On tuomen kukkien aika. Tuomien tuoksu on voimakas.
torstai 15. toukokuuta 2008
torstai 3. tammikuuta 2008
sunnuntai 23. joulukuuta 2007
lauantai 8. syyskuuta 2007
keskiviikko 5. syyskuuta 2007
kissan kanssa suolammella
Tehtiin kisun kanssa yhteinen lenkki suolammelle.
Suon ruskaa
lauantai 21. heinäkuuta 2007
perjantai 6. heinäkuuta 2007
kaarlenvaltikka on suon kasvi
Kaarlenvaltikka on melko harvinainen kasvi eteläsuomessa. Pohjanmaalta lappiin kulkevalla alueella sitä voi tavata kosteikolta ja suomaastoista. Korkeutta sille voi tulla lähes metri ja se kuuluu naamakukkaiskasveihin. Samaan kasviryhmään johon esim esim maitikat ja kuusiot.
Kukinta alkaa juhannuksen jälkeen jatkuen elokuulle kasvupaikan mukaan.
Kukinta alkaa juhannuksen jälkeen jatkuen elokuulle kasvupaikan mukaan.
torstai 5. heinäkuuta 2007
torstai 21. kesäkuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)