sunnuntai 18. syyskuuta 2011
syksyn sieniä rouskuja
Lapsuudessa sain kerätä sienistävain rouskuja. Oli mukava palata täyden sienikorin kanssa.
Siksi varmaan niitä nykyisinkin kerään kaikkein mieluiten. Joka vuosi niitä ei vaan satu olemaan.
Tänä syksynä on aika hyvä sienivuosi ja metsästä löytyy paljon sieniä.
sunnuntai 28. elokuuta 2011
mustakiven louhos
Louhimisen tuloksena on muodostunut iso vesiallas.
Louhoksella oli hiljaista, sai rauhassa kulkea ja katsella, oikeastaan se oli pelottavaa.
Louhoksesta on hakattu pääosin hautakiveä, mutta sitä on käytetty myös julkisiin teoksiin ja muistomerkkeihin. Jäi vaikutelma, että työskentely on nykyisin ajottaista.
Kolkon tuntuinen paikka mustine kivikasoineen.
Kivijärven gabro on mustaa, kiillotettuna siihen saa kovan kiiltävän tumman pinnan. Kivi on mustimpia ja kovimpia teollisuuskiviä.
Kiviröykköiden seassa on pienempiä kivenpaloja, valitsin niistä muutaman mukaani.
Tasainen pinta joka on hiottu, mutta ei kiilloitettu.
Tässä kiven luonnollinen pinta, ei hiottu eikä kiilloitettu.
(Kiilloitetussa pinnassa pyrokseenirakeet näkyy kimmeltävinä, ps. yritän etsiä sellaisen)
torstai 4. elokuuta 2011
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
lapsuuden kotijärvi
Kotijärven kauneutta katselen
muistoissani näen yhä eilisen.
Rannan kaislikossa lumpeet kukkii niinkuin silloin
kun me paljasjaloin rantaan juostiin kesäilloin.
Rannalta heitimme ongen veteen
sai ahven matosen nokan eteen.
Täällä rannassa opettelin uimataidon
tuntuman veteen sain oikean aidon.
Aika pysähtyy kun katson tyyntä järvenpintaa.
Voin nähdä kuvajaisen menneen ajan taa.
Lokit pesii kirkuu täällä niinkuin ennen
joutsenperhe järven tuolla puolen.
Kotijärvi elää muistoissani aina
ei muistot himmenny ei vuodet paina.
Kuikan ääni kuuluu kaukaa rantain.
Metsäpolku sama, muistot siivin kantain.
maanantai 18. heinäkuuta 2011
lakkasuolla käynti
Viime käynnin jälkeen suon laitaan oli kaivettu oja ja ojien ylittäminen oli hankalaa.
Lakkoja oli vain laidalla rämeikössä.
Mutta astian pohjalle löytyi jotain.
Maasto oli märkää, kengät kastui, paluumatkalla oli helpompaa kävellä ilman kenkiä.
Sitten pyörällä paluumatkalle.
perjantai 24. kesäkuuta 2011
valamonruusu on perinnekasvi
Valamonruusu on vanha ja suosittu piharuusu etenkin vanhoilla pihoilla.
Sen karmiininpunaiset kukat keltaisine heteineen aukeaa keskikesällä juhannuksen jälkeen tai heinäkuulla. Kukat on puolikerrannaiset. Kukinta kestää viikon tai pari viikkoa riippuen säätilasta.
Valamonruusun suomenkielinen nimitys tulee unikon näköisistä kukista.( unikko= vallmoros) Valamonruusun tunnetaan myös nimellä unikkoruusu.
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
valkolehdokin tuoksua
Valkolehdokki on täysin kasvi. Se kukkii kesäkuun puolivälistä alkaen.
Kämmeköitten
tapaan se on aika vaatelias kasvupaikkaansa nähden.
Parhaiten se
näyttää selviytyvän puolivarjoisassa tuoreessa sekametsässä
reuna-alueilla.
Valkolehdokki on hidas kasvuinen. Vie hyvin kauan ennen kuin siemenestä
nousee kukkiva yksilö. Kasvi voi elää maanalaista elämää useita vuosia,
mutta kun olosuhteet on suotuisat se kukkii.
Valkolehdokin kukka tuoksuu iltaisin ja öisin.
Kun kävin katsomassa sitä päivällä en tunne siinä mitään tuoksua.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
pieni kalasaalis
Liekö onki ottamaton vaiko järvi kalaton.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
vuokot ja pajunkissat
Leskenlehti aloittaa kukinnan ensimmäisten joukossa, usein jo maaliskuun lopulla. Leskenlehden keltaiset kukat tienvarsilla on odotettu näkymä.
Valkovuokko kukkii huhtikuun loppupuoliskolta toukokuun lopulle.
Leskenlehden keltaiset kukat tienvarsilla on odotettu näkymä.
Paju avaa kukat, eli pajunkissat maalis-huhtikuun vaihteessa.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
pesäpaikka linnuille
Täällä oli metsää kaadettu ja vein sinne uuden pöntön.