Kärsimyskukat on olleet minulla kaksi kesää. Kärsimyskukan kukka kestää avoimena noin vuorokauden, viileässä kauemmin. Kukka avautuu ja sulkeutuu kuin varkain, eli nopeasti.
sunnuntai 3. syyskuuta 2023
perjantai 1. syyskuuta 2023
puolukkametsän muistoja
Nyt on puolukoitten aika.
Mirri-kissa oli silloin nuori ja kulki mukana puolukkametsässä.
perjantai 25. elokuuta 2023
kallioinen luontometsä
Lähdin etsimään sieniä ja päädyin lähiseudun kallioille, joilla en ole koskaan ennen käynyt.
Kulkiessani oli sellaiset fiilikset, kuin olisin kulkenut jossain pohjoissuomessa.
Olin Haukkakallion korkeimmalla kohdalla, puut peittivät näkymän kauemmaksi..
On täällä moni muukin kulkenut ennen minua.
Pitkospuut oli märät, etsin jalansijaa reunoilla, jotta en liukastu.
Joen vesi on sameaa, että uimaan se ei houkuttele ainakaan sateen jälkeen.
lauantai 19. elokuuta 2023
torstai 17. elokuuta 2023
kalaparvi
Kävin merenrannalla ja huomasin pikkukalaparven, en ole ennen tälläistä nähnytkään.
keskiviikko 16. elokuuta 2023
rättänän tekkoon
Metsäreissulla huomasin mustikoita ja huomasin puolikoita. Taidanpa leipoa jotain marjaista.
Mustikoita ei ollut piiraaksi asti, joten poikkesin kaupan pakastealtaalla ja ostin mustikoita.
Mustikkakukko eli rättänä, siihen löytyy monta ohjetta, mutta kaikissa ohjeissa on ruisjauhoa.
Taikinasta tuli vähän murumaista ja mustikat ei peittyneet hyvin.
Paistettaessa mustikat valui pitkin reunoja, mutta eihän se mitään haittaa.
Mustikkakukosta mieleen,
että jos kalakukko viheltää, niin silloin kalakukko on päässyt vuotamaan kuoren läpi.
keskiviikko 9. elokuuta 2023
kitöstä löparöön
tiistai 1. elokuuta 2023
maanantai 31. heinäkuuta 2023
punaiset lumpeenkukat
Huomasin lammikolla vaaleanpunaisia lumpeenkukkia.
Ne ei varmaankaan ole itsestään siihen kasvaneet, vaan istutettuja.
Tavallista lummetta isommilta näyttivät, samoin kuin nuo valkoisetkin.
sunnuntai 30. heinäkuuta 2023
veneitä rannalla
Meillä ei ole omaa venettä, eikä ole venepaikkaa. Viimeksi olen soutanut taiollut veneen kyydissä joskus lapsena. Se oli hullua aikaa kun isosisarukset
lähti järvelle, ne lainasi luvatta naapurin venettä ja niin lähdettiin kaikki soutelemaan, meitä oli mukana neljä tai viisi. Oltiin hullunrohkeita, ei osannut pelätä, että vene kaatuisi. Joskus soudettiin läheiseen
saareen, jonne oli rannalta matkaa ainakin kaksisataa metriä. Osattiin uida mutta oltaisko jaksettu hädän tullen uida rantaan. Minä osasin kellua jo ennen kuin osasin uida. Naapurit huomasi että heidän vene
on otettu ne tuli huutelemaan ja me kakarat tietenkin pelättiin tulla
järveltä takaisin rantaan. Minä kun olin nuorin, niin minun ei tarvinnut vastata isosisarusteni tempuista.
Tänä kesänä en ole käynyt uimassa. Aina on ollut milloin mitäkin että en ole mennyt uimaan. Nyt vedet on jo alkaneet kylmetä, joten uimiset taitaa jäädä tältä kesältä. Järvireissullani kurkistin Ahdin valtakuntaan, jossa aallot laineita keinuttaa, vai keinuttiko.