Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsinki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

suomen korkein tornitalo

Suomen korkein asuintalo ja tiettävästi myös ensimmäinen pilvenpiirtäjä on valmistunut Helsingin kalasatamaan. Rakennuksen korkeus on 134 metriä.

Rakennuksessa on 35 kerrosta ja 282 asuntoa.
Ensimmäiset asukkaat muuttavat sinne marraskuulla 2019.
Rakennus näyttää rumalta ulospäin, mutta rakennuksen sisällä on arvokkuutta.
Aivan pikkurahoilla ei näitä asuntoja ostella.

Samanlaisia tornitaloja on suunnitteilla sinne kahdeksan.
Näissä kuvissa näkyy jo toisen tornin nouseminen.
(Rakennuksiin liittyvät tiedot on tiedotusvälineistä.)                          

keskiviikko 15. elokuuta 2018

kauppatorin liepeillä

 

Raitiovaunun kiskoja ja sähköjohtoja.
 Pyöräparkki josta voi lainata pyörän maksua vastaan.

 Näkymä torille päin.
 Havis Amanda
 Marja-aikaan torilla oli myytävänä marjoja, tietenkin.

 Presidentinlinna
 Tässäkin näkymä torille.

suurkirkko

Helsingin suurkirkko tai tuomiokirkko, kaikille tuttu kirkko ainakin tekevision kautta.
Poikklesin katsomaan miltä näyttää kirkon sisällä.




maanantai 21. toukokuuta 2018

kuvia Helsingistä

             Näkymiä Helsingin asemanseudulta ja Töölönlahden rannalta.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

vanhankaupunginlahti

Kävin vanhankaupunginlahdella katsomassa millaista siellä on.

Vantaanjoki päättyy Vanhankaupunginkoskeen.


Kosken alaosa on suosittu kalastuspaikka.




Herttoniemen suunnalla näkyy mäkihyppytorni.
Johan tässä tuli kierrettyä sen verran, että on aika kääntyä paluureitille

lauantai 7. joulukuuta 2013

itsenäisyyspäivä helsingissä

Helsinki itsenäisyypäivänä.














sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Helsingin näkymiä

Kierros kaupparorin suunnalla.