tiistai 26. maaliskuuta 2019

joutsenet saapuu

    Suuri määrä laulujoutsenia ja hanhia näkyi pellolla.


maanantai 25. maaliskuuta 2019

talvilintuja

Osa linnuistamme talvehtii maasamme, tässä muutama niistä.

Kanahaukka on asettunut aivan asutuksen tuntumaan. Sieltä sen on helppo vaania variksia ja puluja.


Tikli on eksoottisen värikäs lintu ja niitä näkyy talvellakin usean linnun ryhmissä.
Ne viihtyvät talvella mielellään pieninä parvina ruokintapaikan lähellä.
Niitten riemukasta tikelit-tikelit ääntä voi kuulla jatkuvana virtana koivujen latvoissa.

Mustarastas viihtyy talvella ruokapaikoilla ja nokkii maasta siemeniä. Sen herkkua on rusinat ja maapähkinät. Mustarastas on ahkerimpia laululintujamme.
Laulun se aloittaa jo joulun aikoihin ja kovilla pakkasillakin sen huilua voi kuulla jos osuu lähelle kuuntelemaan. Syksyllä se pitää muutaman kuukauden hiljaiseloa.
Mustarastas on usein ihmistä kohtaan luottavainen ja monesti se pakenee vasta jalkojen edestä.

torstai 21. maaliskuuta 2019

aurinkoinen kevätpäivä

Aurinko on sulattanut lumi ja pajunkissat kukkii joen varrella.
Ensimmäisiä muuttolintuja odotellaan.
Kävin tarkistamassa omia pönttöjä, tähän aikaan ne kannattaa puhdistaa roskista.




sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

kevättalven lumet

Maaliskuu maata näyttää, on entisajan sanonta.
Lunta on sen verran että pellot peittyy.

Auringon säteet tuntuu jo lämmittävän.