkejä ja joululauluja. Ohjelmia harjoiteltiin jo joulukuun alusta alkaen ja ne esitetiin perheen kesken.
Varhaisilta ensivuosiltani muistan joulukuvaelman "seimen lapsi"
Vintillä oli vanha vauvakoppa, jolle oli käyttöä enää jouluna.
Siskot laittoi kopan pohjalle olkia ja minä olin jouluna seimen lapsi. Sisarukset kerääntyi seimen ympärille laulamaan "tulemme Jeesus pienoises, nyt Beetlehemin seimelles,."


Vanhat joululaulut ovat yleensä surullisen sävyisiä.
Kovin paljon en perinteisiä joululauluja laula, enkä kuuntele, ne on liian surullisia.
Kuitenkin joulu on ilon juhla.

Joululauluja laulamaan.
Joululauluja   PDF tiedostona

sateenkaaren lupaus

Nooan päivinä Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maanpäällä. Silloin Jumala sanoi Nooalle:

 ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan." (1. Moos. 6:13) Mutta Jumala teki liiton Nooan kanssa ja näin Nooa ja hänen omaisensa pelastuivat. Niiden päivien jälkeen satoi vettä niin paljon, että korkeimmatkin vuoret peittyivät veteen, kaikki elollinen hukkui ja kuoli. Vain ne jotka olivat Nooan arkissa jäivät henkiin.

"Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa, kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka ovat teidän kanssanne maan päällä, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien villieläintenkin kanssa, kaikkien niiden kanssa, jotka tulivat arkista ulos. Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni:
koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata.
Ja lupauksen merkiksi Jumala laittoi sateenkaaren. Se on Jumalan ja Nooan välisen liiton merkki.

Jumala sanoi vielä; ”Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen
liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa.” (1. Moos. 9:1–17)
 
Pysähdyn aina, jos mahdollista katsomaan sateenkaarta. Se on jotenkin juhlallista. Se muistuttaa Jumalan lupauksesta ja koen olevani turvassa. Sateenkaari syntyy veden ja auringon osuessa kohdakkain tietyssa suunnassa. Usein näkyy samalla 2-3 sateenkaarta.

seimenlapsen joulu

Seimenlapsesta tuli koulujen juhlissa kielletty lapsi.
Opetushallinnon mukaan joulujuhla ja kevätjuhla eivät voi olla uskonnollisia tilaisuuksia.
Sallittuja lauluja koulun joulujuhlissa on esim;
Hei tonttu-ukot hyppikää, Joulupukki matkaan jo käy, Koska meillä on joulu, Petteri Punakuono.

Nämä perinteiseen kristillisyyteen liittyvät laulut ovat kielletty:
Enkeli taivaan lausui näin, Me käymme joulun viettohon,  Oi jouluyö, Heinillä härkien kaukalon, Jouluyö, juhlayö, Maa on niin kaunis.

Toisista lauluista sallitaan vain ne säkeet, jotka ei ole kristillisiä, esim näistä ensimmäinen säkeistö.
Arkihuolesi kaikki heitä, On hanget korkeat nietokset, Tuikkikaa, oi joulun tähtöset, Joulupuu on rakennettu, Joulu tullut on, Kun joulu on, Varpunen jouluaamuna.

 Tämän seimen valokuvasin kirkon edustalla viime pyhänä.

Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin
Puun vihreet oksat kiedomme me hopein, kultavöin
Vaan muistammeko lapsen sen mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin
Nuo rikkaan täyttää aatokset ja mielen köyhänkin:
Suun ruoka, juoma, meno muu laps' hankeen hukkuu, unhoittuu.

Turhuuden turhuus kaikki on niin turhaa touhu tää;
Me kylmin käymme sydämin laps' sivuun vain jos jää
Me lahjat jaamme runsahat laps'- tyhjät kätes ihanat.

Oi ystävät, jos myöskin me kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan Mirhamin tuon rakkaan lapsen luo
Niin meille joulu maallinen ois alku joulun taivaisen.
(sanat Mauno Isola)

hanhien syysmuutto

Tuhansia hanhia lensi isoina auroina lentäen lounaaseen päin.

 

Muuttolintujen lähtevän nään, niiden lentoa katsomaan jään;
siiven iskuin ne tahtia lyö, kun on aamu tai syksyinen yö.
Yli merien, suurten vesien, läpi hämärien vaarojen,
johdatusta luoja niille suo, päiväpilven varjot suojaa luo.
Ranta kaukainen niitä odottaa, taakse jää oma synnyinmaa.
Muuttolintuja katsomaan jään, kohti etelää menevän nään.
Aamu autereen taa aura pois katoaa...

kauneus on katoavaista

Kirsikkapuitten kukat aukeni kaksi viikkoa sitten. Viikko sitten ne oli kauneimmillaan.
Kylmä sää pidensi kukintaa kunnes viikonlopun lämmöt pudotti yhdessä yössä kaikki terälehdet.

