sunnuntai 25. marraskuuta 2018

kylmä aamu

Aamu oli syystalven kylmin  -7 astetta.
Ilma oli raikas ja lähes täysikuu valaisi taivaan.

maanantai 19. marraskuuta 2018

muinainen hauta

Maastosta löytyy paikoin vanhoja hautapaikkoja, ne ovat myöhäiseltä kivikaudelta, pronssikaudelta ja rautakaudelta. Tällaiset hautaröykkiöt rakennettiin korkeille ja näkyville paikoille silloisen asutuksen viereen tai sen pihapiiriin.
Pronssikaudella merenpinta oli nykyistä korkeammalla ja hautaröykkiöt sijaitsivat tuolloin muinaislahtien rannoilla tai -saarien huipuilla.
Nykyään nämä hautaröykkiöt löytyvät metsien siimeksistä ja peltojen laidoilta läheisiltä kallioilta.  
Sisämaassa raunioita rakennettiin myös uhrikäyttöön.
Nämä röykkiöt sijaitsivat Sisä-Suomen järvien rannoilla näkyvällä paikalla.
Vanhat hautapaikat ja hautaröykkiöt on aina kallioiden päällä, maastoa korkeammalla.  Haudan päälle asetettiin kiviä röykkiöksi. Kiviröykkiössä olevat kivet ovat sylissä kannettavan kokoisia, eivätkä ole jääkauden aikaisia. Isoimpia kiviä on voitu järjestää ympärille kuin suojaukseksi.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

kaktus kukkii

Tämä kaktus on ollut minulla muutaman vuoden ja aina näin marraskuulla se kukkii ja joskus vähäisesti kevättalvellakin.

tiistai 6. marraskuuta 2018

askolan hiidenkirnut

Poikkesin sienireissulta hiidenkirnuille. Muutama kuva tuli otettua.