Aamulla joutsenet oli laskeutuneet pellolle, niiden seuraan laskeutui hanhia.
Pellolla oli myös joitakin töyhtöhyyppiä. Kiurun laulua kuuluu peltojen yllä.
Lyhyt video hanhista ja joutsenista.
Aamulla joutsenet oli laskeutuneet pellolle, niiden seuraan laskeutui hanhia.
Pellolla oli myös joitakin töyhtöhyyppiä. Kiurun laulua kuuluu peltojen yllä.
Tuhansia hanhia lensi isoina auroina lentäen lounaaseen päin.
Muuttolintujen lähtevän nään, niiden lentoa katsomaan jään;
siiven iskuin ne tahtia lyö, kun on aamu tai syksyinen yö.
Yli merien, suurten vesien, läpi hämärien vaarojen,
johdatusta luoja niille suo, päiväpilven varjot suojaa luo.
Ranta kaukainen niitä odottaa, taakse jää oma synnyinmaa.
Muuttolintuja katsomaan jään, kohti etelää menevän nään.
Aamu autereen taa aura pois katoaa...
Kävin tänään linnuntarkkailupaikalla, jossa päällisin puolin näytti melko
rauhalliselta.
Kiuruja lauloi pellon yllä ja iso parvi variksia etsi
ruokaa pellolta. Sepelkyyhkyn ääni kuului metsän reunasta. Jousenten ääniä
kuului kauempaa. Useita hanhiparvia lensi ylitse, niissä oli vain muutama
lintu, ainakin valkoposkihanhia oli parvessa. Ne lensivät sen verran
korkealla, ettei laskeutuneet pellolle. Kun olin lähtemässä varikset
säikäytti ison pulmusparven lentoon, pulmuset nousi maasta kuin valkea pilvi.
Viime vuonna tähän aikaan pellolla oli lunta, nyt kevät on
edistynyt pitemmälle.
Minä olen vain lokinpoika ja tuuli mua kuljettaa
ja usein hiljaa salaa mä kotilaiturille palaan
Minun siipeni heikot on vielä, olen pieni ja kokematon
Vaan suuria aaltoja usein mä katsellut jo oon.
Minä katselen järven pintaa ja nälkäkin vaivaa mua,
sillä emoni pois jo lähtin jäin rannalle uikuttamaan.
Näin isoja lintuja paljon kaartelevan yllä veen
vaan siipeni heikot ol vielä ei ne minua kantaneet.
Mutta niitten lähtöä koskaan unhoittaa en millään voi
jo syksyn kylmät viimat kohottaa mut siivilleen
vihdoin kaartelen pilvien yllä
näen seudut kotivesien
ja talven tuiskujen jälkeen
tänne palaan uudelleen..
( mukaellen)
Peippojen laulua kuulee jo yleisesti ainakin asutuilla seuduilla.
Punarinta on ensimmäisiä pikkulintuja, jonka laulua kuulee jo huhtikuun alussa. Jotkut yksilöt niistä saattaa jopa talvehtia maassamme. Laulaa usein näkyvällä paikalla ja laulurytmiä voi verrata pienen puron helmeilevään solinaan.
Mustarastaskoiraita talvehtii täällä yleisesti, mutta naaraita selvästi vähemmän. Taisin nähdä koko talvena vaan yhden naaraan. Ruokapaikan lähellä oli taas yksi kesy koiras. En enää ruoki lintuja, mutta ehkä se yksilö tunnisti minut.Tämä naaras oli myös kesy, ehkä sama joka oli talvella ruokintapaikalla.
Harakat ovat rakentaneet pesää aivan asutuksen tuntumaan.
Asutuksen lähelle on myös kanahaukka asettunut. Viime vuonna ne pesi samalla aluella, mutta eri pesässä ja tämä oli silloin niiden varapesä. Pesää ne alkoi kunnostella helmi- maaliskuun vaihteessa, luultavasti siellä on haudonta meneillään.
Aamuisella lintu-luontohavaintoreitilla havaitsin myös punakylkirastaan, räkättirastaita ja laulurastaan. Lisäksi tiklejä, sini- ja talitiaisia.
Paluureitilla kuulin hanhien ääntä. Pieni parvi tundrahanhia lensi kaakon suuntaan. Suuntaa vähän mietin, ehkä ne tiesi sopivan levähdyspaikan.
Vesilintujen muutto on nyt vilkasta.
Alemmat on Tuusulanjärveltä, jonne on kerääntynyt satamäärin vesilintuja, pääosin haapanoita. Mukana on jouhisorsia ja joku muukin jota en tunnista kuvasta. Kuvat on zoomattu noin 330-400 metrin päästä.