Pitkospuut johdattaa Lammassaaren lintutornille Viikkiin.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2007
torstai 11. tammikuuta 2007
sunnuntai 24. joulukuuta 2006
keskiviikko 12. heinäkuuta 2006
tiistai 11. heinäkuuta 2006
metsänvaltiaan kohtaaminen
Ajoin autolla hiljaisella syrjäsalolla metsäautotietä metsäjärvelle.
Matkalla pysähdyin katsomaan parhaillaan kukkivia maitohorsmia ja niissä lenteleviä perhosia.
Lähellä kukkui käki, ehkä se oli löytänyt täältä sopivan paikan kasvattaa uusi sukupolvi.
Mikä ihana kesäinen päivä ja luonnon rauhallisuus. Auringon valo ja kukkien tuoksu.
Huomasin ritariperhosen, jalan alla oksat rusahteli ottaessani muutaman askeleen sivuun.
Sitten kamera tarkensi jotain jota säikähdin.
torstai 22. kesäkuuta 2006
sunnuntai 4. kesäkuuta 2006
maanantai 22. toukokuuta 2006
tiistai 16. toukokuuta 2006
luontopolkua kiertämässä
Järvenpäässä sijaitsee Lemmenlaakson luonnonsuojelualue. Maasto on vaihtelevaa ja paikoin vaikea kulkuista, riippuen siitä mistä kulkee. Näin alkukeväällä lehtomainen metsä on täynnä lintujen laulua. Maastossa kukkii runsaina valkovuokot.
Siellä on myös yksi erikoisuus valko- ja keltavuokon risteymä.
Puut kaartuivat paikoin polun ylle.
Valko- ja keltavuokon risteymän kukinta oli parhaillaan.
Valkovuokkojen kukinta oli runsasta.
Keltavuokkoja oli vain paikoitellen.
Jyrkkä rinne on peikon hauta, portaat oli vähän huterot.
Oksalle lensi pyrstötiainen. Ehkä sillä oli jossain pesä, koska sen pyrstö oli painunut mutkalle.
Toisessa päässä luontopolkua oli levähdyspaikka. Sitten olikin paluu samaa reittiä takaisin.
Luontopolun pituus oli ehkä 3 km yhteensä.

keskiviikko 10. toukokuuta 2006
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)