maanantai 4. syyskuuta 2023

taaborinvuoren näkymiä

Kirjailija Aleksis Kiven nimesi kotinsa lähellä olevan kallion Taaborinvuoreksi.
Mäellä olevat rakennukset on siirretty sinne lähiseudulta kuvastamaan sen ajan arkista elämää.
Alueella on kesäteatteritoimintaa.


Kävin kulkemassa ja katsomassa millaiselta siellä näyttää.
   kesäteatterin näyttämöalue


    kesäteatterinäyttämö
  aittarakennus



   vanha hirsirakennus


      paja


     sepänmökki


sunnuntai 3. syyskuuta 2023

kärsimyskukka

Kärsimyskukat on olleet minulla kaksi kesää. Kärsimyskukan kukka kestää avoimena noin vuorokauden, viileässä kauemmin. Kukka avautuu ja sulkeutuu kuin varkain, eli nopeasti.

.


perjantai 1. syyskuuta 2023

puolukkametsän muistoja

Nyt on puolukoitten aika.

Muistui mieleeni muistoja usean vuoden takaa. 

Ämpärit täyttyi ja palattiin  puolukkareissulta pois.

PikkuMirruska oli silloin nuori ja kulki mukana puolukkametsässä.

perjantai 25. elokuuta 2023

kallioinen luontometsä

 Lähdin etsimään sieniä ja päädyin lähiseudun kallioille, joilla en ole koskaan ennen käynyt.

  Tästä pitää nousta ylös jos polvet on tarpeeksi notkeat.





     Kulkiessani oli sellaiset fiilikset, kuin olisin kulkenut jossain pohjoissuomessa.


   Olin Haukkakallion korkeimmalla kohdalla, puut peittivät näkymän kauemmaksi..


     On täällä moni muukin kulkenut ennen minua.


   Pitkospuut oli märät, etsin jalansijaa reunoilla, jotta en liukastu.


    Joen vesi on sameaa, että uimaan se ei houkuttele ainakaan sateen jälkeen.



lauantai 19. elokuuta 2023

auringonkukkien aikaa

     Nyt on auringonkukkien aika.

torstai 17. elokuuta 2023

kalaparvi

 Kävin merenrannalla ja huomasin pikkukalaparven, en ole ennen tälläistä nähnytkään.


                         


keskiviikko 16. elokuuta 2023

rättänän tekkoon

Metsäreissulla huomasin mustikoita ja huomasin puolikoita. Taidanpa leipoa jotain marjaista.
Mustikoita ei ollut piiraaksi asti, joten poikkesin kaupan pakastealtaalla ja ostin mustikoita.
Mustikkakukko eli rättänä, siihen löytyy monta ohjetta, mutta kaikissa ohjeissa on  ruisjauhoa.
Taikinasta tuli vähän murumaista ja mustikat ei peittyneet hyvin.
Paistettaessa mustikat valui pitkin reunoja, mutta eihän se mitään haittaa.


 

 


 

 

 

Mustikkakukosta mieleen,
että jos kalakukko viheltää, niin silloin kalakukko on päässyt vuotamaan kuoren läpi.

torstai 10. elokuuta 2023

porkkanoita palstalta

      Epämääräisiä muhkuroita kasvoi porkkanoista.

   Valkosipulit ei kasvaneet miksikään.

keskiviikko 9. elokuuta 2023

kitöstä löparöön

   Sipoon eteläisin yleinen tie päättyy tähän. (muut kuin tieosakkaat)

 Kitöntie oli mukainen ja kuoppainen. Alue tuntui syrjäiseltä ja hiljaiselta.

maanantai 31. heinäkuuta 2023

punaiset lumpeenkukat

Huomasin lammikolla vaaleanpunaisia lumpeenkukkia.
Ne ei varmaankaan ole itsestään siihen kasvaneet, vaan istutettuja.
Tavallista lummetta isommilta näyttivät, samoin  kuin nuo valkoisetkin.