tiistai 28. huhtikuuta 2020

lintuja merenlahdella

Joutsenet oli pysähtyneet merenlahdelle. Lintuja oli kaikkiaan yli kolmekymmentä.

Merimetsoja lenteli edestakaisin muutaman linnun ryhmissä
Video laulujoutsenten joutsenlaulu.


lauantai 25. huhtikuuta 2020

keväinen kirsikkapuu

Kirsikkapuussa on nuppuja ja viikon kuluttua ne ehkä kukkivatkin.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

muistot ei himmene

Tänään vietetään veteraanien päivää, sitä on vietetty vuodesta 1987 alkaen.
Isäni oli sotaveteraani, hän koki elämänsä aikana kolme sotaa.
Ensimmäisen sodan hän koki pikkupoikana, toiseen sotaan hän joutui nuorena aviomiehenä. 
Isä joutui kokemaan elämänsä kolmannen sodan ja vähällä oli, ettei ettei jäänyt sille tielle.
Isä ei koskaan puhunut sotakokemuksista kotona, ainakaan lapsilleen.
Mutta jollain lailla olen kokenut, että isän kokemat traumat vaikutti lapsiinsa.
Tänään vietetään veteraanien päivää, se on oikeastaan merkkipaalu minulle itsellekin.
Juhlallista on katsoa Suomen lippua salossa omana merkkipäivänä.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

krookukset ja sahramit kukkii

 Krookukset on nousseet, ne on kevään ensimmäisiä puutarhakukkia.

      Talventähti on noussut ylös, sen kukka näyttää leinikiltä.

kylmänkukat kankaalla

Kävimme katsomassa harvinaisten vuokkojen kukintaa Hämeen seuduilla
Hämeenkylmänkukka on harvinainen ja uhanalainen kasvi.


Hämeenlinnan seudulla on samoilla kasvupaikoilla kylmänkukkaa ja  kangasvuokkoa. Ne voi risteytyä keskenään. Kuvassa kylmänkukkaa ja risteymää.

Samassa rinteessä kukkii kangasvuokkoja.

Risteymät ovat kylmänkukkaa vaaleampia.


Niitä käy monet ihastelemassa  ja kuvaamassa kukinta-aikaan.

lauantai 18. huhtikuuta 2020

tyhjältä näyttää

        Lumet on sulaneet ja osa palstasta odottaa penkkien tekoa ja kylvöä.


torstai 16. huhtikuuta 2020

lunta huhtikuulla

Taisi olla ennätyslumet tänä talvena, sillä lunta oli kertynyt paikoin 5 cm.
Iltapäivään mennessä lumet olikin  melkein sulaneet.



Mustarastas etsi talviselta ruokapaikalta syötävää.

kasvosuojain ompelemalla

Kasvosuojaimia ei ole missään myytävänä, joten  aloin näperrellä kankaisia suojia.
Kankaana käytin lakanakangasta, oikeastaan tyynyliinaa, josta sain 6 kpl suojia.
Ompelukoneeni on vanha, enkä ole pitkiin aikoihin ommellut mitään.
Mutta hyvinhän tuo kone vielä tuntuu toimivan.



  Ompelusta video, jossa taustamusiikki.
 (Damiano_Baldoni-Andante_in_re_minore)

lauantai 11. huhtikuuta 2020

joutsenet joella

Laulujoutsenet oli saapuneet jokisuvantoon lepäilemään

tiistai 7. huhtikuuta 2020

sepelkyyhkyt

Sepelkyyhkyjä on näkynyt katulamppujen päällä, kävelytiellä, poluilla ja pihoilla. Ovat tottuneet ihmisiin ja tavat muistuttaa kesykyyhkyjä, eli puluja. Sepelkyyhkyt taitaa olla täällä melkein yleisempi, kuin pulut, ainakin kesäaikaan.

kanahaukan pesäpuuhat

Kanahaukka tarkkaili korkean maston päällä.
On pysytelleet koko talven ajan samalla alueella, eikä näytä häiriintyvän asutuksesta.


Tänään ulkoilessani kanahaukka lensi siihen pesäpuuhun, jossa olin nähnyt pesän.
Maaliskuun puolivälissä pesään kannettiin risuja.
Pesä on suuren kuusen latvassa korkealla.  Kaikki kuvat tällä sivulla on zoomattu.
Ennen aikaan kanahaukkoja vihattiin ainakin siksi kun ne vei pihapiireissä käyskentelevät kanat.
Nykyään kanahaukkoja on alkanut pesiä lähempänä asutusta, ehkä niillä on täällä helpompaa ruokaa.