kuusimetsien huhuilija sepelkyyhky

Sepelkyyhky, toukomettinen, metsäkyyhky siinä nimiä, jolla lintua on nimitetty. Sepelkyyhky on kevään varhaismuuttaja ja sen ääntä voi kuulla toukokuulta loppukesään asti. Sen huhuilu muistuttaa pöllön ääntä ja ennenkuin koskaan tunnistin lintujen äänia niin pöllönä sitä aina pidin.

Sepelkyyhky tekee pesän yleensä kuuseen oksan tyveen. Pesä on huolimattoman näköinen risukasa.  Lintu voi pesiä kahdesti kesässä ja vielä nytkin sillä voi olla poikasia hoidettavana. Tämän pesän huomasin kulkiessani kun sepelkyyhky lähti rytinällä puusta.

Maaseudulla lintu on äärimmäisen varovainen, mutta asutuskeskuksissa ja taajamassa sitä näkee usein puissa ja kadulla kesykyyhkyjen tapaan. Sepelkyyhky voi pesiä kaupungin puistoissa. Se on kesyyntynyt ja voi päästää jopa metrin lähelle, kunnes väistyy edestä pois.
Onpa se yrittänyt pesintää tässäkin pihassa, mutta paikka on häiriöaltis ja pesän teko jäi kesken

vanha perinneruoka

Entisaikaan omassa lapsuudessa talkkunajauho oli tavallinen ruoka-aines varsinkin kesällä. Maidosta hapatettiin viiliä, johon talkkunaa sekoitettiin ja talkkunavelliä syötiin kyllästymiseen asti.
Pitkään aikaan en sitten talkkunaa käyttänytkään.
Mutta joskus aikuisuudessa huomasin tutun näköisen paketin kaupan hyllyllä ja ostin sen.
Kumma kuinka sitä voi muistaa maun aikojen takaa, sillä tunnistin siinä tutun maun.
Huomaan, että suorastaan välillä haluan samaa tuttua talkkunavellin makua kuin lapsuudessa.
Olen joskus ostanut muun merkkistä talkkunajauhoa, mutta ne ei maistu samalta kuin se talkkunajauho, johon lapsuudessa totuin. Käytän talkkunaa viiliin tai piimän kanssa,sellaisenaan.
Talkkunajauhoista voi tehdä monenlaista herkkua tai syötävää..
Se sopii hyvin mustikkakukkoon eli rättänöihin, niitähän on pakko tehdä ainakin kerran kesässä.

ruusunpunaisia kukkia

Nyt kun on ollut vähän viileämpää nostin parvekkeelle rautayrtin, pelargonin ja maljaköynnöksen. Ja onhan siellä timjamikin, pidän sen tuoksuista. Kissojen takia joutuu pitää parvekkeen lasit aina lähes kiinni, parveke on kuuma aurinkoisella ilmalla.

Löysin kukkakaupasta puistoahkeraliisan.
Tykkäsin kun on niin pirteän värinen, se viihtyy keittiön ikkunalla.

                

maariankämmekän pauloissa

Lähdin suolle etsimään maariankämmekkää. Jos ei tunne kasvuseutua, niin sitä joutuu etsimällä hakemaan, kovin yleinen se ei ole, vaikka onkin yleisin kämmekkälajimme.
Kasvupaikka on yleensä suolla tai suon reunassa.
Hyvällä kasvupaikalla voi nähdä kymmenien jopa satojen maariankämmeköiden kukinnan.
Maariankämmekkä on helppo tunnistaa, koska sen lehdet ovat tummatäpläiset.
Vuosikymmen sitten löysin valkokukkaisia paikalta josta nämä kuvasin, mutta valkolehdokin tapaan maariankämmekät on nykyään taantuneet eikä ne jaksa tuottaa kukkia.  Maariankämmekkä ei ole rauhoitettu, mutta sitä ei kerätä, sillä kämmeköitten tapaan se uudistuu hitaasti.

Suolla kasvaa maariankämmekän lisäksi monta muutakin kasvia. Raate on valinnut sieltä joskus kasvupaikan. Tammen taimi on ehkä oravan talvivaraston tuotos.

sateenkaaren lupaus

Nooan päivinä Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maanpäällä. Silloin Jumala sanoi Nooalle:

 ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan." (1. Moos. 6:13) Mutta Jumala teki liiton Nooan kanssa ja näin Nooa ja hänen omaisensa pelastuivat. Niiden päivien jälkeen satoi vettä niin paljon, että korkeimmatkin vuoret peittyivät veteen, kaikki elollinen hukkui ja kuoli. Vain ne jotka olivat Nooan arkissa jäivät henkiin.

"Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa, kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka ovat teidän kanssanne maan päällä, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien villieläintenkin kanssa, kaikkien niiden kanssa, jotka tulivat arkista ulos. Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni:
koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata.
Ja lupauksen merkiksi Jumala laittoi sateenkaaren. Se on Jumalan ja Nooan välisen liiton merkki.

Jumala sanoi vielä; ”Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen
liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa.” (1. Moos. 9:1–17)
 
Pysähdyn aina, jos mahdollista katsomaan sateenkaarta. Se on jotenkin juhlallista. Se muistuttaa Jumalan lupauksesta ja koen olevani turvassa. Sateenkaari syntyy veden ja auringon osuessa kohdakkain tietyssa suunnassa. Usein näkyy samalla 2-3 sateenkaarta.

mitä löytyykään tankista

 Ulkoilessani huomasin metsätienreunassa vanhan bensatankin sieltä kuului siritystä.

