Näytetään tekstit, joissa on tunniste harvinainen-kasvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harvinainen-kasvi. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. heinäkuuta 2023

keltamataran kukat


Keltamatara on melko harvinainen ja nykyään se on vaarantunut ja uhanalainenkasvi.
Se kasvaa kuivilla paikoilla, niityillä, pientareilla ja tien varsilla, mutta niittyjen ja maaseutumaisen perinneympäristön katoaminen on tehnyt siitä paikoin jo harvinaisuuden.
Tiesin yhden lähellä olevan keltamatara esiintymän, mutta se on nyt tuhottu rakentamisen tieltä.
Muistin nähneeni niitä joskus Porvoossa ja sieltähän näitä oli melko laaja esiintymä.

 



Kymmenen päivää sitten kävin niitä etsimässä ja silloin kukat ei olleet silloin täysin auki,
tässä kuvassa näkyy hyvin kasvin lehtiruusukkeet.



keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

valkolehdokki kukkii

Kävin etsimässä valkolehdokkia. Kaikki entiset vanhat tutut paikat alkaa kadota kun metsät on hakattu.  Tämä paikka oli tiedossa jonkin aikaa, siellä oli muutamia kasveja, nyt huomasin vain tämän. Valkolehdokki kukkii juhannuksen aikaan.

maanantai 5. kesäkuuta 2023

harvinainen alppivuokko

Erittäin harvinainen alppivuokko kukkii tähän aikaan vuodesta.








 

Se näyttää paljon valkovuokolta,
mutta sen heteet ovat vaaleat, toisin kuin valkovuokolla keltaiset.
 Sen lehdet muistuttaa vuohenputken lehtiä, eivät ole niin halkinaiset kuin valkovuokolla.
Alppivuokko voi risteytyä valkovuokon kanssa ja risteymä on sekoitus molempia. 



Alppivuokko on rauhoitettu kasvi. Sitä esiintyy maassamme vain Asikkalan ympäristössä.
Se kasvaa tälläisessä metsämaastossa, joka on suppien muodostamaa rinnettä.
 




Olin kauan aikasemmin käynyt Asikkalan pohjoispuolella katsomassa ja kuvaamassa niitä.
Siellä niitä oli enemmän ja monet niistä oli vaaleanpunaisia. Nämä ovat puhtaan valkoisia.
Täällä en tiennyt kukkien tarkempaa sijaintia ja kuljin tälläisessä huonossa maastossa niinkuin turhaan. Sitten edessä oleva rinne oli niin jyrkkä, että en uskaltanut kiivetä ja lähdin pois.
Mutta paluumatkalla löysinkin alppivuokon, ensin yhden ja sitten kolme ja sitten useamman.
Kukinta-ajan ulkopuolella kasvia on lähes mahdoton huomata. Olipa mukava löytää ne.

torstai 14. heinäkuuta 2022

idänkurho on harvinainen

Idänkurho on rauhoitettu ja erittäin harvinainen kasvi. Tätä harvinaisuutta lähdin katsomaan.
Maantien läheisellä rinteellä oli useita kukka- tai nuppuvaihessa olevia kasveja. Kukat ei olleet vielä täysin auki, sen kukinta ajoittuukin lähinnä heinäkuun lopulle ja elokuulle.
Idänkurho on asterikasvi, muistuttaa lehdiltään muistutt



maanantai 28. kesäkuuta 2021

mielenmaisemia ahmovaarassa

Kolin matkalla poikkesin saman tien varrelta  Ahmovaaran luontopolulle. 
Ympäristö oli hiljainen linnutkaan ei laulaneet, suolla kukki punakämmekkä ja suovilla.
Pitkä ajomatka ja Kolille nousu painoi jaloissa niin paljon, että kiersin vain lyhyen kierroksen.palatessani poikkesin luontopolulle. 
Ympäristö oli hiljainen linnutkaan ei laulaneet ja jaloissa painoi Kolille kiipeily.

