torstai 27. maaliskuuta 2014
maanantai 24. helmikuuta 2014
kevättä tekevi
torstai 20. helmikuuta 2014
entisajan kouluruokailua
Löysin lehtileikkeen siitä miten
ennen aikaan koulussa saatiin ruuaksi. Puuroa, keittoa ja velliä.
Tämä lista on jo astetta parempi kuin omana kouluaikanani. Leipää ja juustoa ei ollut koskaan, mutta yläluokilla saatiin lasillinen maitoa. Lauantaisin saatiin vain lasillinen kaakaota.
Ruokailu tapahtui aina oman pulpetin päällä.
tiistai 11. helmikuuta 2014
lauantai 18. tammikuuta 2014
tähtiä ja pajunkissoja
Kovalla pakkasella ulkona kävellessä voi kuulla kuinka lumi narskyy kengän alla.
Silloin pienet lumikiteitten sakarat menevät rikki jalan alla.
Näyttää kuin maahiset hyppelehtisivät ohuen lumen peittämässä heinikossa.
perjantai 17. tammikuuta 2014
pöllösilmä
tiistai 14. tammikuuta 2014
keittelin hernekeittoa
Pussillinen herneitä, paketti jauhelihaa, sipuli ja pari porkkanaa jos kotoa löyty ja maustepippuria. Herneet liotetaan yön yli ja aamulla laitetaan liotusveteen kypsymään. Sillä aikaa ruskistetaan jauheliha. Sipulin ja porkkananpalat voi heittää suoraan herneitten sekaan, samopin maustepippurit.
Kun herneet alkaa vähän pehmetä lisätään sekaan jauheliha. Kypsyminen kestää noin 1,5- 2 tuntia. Lopuksi lisätään suolaa litraa kohti vajaa teelusikallinen. Annetään jäähtyä vähän ja sitten syömään.
lauantai 11. tammikuuta 2014
varislintuja talvella
tiistai 7. tammikuuta 2014
pieni ja suloinen
Suloinen PikkuMisu on luonteeltaan äärimmäisen lempeä ja kiltti.