sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

mämmiä

On taas mämmin syömisen aika. Parhainta se on mielestäni kermavaahdon kanssa.


lauantai 30. maaliskuuta 2013

veikeä sinitiainen

Pajut alkaa työntää jo kissojaan, oksalla hyppeli ketterä sinitiainen.







keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

pajunkissat

  Pajunkissat on kevään palleroisia.



maanantai 25. maaliskuuta 2013

kevät saapuu metsänrajaan

Huhtikuu on loppumassa ja taas vedet virtaa, ruoho vihertää ja sammakot kurnuttaa









perjantai 22. maaliskuuta 2013

pikkulintujen kauhu

Kun haukka tulee ruokapaikan lähelle pikkulinnut pakenevat puun oskille turvaan.



Varhain muuttanut sepelkyyhky kauempana puussa.

varis ja harakat

 Varis oli yksikseen, 

harakat lensivät parvena jonnekin.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

jälkiä lumella

Lumihangella olevat eläinten jäljet on kiinnostavia.
Jäljistä voi arvella, mikä eläin on siitä kulkenut ja minne ollut menossa-

torstai 14. maaliskuuta 2013

närhi oksalla

Närhi on yleensä arka, mutta talviaikaan se uskaltautuu usein lintulaudoillle.
Sillä on monia ääniä ja se oppii matkimaan muita lintuja, tyypillinen ääni on rääkäisy.
Tämä lintu ei ollut ruokapaikalla eikä paennut, vaan sain rauhassa ottaa kuvia.

Närhellä on niskassa töyhtö, jonka se nostaa joskus esille.


keltasirkut maaliskuulla

   Keltasirkku talvehtii maassamme, haja vierailee lintulaudoilla, jos siellä on kauraa tarjolla..



keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

urpiainen on söpö

 On hyvin kuvauksellinen lintu.







sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

jälkiä lumihangella

Monenlaisia jälkiä lumella.

 

 


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

talvi pitää otettaan





umpiluminen

     Tuohon penkille ei ole kukaan istunut vähään aikaan.