 



Kiinnitin huomiota punaiseen kämmekkään, jota en ole aikaisemmin nähnytkään.
Taitaa olla punakämmekkä




torstai 17. kesäkuuta 2021

harvinaisempi orvokki

Lehto-orvokki on paljon harvinaisempi kuin metsä-orvokki. Tämä lehto-orvokin kasvupaikka sijaitsee polun vieressä. Lehto-orvokin kukka näyttää hyvin saman näköiseltä kuin metsä- tai aho-orvokin. Nähdessäni sinisiä orvokkeja tuumailin onkohan tämä nyt se lehto-orvokki.
Mutta sitten löysin niiden selvimmät eroavaisuudet.
Ensinnäkin metsäorvokki on varhainen kukkija, sen kukkia ei löydä enää kesällä.
Toiseksi sillä on isommat lehdet ja kasvutavaltaan se on tukevampi.
Lisäksi i sen lehtivarsi ja lehdet ovat hennosti karvaiset. 
Kukat näyttää hyvin saman näköisiltä kuin metsä-orvokilla.
Kukinnan jälkeen sen kookkaat siemenpallukoita voi erehtyä luulemaan kukkanupuiksi.
Lehto-orvokki on kasvupaikkaansa nähden vaativa, se kasvaa kalkkipitoisessa maassa, kosteassa varjoisessa metsässä.
Tämän esiintymän lisäksi tiedän vain pari esiintymää jotka olen huomannut sattumalta.
Ylävasen kuva otettu tänään siinä kypsyy orvokin siemenkota. Kolme muuta kuvaa toukokuun puolivälissä. Kuvissa näkyy hentokarvainen varsi, josta lajin voi tunnistaa.

torstai 3. kesäkuuta 2021

keltakukkainen kellukka

Mikä kellukka se tämä on. Keltakukkainen niittykellukka, vaikka nykyinen nimi taitaa olla ojakellukka. Niityltä sen kyllä useimmin löytää kuin ojasta.
Se kasvoi tavallisten niittykellukoitten seassa, oli useitakin keltakukkaisia siellä.
Keltakukkaisilla oli vähän vaaleammat ja ohuemmat lehdet.
Nämä ovat syntyneet  niittykellukan ja kyläkellukan risteymänä.


Tässä kyläkurjenpolvi, joka on ollut risteymän aiheuttaja.

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

harvinaisempi orvokki

Lehto-orvokki on paljon harvinaisempi kuin metsä-orvokki. Tämä lehto-orvokin kasvupaikka sijaitsee polun vieressä. Lehto-orvokin kukka näyttää hyvin saman näköiseltä kuin metsä- tai aho-orvokin. Nähdessäni sinisiä orvokkeja tuumailin onkohan tämä nyt se lehto-orvokki.
Mutta sitten löysin niiden selvimmät eroavaisuudet.
Ensinnäkin metsäorvokki on varhainen kukkija, sen kukkia ei löydä enää kesällä.
Toiseksi sillä on isommat lehdet ja kasvutavaltaan se on tukevampi.
Kolmanneksi sen lehtivarsi ja lehdet ovat hennosti kasvaiset.
Ne ovatkin lehto-orvokin parhaat tuntomerkit. 
Kukat näyttää hyvinkin saman näköisiltä kuin metsä-orvokilla.
Kukinnan jälkeen sen kookkaat siemenpallukoita voi erehtyä luulemaan kukkanupuiksi.
Lehto-orvokki on kasvupaikkaansa nähden vaativa, se kasvaa kalkkipitoisessa maassa, kosteassa varjoisessa metsässä.
Tämän esiintymän lisäksi tiedän vain pari esiintymää jotka olen huomannut sattumalta.



sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

kylmänkukat kankaalla

Kävimme katsomassa harvinaisten vuokkojen kukintaa Hämeen seuduilla
Hämeenkylmänkukka on harvinainen ja uhanalainen kasvi.


Hämeenlinnan seudulla on samoilla kasvupaikoilla kylmänkukkaa ja  kangasvuokkoa. Ne voi risteytyä keskenään. Kuvassa kylmänkukkaa ja risteymää.

Samassa rinteessä kukkii kangasvuokkoja.

Risteymät ovat kylmänkukkaa vaaleampia.


Niitä käy monet ihastelemassa  ja kuvaamassa kukinta-aikaan.

torstai 16. toukokuuta 2019

kangasvuokko


                                  Kangasvuokot kukkii lahden harjumaastossa.
 
Kasvaa kuivahkolla hiekkapitoisella kankaalla.

maanantai 7. toukokuuta 2018

kylmänkukkia katsomassa

Kävin katsomassa hämeenkylmänkukkia. Paikka oli korkealla mäellä ja sinne vie portaat.

Jokainen kylmänkukkaesiintymä on merkitty kepillä.

Kylmänkukka alkaa kukkia huhtikuulla, heti kun lumet on lähteneet.

Hämeenkylmänkukka on rauhoitettu ja uhanalainen laji.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

tikankontti

Kävin katsomassa tikankontteja, kasvi on rauhoitettu.