makea kaupunki

Karkkila on nuori kaupunki, eikä se erikoisemmin kaupunkimaiselta vaikuta.

 Vanhoja puurakennuksia, matalia kerrostaloja ja tyhjiä liiketiloja.
Teollisuus- ja toimitiloja on tyhjillään ja jossain paikoin on sekalaista rakennusjätettä.

Väestön määrä on pysynyt vuosikymmeniä pysynyt melkein samana, voisikin todeta, että asukkaat ei siellä liioin lisäänny. Ulospäin se antaa vaikutelman että kehitys olisi pysähtynyt jonnekin 60-70 luvulle.
Vanhat myymälät ja kyltit antavat nostalgisen vaikutelman.

Keskustan kautta kulkiessa tulee mieleen entisajan asuinmiljöö.
Ken tänne sopeutuu, varmaan viihtyy, sen verran rauhalliselta paikka vaikuttaa.

Keskustan läpi kulkee leveä katu, usein vanhojen pikkukaupunkien kadut on kapeita ja ahtaita.

Kaupungin keskustassa on kaksi uudempaa ruokakauppaa.
Tosin en tiedä onko keskusta tässä vai jossakin muualla.
Poikkesin kauppaan pienille ostoksille.

Kaupunkia halkoo Karjaanjoki ja joessa on useita koskia, tässä niistä yksi.
Joki on tällä kohtaa leveää ja matala, uiminen ei onnistuisi näillä vesillä.

Pitkälänkoskessa on rakennelmia, muistoja menneeltä ajalta.
Tiilinen rakennus on säilynyt ehjänä, se lienee ollut joku sähkön jakelukeskus.

sienimetsässä

Kävin taas  etsimässä sieniä. Lähiseudulla ei sieniä liioin ole, joten täytyy mennä vähän kauemmaksi löytääkseen täytettä korin pohjalle.

Metsämaisema on rauhoittava. Tuntuu kuin aika pysähtyisi ja mieli lepää. Pian kuului korpin rääkkymistä, se loi aitoa erämaan tunnelmaa tähän maisemaan.

 Yksi herkkutatti löytyi, sekin jo toukkien nakertelema.

 Suppilovahveroita löytyy hyvin harvakseltaan, siellä missä niitä on, niitä on yleensä useampia.

Limanuljaska taisi olla sieniretkeni yleisin sieni. En niitä mielellään kerää, koska ovat niin lötköjä.
Löysin rouskuja yhteensä noin kolme litraa ja suppiksia litran verran.
Ehkäpä toisella kertaa löydän enemmän, suppiksia ainakin voisi vielä löytyä.

syksyinen kaupunki

       Keskustan aukion läpi kulkee Suomen pisin kävelykatu.

     Kävelykadun itäpuoli tarjoaa viihtyisät puitteet istahtaa vaikkapa penkille.

   Keskellä on toriaukio, syksyllä siinä pidetään sirkusmarkkinat ja muita tapahtumia.

Kaupungissa oli asukkaita 1970 luvun alussa alle 15 tuhatta. Asukasluku lähti nousuun 80 -90 luvulla jatkuen edelleen ja nykyinen asukasluku lähentelee 37 tuhatta. Asukastiheys on  noin 1 200 as./km².  Rakentamisbuumi jatkuu kiivaana.  Keskustaan on noussut viime vuosina useita tiheästi rakennettuja kerrostaloja. Muuttoliikenne on melko vilkasta joka suuntaan.

.

 Taustalla näkyy tornitalot, korkeimmassa on 16 kerrosta ja korkeutta 50 metriä.

Puutarhamaista kaupunkikuvaa pidetään  yllä istutuksilla, jotka antavat väriloistoa myös syysaikaan.

Vanha vesitorni ei enää ole enää käytössä, mutta se näkyy kauas ja on kuvauksellinen maisemakohde.

Rautatieasemalla on arkisin vilkasta, osa matkustajia tulee asemalle omalla autolla ja osa polkupyörillä. Junia kulkee lähes yhtenään Helsingin, Riihimäen ja Lahden suuntaan.

 Rautatie jakaa kaupungin itä-ja länsiosaan.

 Rautatien alikulkukäytäviä on useita aseman lähellä.

Aseman eteläpuoliseen ylikulkusillan kaiteeseen on leikattu kissakuvioita kulkijoiden iloksi.

