Näytetään tekstit, joissa on tunniste porvoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porvoo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. joulukuuta 2023

Porvoon joulu

      Jouluinen kuvakollaasi Porvoosta

lauantai 13. elokuuta 2022

näsinmäki porvoossa

Porvoon Näsinmäellä on isoja kalliolohkareita eteläisimpänä on näköalatasanne, josta näkee koko kaupungin, melkein merelle asti.
Sieltä voi nähdä vanhan kivikirkon ja keskustan kauppaliikkeet, porvoonjoen kalastajien majat sekä joella selaavat laivat ja veneet.




sunnuntai 19. syyskuuta 2021

näsinmäen näkymät

 Porvoon Näsinmäellä kallion päällä on näköalapaikka, josta on hyvät näkymät kaupungin ylle.

  





torstai 7. kesäkuuta 2018

matkailukaupunki

Porvoo on kesäaikaan vilkas matkailukaupunki, varsinkin kesäaikaan.


Keskustan vanhimmat rakennukset on peräisin 1700 luvulta.
Keskustassa on kapeita kujia.

 Puutaloalueella on kesäaikaan kukkaistutuksia.
Asukkaista noin kolmannes on ruotsinkielisiä.
Kaupunki on tunnettu Runebergista, W.S.kirjapainosta sekä suklaasta ja lakritsasta, joita voi ostaa vaikkapa porvoon mitalla. Jos pelaa korteilla huonosti voi jopa joutua porvooseen.
 Kaupunkia halkoo leveä joki, vanha asutus on pääasiassa joen itäpuolella.
 Keskustasta on useita siltoja joen poikki, liikenne kulkee sujuvasti puolelta toiselle.
Joen itäåpuolella on kuuluisat ja kuvaukselliset kalamajat.
Mahtaneeko niissä kukaan vai onko ne pelkästään historiallisia jäänteitä?

 Joen länsipuolen näkymä keskustan ylitse.
Takana tuomiokirkko, joka on hyvin suosittu matkailukohde.

Porvoonjokea myöten pääsee sujuvasti merelle ja siinä onkin kesäaikaan melko vilkas liikenne.

Kaupungista on hyvät ja nopeat tieyhteydet itään pohjoiseen ja länteen
Sen sijaan kaupungin ainoa junaliikenne on museorautatie.
Vanhalla radalla on näihin päiviin asti kulkenut kesäaikaan lättähattu.
Sen kyydissä voi kokea entisajan tunnelmaa.
Juna kulkee Helsingistä Keravan kautta Porvooseen ajottain viikonloppuisin.

Joulun lähestyessä kaupungin keskusta muuttuu joulukaduksi.
Siitähän voisi tulla aihetta toiseenkin blogikirjoitukseen.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

porvoon kevätnäkymiä

 

 

Porvoonjoen ylittävä silta.

 Opasteista, näkee sinne, minne ollaan menossa.

 .
 Vanha kaupunginosa on valmistunut pääsiäisen viettoon.


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

perjantai 13. joulukuuta 2013

porvoon kivikirkko

  Kävin Porvoon kivikirkolla, kun sattui olemaan auki yleisölle.












torstai 12. joulukuuta 2013

porvoon joulu

Porvoossa lumetonta joulukuun tunnelmaa.



















Porvoonjoen rannalla oli tälläinen, joku tykki.

Joen toiselta puolelta näkymät.
Taustalla näkyy vanha kivikirkko.


Porvoonjoki on vielä lähes sula.