perjantai 27. huhtikuuta 2012

elämää puronvarressa

     Kevätpuro solisi, ja luonto oli herännyt kevääseen. Rantasipikin oli saapunut.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

lintuja rannalla

 sinisorsat


 naurulokki
 valkoposkihanhi

torstai 12. huhtikuuta 2012

joutsenten paluu

Vuosi toisensa jälkeen ne palaavat. Tällä paikalle ne jäi lepäämään  muutamaksi päiväksi.





tintit ja sirkut

Tiaiset ja keltasirkut on tavallisimpia ja yleisimpiä talvilintujamme.


talitiainen
sinitiainen

kelirikko

Aamulla lähdin ajamaan pyörällä lenkin ja täällä oli aika kelirikko.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

lokkien tiirailua

Keväiset kosiomenot k'ynnissä ja koiras toi välillä ruokaa naaraalle.
Kuvassa harmaalokkeja.



keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

kevättalven lintuja

Vielä ei ole tullut muuttolintuja mutta talvesta selvinneitä lajeja voi nähdä ainakin lintujen  ruokapaikoilla.
 keltasirkku

 peippo
 sinisorsa
 viherpeippo
 keltasirkku
mustarastas

maanantai 2. huhtikuuta 2012

takatalven aamu

     Talvi yllätti autoiljat ja myös linnut.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

laulujoutsenet

Laulujoutsenia oli saapunut joell. Lepäävät siinä aikansa ja jatkavat sitten matkaa.