       Paikalle lennähti talitiainen, sillä oli ruokaa nokassa.

  Sinne se pujahti, bensatankin sisälle.

Hetken kuluttua tintti tuli pois. Jäin seuraamaan tintin touhua. Ruokakuljetus toimi hyvin.

Tämä on varmaan kummallisin paikka missä olen havainnut talitiaisen pesivän.

keskikesän kukka valkolehdokki

 Valkolehdokki kukkii juhannuksen aikaan. Laji on harvinaistunut asuinseudullani. Metsät joissa sitä on kasvanut on hakattu pois. Eräällä kasvupaikalla puut kerättiin alueelle, jossa valkolehdokki kasvoi. Vuosi sitten löysin sieltä yhden valkolehdokin, tänä vuonna en sitäkään, sillä puupinot rehevöittivät maata ja alue oli nyt heinien ja puskien valtaama.
Asuinseudullani tiedän useita paikkoja, joissa ennen kasvoi valkolehdokkia. Eräs puolivaloisa sekametsä, jossa valkolehdokkia oli useita esiintymiä. Metsä hakattiin noin kymmenen vuotta sitten ja alue puskittui. Valkolehdokit katosi. Palasin sinne vasta vuosien jälkeen ja onnistuin löytämään metsänreunasta kaksi kukkivaa valkolehdokkia. Ilahduin kovasti, sillä mistään muualta vanhalta kasvupaikalta en ole löytänyt tänä vuonna kasvia.
Valkolehdokki ei ole niin tarkka kasvupaikan suhteen kuin useimmat kämmekät. Se on levinnyt laajasti. Suurin uhka näyttää olevan metsien hakkaaminen ja siten puskittuminen. Kasvi jää muitten kasvien alle. Kuivassa maassa ne ei viihdy, ne tarvitsevat valoa.
Valkolehdokki on täysin rauhoitettu, sitä ei saa poimia, ei saa siirrellä eikä ottaa siemeniä.
Älä koskaan poimi luonnosta kukkaa jota et tunnista, sillä kasvi voi olla rauhoitettu.

liejukanan puuhia

 Liejukana on erikoisen näkoinen rantaintu.  Se pesii harvalukuisena eteläsuomessa ja on arvioitu, että maamme pesivä kanta olisi 100-200 pesivää paria.
 Pääsin niitä lähelle kuvaamaan, oli hauska seurata, olivat söpön näköisiä.

                                     Emo vartioi ja ruokki poikuettaan etsien niille ruokaa.

vanhan ajan lilja

 Vanhan ajan keisarinkruunu on tehnyt lukuisan määrän nuppuja ja kukkia samaan varteen. Ei ihme jos sitä on kruunuksi sanottu kun noin kukkia tekee. Tunnetaan yleisemmin ruskoliljana.
Mutta laji taitaa oikeasti olla sahramililja, sillä tämä kasvi ei tee itusilmuja.
Vanhan ajan lilja kuitenkin ja vieläkin niitä voi nähdä vanhoilla hyljätyillä pihoilla.

sinitiaisen pesintää

Sinitiainen kantoi pönttöön pesätarvikkeita jo maaliskuulla.
Koko kevättalven ne pitivät pönttöä silmällä, jottei kukaan veisi sitä niiltä.
Huhti-toukokuun vaihteessa pöntön luona alkoi liikehdintä, pesä alkoi valmistua ja muninta alkoi. 
Toukokuulla haudonta-aikaan oli hiljaista, eikä emoja liioin näkynyt.
Kuun loppupuolella alkoi tapahtua, kun emot kantoivat ruokaa poikasille.

Ruokahuolto toimii vauhdilla ja nälkäisiä nokkia odottaa uutta ruoka-annosta.
Emot hyppeli oksalla ja vuoroin pöntössä houkutellen poikasia tutustumaan ulkomaailmaan.

Poikaset olivat äänekkäitä ja ulkomaailma alkoi kiinnostaa. Välillä ilmaantui nokka näkyviin.
Pian ne ovat valmiita lähtemään pöntöstä, ehkäpä jo huomenna.

 

Huhtikuun lopulla myös talitiaiset kiinnostui samasta pöntöstä. Ne tutki sitä huolellisesti joka kulmalta. Kumpikin tintti työnsi vuoronperään pään kolosta sisään, mutta huomasi, että pöntön suuaukko oli liian pieni niille, ne ei mahtuneet pönttöön.

 

 

 

 

 Toukokuun alussa saapui kirjosieppo ja sekin kiinnostui pöntöstä. Koiras lauloi innokkaasti pöntön lähellä ja välillä kurkki sisälle. Tällä kertaa se jätti pesän rauhaan, ehkä siellä jo haudottiin tai se löysi pesäpöntön helpommalla tavalla. Sillä metsän reunassa oli toinen pönttö johon se houkutteli laulullaan naarasta itselleen. Kirjosieppo jäi metsäpöntölle pesimään ja sinitiaiset sai rauhassa jatkaa pesintää. Ehkäpä talitiaisetkin löysi vielä jostain oman pesäpöntön.