Maantien alikulku on saanut maalauksen ja värikkäät valaisimet.

Ratatiellä on voinut kesäaikaan päästä höyryveturin kyytiin kokemaan entisajan tunnelmaa.

Keinukallion ulkoilualue on tullut suosituksi kaiken ikäisille. Talvisin siellä hiihdetään ja kesällä kilpaillaan kuka nopeiten pääsee portaat ylös. Portailla näkyy myös vähän iäkkäämpääkin väkeä, kuntoilusta portaat käy kävellenkin.

Keravalaiset on paikkakunnastaan hyvin ylpeitä. Kaikki paikkakuntalaiset  tietävät mitä Sherwood tarkoittaa. Uusi vesitorni on yli 50 metriä korkea ja se näkyy kauaksi joka suuntaan.

 Keinukallion laelta näkee horisontissa uuden ja vanhan vesitornin.

Keravan uusi vesitorni on yli 50 metriä korkea ja se näkyy kauaksi joka suuntaan.

Keinukallion laelta näkee horisontissa uuden ja vanhan vesitornin.

Keravalaisille on tyypillistä toivottaa tänne muuttavat asukkaat tervetulleiksi, samalla he ylpeästi kehuvat kaikille paikkakunnan palveluja, kulkuyhteyksiä, kirjastoa, uimalaa ja ulkoilumaastoja.

Kaupungissa ei ole erikoisempia nähtävyyksiä, mutta melkein kaikki ehdottavat kysyjälle tutustumista kivisiltaan. Vanhaa kivisiltaa on pidetty kaupungin tunnuksena. Silta on ollut viime vuosisadalla tärkeä kulkureitti Lahden ja Porvoon suuntaan. Sillan kaiteet on siitä erikoiset, että ne on olleet aikoinaan kalkkikaivokselle vievän hevosvetoisen junan raiteina.

Sillalta avautuu idyllinen maaseutumainen jokimaisema kartanoineen.
Lähivuosina näille pelloille alueelle rakennetaan asuntoja ja ikiaikainen maalaismaisema katoaa

pikkuvarpunen ja ruusunmarjat.

Pikkuvarpunen on seurallinen lintu. Suurimman osan vuodesta se elää pikkuparvessa. Se on siemensyöjä ja sille kelpaa ruusuista marjat tai ehkä siemenetkin.

kivimuodostelmat

Sipoossa Söderkullan aluella on kallio, jonne on rakennettu kivimuodostelmia.
Kivet on huolellisesti asennettu, ne pysyvät paikallaan ilman mitään muurauksia tai kiinnityksiä.
Läheltä katsomalla huomaa miten tarkasti ne on asetettu paikalleen, niin että ne siinä pysyy.

Pienempiä kivirakennelmia on useita, kaikki huolellisesti tehtyjä.

rantasaunan tarina päättyi

Sauna sai ilahduttaa kävijöitä kesän mittaan ja monet löylyt siellä oli heitetty.
Siitä tuli niin suosittu, että siitä on kerrottu lehdissäkin.
Monet halusi käydä katsomassa tätä kummallisuutta ja monet halusi saunoa.

 

Sauna oli toimivana keväästä alkaen ja koska sille ei ollut lupaa se on purettava.
Tässä kuvassa kiuas on kannettu ulos, eli siellä ei enää saunota.

Syksyn aikana sauna katoaa joen rannasta.

valkosipulimarkkinat

Valkosipulifestivaalien tunnelmaa.

silkkiuikku

Silkkiuikku pesii rehevissä ruohikkoisissa vesistöissä.

Koiras ja naaras ovat samannäköisiä.

Silkkiuikun voi nähdä sukeltavan usein pitkiäkin matkoja.

Ravinnoksi se nappaa pikkukaloja.

Aikansa ravistelee ja kääntelee kalaa.

Lopuksi nielaisee kalan kokonaisena.

Koiras vartioi reviiriään ja ajaa tunkeilijat tiehensä.

Silkkiuikun pesä on veden varassa ja tehty heinistä ja ruohoista.
Poikaset jättävät pesän pian kuoriutumisen jälkeen.

 Poikasten ollessa pieniä ne kiipeävät emon selkään ja pysyvät emon mukana.

Poikasten kasvaessa ne oppivat emojen seurassa kalastamaan ja hankkimaan itse ravintonsa.