tiistai 22. joulukuuta 2009

talvisia polkuja

Lunta on satanut ja maisemat on talviset.



sunnuntai 20. joulukuuta 2009

joulun valoja

Valo loistaa pimeydessä.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

puuta ja kiveä

Kuinka vanhaksi on puu kasvanut.

 

Kivi kahden puun välissä, kumpihan oli ensin, kivi vaiko puut.


perjantai 28. elokuuta 2009

auringonkukkia


Valtavasti auringonkukkia, joita on lupa ottaa kotiin.
Nättejä maljakossa, mutta niistä irtoaa siitepölyä, niin en viitsi ottaa.

torstai 18. kesäkuuta 2009

torstai 4. kesäkuuta 2009

kuljin ja kuvasin aamulenkillä

Lähdin uloskameran kanssa jos löytyisi jotain kuvattavaa.

Yleensä on niin että silloin kun ei kameraa ole mukana näkee jotain, jota haluaisi kuvata.
Joten otan kameran matkaan kaiken varalta, vaikka kuvattavaa ei olisikaan.
Huomasin että liputetaan, mikä liputuspäivä neljäs kesäkuuta onkaan.

Kävelytien varrella oli kaunis piha, jossa kukkaistutuksia.
Keltakukkainen pensas oli hernepensas.
Syreenit kukki tien varressa runsaana.
Tien reunalla oli kukkia.
Ainakin illakkoa ja kanankaalia siinä kukkii
siellä kukkii pioni
ja särkynytsydän
syreenit ja niittykukat
Lopuksi oli mukava piipahtaa metsän tunnelmiin
ja palailla poispäin.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

kissaulkoilua

Kisuja ei yleensä voi ulkoiluttaa samaan aikaan, sillä jos pelästyneen pelko siirtyy toiseenkin. Kissalla on se toinenkin luonto, joka käskee sen paeta tai puolustautua kun se kohtaa jotain outoa tai pelästyttävää. Kissan käytös voi olla arvaamaton tilanteissa, joissa se pelkää tai säikähtää.
Kissa ei koskaan lakkaa opettelemasta saalistamisen taitoja. Jos kissa karkaisi se ainakin kesäaikaan selviäisi omin päin ja nälkä opettaisi sen syömään sellaistakin, mitä se ei ole sottunut kotikissana syömään. Kyllä tässäkin joutui pitämään silmät auki, ettei joku risahdus niitä säikäytä.