Kävin läheisellä suolla katsomassa suon elämää.
Suon marjoja ja kasveja.
juolukka
pyöreälehtikihokki
Muutama kypsä lakka löytyi suolta.
Kävin eilen näissä maisemissa ja huomasin paljon mustikoita.
Kukaan ei ollut niitä huomannut, joten suuri marjasaalis odotti minua.
Mukanani ei ollut kuitenkaan mitään astiaa, joten lähdin tänään uudelleen sinne.
Päätin lähteä jo varhain aamulla, mielessäni täyttyvä mustikkaämpäri, jota sitten perkaan lopun iltapäivän ja höyryävän lämmin mustikkapiirakka sepä olisi hyvää.
Kun tulin marjapaikalle, niin mustikat oli käyneet vähiin, ei niistä mustikkapiirakkaa tule. Vähän ajan päästä kuulin puhetta. Kaksi thai-naista kiirehti ämpäreineen ohitseni, tuskin huomasikaan minut.
Tuonne metsän taakse ne menivät. Olin helpottunut, hyvä kun joku kerää ne marjat, ettei ne metsään jää. Säästynpä selkäkivuilta ja hyttysten puremilta.
Metsän keskellä rotkomaisten kallioitten ja korkeitten kuusien suojassa on pienehkö puro, jossa vesi virtaa muodostaen koskimaisia putouksia. Nyt keskikesällä vesi oli aika vähissä joten ihan uimaan siihen ei pääse. Metsä on Vantaan pohjoisosan ja luonnonsuojelualuetta ja siellä pesii monia lintuja. Tällä kertaa äänekkäimpänä lauloi peukaloinen sekä tiaisten poikaset. Vesi virtasi kivien välissä, paikka oli rauhallinen ja vaikuttava. Kevätaikaan näkymät voi olla varsin erilaiset kuin näissä kuvissa.
Alueella oli pieni tunnelmallinen rakennus.
Keltamatara on melko harvinainen ja nykyään se on vaarantunut ja uhanalainenkasvi.
Se kasvaa kuivilla paikoilla, niityillä, pientareilla ja tien varsilla, mutta niittyjen ja maaseutumaisen perinneympäristön katoaminen on tehnyt siitä paikoin jo harvinaisuuden.
Tiesin yhden lähellä olevan keltamatara esiintymän, mutta se on nyt tuhottu rakentamisen tieltä.
Muistin nähneeni niitä joskus Porvoossa ja sieltähän näitä oli melko laaja esiintymä.
Kymmenen päivää sitten kävin niitä etsimässä ja silloin kukat ei olleet silloin täysin auki, tässä kuvassa näkyy hyvin kasvin lehtiruusukkeet. |
Minulla on muutama sellainen vakipaikka, jossa käyn katselemassa perhosia. Tänään kävin yhdessä sellaisessa paikassa. Perhosia oli aika vähän, mutta useita lajeja siellä kuitenkin näkyi.
Helmihopeatäplä oli iloinen yllätys, tässä lisäksi ketohopeatäplä, lauhahiipijä, piippopaksupää, kangassinisiipi, ratamoverkkoperhonen ja helmihopeatäplä.
Lisäksi näin sitruunaperhosen ja termaperhosen, mutta niistä jäi kuva ottamatta.
Päiväperhoset lentää yleensä vain aurinkoisina ja lämpiminä päivinä. Liian kylmässä ne ei pysty lentää, koska se kuluttaisi liikaa polttoainetta.
Kun olen perhosia seurannut, niin toiset yksilöt niistä lentää nopeasti ja toiset hitaasti. Kuoriutumisen jälkeen perhosella on kiire löytää ravintoa, ja useimmilla lajeilla myös puoliso lisääntymistä varten.
Tällöin niiden elintoiminnat on nopeimmillaan ja ne lentää nopeasti.
Lajista riippuen niiden lento ja liikkeet hidastuu vähitellen ja jonain aamuna ne ei jaksa enää lähteä etsimään mettä.
Jotkut päiväperhoset voi elää lähes vuoden, toiset lajit elää viikon, jotkut yöperhoset elää vain muutaman tunnin tai päivän.
Jotkut päiväperhosista talvehtii aikuisena (esim. nokkosperhonen, suruvaippa, neitoperhonen) ja toiset toukkana (esim ritariperhonen, sinisiipi) tai munana.
Monella perhosella on pitkä toukkavaihe, esim ritariperhosen toukkavaihe kestää noin 11 kuukautta ja aikuinen perhosyksilö lentää korkeintaan kuukauden ajan.
Jos kesä on kylmä ja runsassateinen, perhoset ei pysty etsimään mettä ja ne vaipuvat horrokseen, herätäkseen uudelleen, kun aurinko paistaa ja lämpötila on yli +17 astetta.
Kävin etsimässä valkolehdokkia. Kaikki entiset vanhat tutut paikat alkaa kadota kun metsät on hakattu. Tämä paikka oli tiedossa jonkin aikaa, siellä oli muutamia kasveja, nyt huomasin vain tämän. Valkolehdokki kukkii juhannuksen aikaan.