Herätti kevätaurinko kirsikkapuun
puhkesi kukkaan
päivänä toukokuun
hetken kestävi
kukkien loisto
kun jo kuihtuu,
lakastuu, putoaa
jäljellä enää
kuihtuva kauneus
tuuli ja sade
ne pois lennättää

 

 

revontulet

Viime öinä on näkynyt revontulia. Revontulet syntyvät auringon kaasukehän purkautuessa maan ilmakehään. Jos ilmakehään on sitoutunut lämpöä, revontulet heijastavat lämpöä ja näkyvät punaisina. Mutta jos auringon kaasu kohtaa kylmän ilmavirtauksen maan ilmakehässä ne näkyvät vihreinä. Jos ilmakehä on hyvin kylmää revontulet näkyvät vaaleina, kirkkaina ja selvempinä. Tämän vuoksi Lapissa, jossa on kylmää, revontulet näkyvät useammin ja kirkkaampana kuin etelämmässä.

Revontulet näkyvät yleensä öiseen aikaan, koska yleensä nukun öiseen aikaan, niin revontulia en ole monta kertaa nähnyt, tietämykseni revontulista on muutenkin puutteellinen.
Revontulet on kiehtoneet ihmisiä ja niihin on liittynyt monia erinäisiä uskomuksia. Vanhan kansan tarinat kertoo, että revontulten aikaan ihmisellä on yhteys tuonpuoleiseen.
Niitä on myös pelätty ja kauhisteltu, kun taas toisen uskomuksen mukaan kun on nähnyt revontulet voi elää onnellisena lopun elämänsä.
Suomen kielen sana "revontulet" tulee vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan tuntureilla juokseva tulikettu aiheuttaa revontulet huiskimalla hännällään kipinöitä taivaalle.

vanhan koivun juurella

 

Kirjoitan juurella ison vanhan puun, tukeva, vahva runkonsa on selkänojani, tuohensa innoittajani,
lehtensä värisevät antavat minulle sanansa,
kertovat tarinansa.
Minä itken kirjoittaessani, en surusta vaan ilosta, liikutuksesta kuunnellessani kauniita sanoja, joita puu minulle luovuttaa varastoistaan.
En minä tiennyt, en uskaltanut toivoakaan, että voisin puun kanssa keskustella tällä tavalla,
saisin kuulla jotain ihmeellistä.
Kurkotan kohti taivasta ollakseni läsnä itsessäni, laitan oksani vasten tuulta tunteakseni olevani elossa, hitaasti varistan lehtiäni, että uudistuisin, juureni kaivautuvat maahan, että voisin tuntea olevani turvassa ja vahva maailman keskellä, kuoreni on suoja, että saisin rauhan. En pyydä mitään, en odota mitään, mutta olen onnellinen, että olen tähän syntynyt, en sattumalta tuulen kuljettamana vaan tarkoituksellisesti, että tässä olisin ja säteilisin ympärilleni.
Minä olin hiljaa, niin hiljaa, niin pitkään. Tahdoin syleillä puuta, sen vanhaa rosoista runkoa ja se antoi minun tehdä niin. Olin siinä pitkään hiljaa, minusta oli hetkeksi tullut puu, niin luulin,
mutta sitten ymmärsin, että me olemme samanlaisia, ihan samanlaisia,
ei meissä ole mitään eroa, lopulta olemme samaa maata.
(Sari Lehtimäki,runotalo.fi)

pihlajanmarjat punertaa

Punertaa marjat pihlajan kuin verta niillä ois..

Syksy tuntuu aina haikelta ja surulliselta, kesä jota niin odotettiin on takana.
Syys synkeät toi päivät ja myrskyt pauhuisat, Ne linnunlaulun veivät ja kukat armahat.
En muista yhtään iloista syyslaulua mutta suruisia lauluja sitäkin useamman.

Punertaa marjat pihlajan kuin verta niillä ois.
 

Lintu pieni syksyn tieltä kesän maille rientelee.
 

Hyvästi jääkää nyt hyvät ystävät,
maille vierahille nyt pääskyt lähtevät.

 

 

 

Syksy jo saa, harmaa on maa,  koivuista lehdetkin pois putoaa.
Lintusten tie etelään vie,  siellähän kesäkin ikuinen lie.

(lauluja kouluajoilta)

muuttolintujen lähtö

Muuttolintujen lähtevän nään
niiden lentoa katsomaan jään;
siiven iskuin ne tahtia lyö
kun on pimeä syksyinen yö.

Yli merien, suurten vesien,
läpi hämärien vaarojen,
johdatusta luoja niille suo
päiväpilven varjot suojaa luo.

Ranta kaukainen niitä odottaa
taakse jää rakas synnyinmaa.

Muuttolintuja katsomaan jään
kohti etelää menevän nään.

Aamu autereen taa
aura pois katoaa.