sunnuntai 21. marraskuuta 2021

valkoinen amaryllis

Lokakuun alkupuolella laitoin kuvan amarylliksen sipulin kasvamaan. 
Vähän yli kuukauden kesti odottaa ensimmäistä kukkaa. Kukintaa oli mukava odotella.
Huomasin tänään kukkakaupassa valmiiksi kukkivia ja samanhintaisia kuin tämän sipuli oli.

perjantai 19. marraskuuta 2021

asiaa kahvista

Kahvipensaat kasvaa päiväntasaajan seutuvilla. Kun marjat ovat punaisia ne on valmiita poimittavaksi. Marjoja poimitaan sekä koneellisesti, että käsin.
Keräämisen jälkeen marjoista eroitetaan hedelmäliha ja pavut, eli siemenet ja kuivataan.
Marjojen käsittely on sujuttava nopeasti, jotta  laatu säilyy hyvänä.
Kahvin laatuun vaikuttaa niiden käsittely sekä tasalaatuisuus.
Kun marjojen pavut ovat kuivuneet, ne säkitetään ja ne lähtevät valtamerien kautta matkaan.
Kahvipaahtimossa ne käy läpi tarkistuksen ja ne paahdetaan.
Seuraavaksi ne jauhetaan pannu- tai suodatinkarkeuteen.
Sitten ne pakataan myyntipakkauksiin ja ovat valmiina lähtemään kauppoihin.

kuvat pixabay
Monet kaupat myyvät kahvia myös papuina, jolloin ne voi itse jauhaa myymälän koneella tai omalla kahvimyllyllä. 
Lapsuuden kodissani oli kahvimylly, saman näköinen kuin kuvassa. Käsikäyttöisen kahvimyllyn yläosaan laitettiin kahvipapuja ja pyöritettiin vivusta jolloin alaosan laatikkoon jauhautuu kahvijauhetta. Kahvi myytiin entisaikaan neljänneksen paketeissa papukahvina, pavut jauhettiin joko kaupassa tai kotona.

Lisätietoa kahvista tässä linkissä. Ja tässä pdf-tiedostossa