koronarokotettu

Nyt on toinenkin koronarokote saatu. Voi vähitellen olla vähän huolettomampi.
Muutama päivä rokotuksen jälkeen lähdin matkalle.  Matkalla tunsin olkavarressa kuumotusta ja punoitusta, se turposi vähän. Punoitus alkoi hävitä jo seuraavana päivänä, turvotusta oli muutama päivä. Punoituksen yläpuolella oleva mustelma on rokotuspiikin aiheuttama.
Joskus aikaisemminkin sain rokotuksesta ihottuman, samanlaisen, mutta paljon isomman ja se turposi, parantuminen vei pari viikkoa.

runonlaulajain mailla

 Kiteen Hummovaarassa sijaitsee viimeisen runonlaulajan muistokivi.

Kiteen seudun viimeisiä ja kuuluisimpia a
runonlaulajia oli Antti Toivanen.
Hän eli vuosina 1831 - 1903. Muistomerkki paljastettiin vuonna 1935.
Kivi sijaitsee Suomen
suurimman lehtikuusimetsän lähellä.

 
Tien varrella pysähdyin katsomaan lehtikuusimetsää, joka on myös nähtävyys.

Hummovaaran iso mänty

Elias Lönnrot kulki runojen keruumatkallaan v 1828 Kiteen Hummovaarassa tapaamassa runonlaulaja Juhana Kainulaista.  Runonlaulantaa hän tallensi 57 runon verran.
Hänen kerrotaan istuneen suuren männyn juurella kuunnellessaan Kainulaisen runonlauluja.
Tästä piti kääntyä ja ajella
hiekkatietä jonkin matkaa.

Saavuttin paikkaan, joka on Kainulaisen tila.

Elias Lönnrot kulki runonkeruumatkallaan v 1828 Hummovaarassa tapaamassa
runonlaulaja Juhana Kainulaista.  Runonlaulantaa hän tallensi 57 runon
verran.

Lönnrotin mänty. Mänty on rauhoitettu ja nimetty Lönnrotin männyksi. 
Männyllä voi olla ikää 300- 500 vuotta, sillä puu oli jo silloin iso.
Ympärysmittaa sillä on nyt yli 3 metriä.

Lönnrot istui männyn juurella kuunnellessaan Kainulaisen runonlauluja.

Monenlaista on mänty nähnyt ja kuullut ja vuosisatojen ajan kestänyt paikallaan.
Lönnrotin ajoista on
kulunut jo lähes 200 vuotta. 

          Oli erikoista käydä tällä paikalla.

Lainaus Terho Marttila  PDF-tiedosto Luonnonmuistomerkit Suomessa  sivut56-57. Maisemantutkimus Huhtikuu 2017

Kiteen Kesälahden Hummovaaralla sijaitseva Lönnrotinpetäjä on  rauhoitettu  Metsäntutkimuslaitoksen  päätöksellä  luonnonsuojelulain perusteella vuonna 1959.
Puu on ikivanha, suuri ja näyttävä eli maisemallisesti vaikuttava. Päällimmäisenä on kuitenkin suuri kulttuurihistoriallinen arvo  puun juurella on taltioitu kansalliseepoksemme  Kalevalan  tarinoita.  
Legenda  Lönnrotinpetäjän  alkuperästä  ajalta  kauan ennen Lönnrotia ja Kalevalaa  on myös taltioitu SKS:n kansanrunousarkistoon. Se on ollut – ja on edelleen – Kainulaisten suvun sukupuu.

 Lönnrotinpetäjä on edelleen  kuin ajan hammasta uhmaten  hyväkuntoinen ja voimissaan.  ” Kiteen  Kesälahdella,  tarkemmin  Hummovaaralla. Ollessaan ensimmäisellä runonkeruumatkallaan 1828 Elias Lönnrot kohtasi  samaisella  ”Humuvaaralla”  suuren  runonlaulajan,  Juhana  Kainulaisen. Miehet istuivat kulttihongan juurelle, pakisivat ja naukkailivat. Aiemmat  sukupolvet  olivat  ripustaneet  petäjään  karhunkalloja,  mutta  nyt puu olisi palveleva laulupuuna. Temppelimäisenä se tarjosi Kainulaiselle rohkeutta ja inspiraatiota. Sen läsnäolossa hänen oli hyvä ja sovelias esittää väkevämpiäkin loitsuja. Ja niin hän teki. Vierähti päivä, tummeni ilta ja lensi vielä päivä  toinenkin ja tuon tuost puhkesi lauluun Kainulainen, lyhytkasvuinen  petäjänjuurelainen.  Yhteensä  herkän  tiedemiehen  nopea sulkakynä tallensi puolensataa runoa. Mukana oli eeppisiä jatkoja ja katkelmia Sampo-runoista ja kultaneidon taonnasta, mutta niitäkin iskevämpi oli Lemminkäisen virsi. Sen pohjalta hahmottui Kalevalaan yksi sen pääsankareista.
Lönnrot piti Kainulaisen kohtaamista ensimmäisen keruuretkensä merkittävimpinä kokemuksena. Mänty on varmasti palannut hänen mieleensä monet kerrat Lemminkäisen osuuksia Kalevalaan sovitettaessa. Kalevalan  ensipainoksesta  tulee  ensi  vuonna  180  vuotta.  Niin  eepoksen kerääjä kuin  runonlaulajat ovat  tomuna. Mutta  Hummovaaran petäjä ei ole moksiskaan. Se vain jatkaa keväiden, kesien, syksyjen ja talvien todistamista;  se  on  ikivihanta  havujaan  syvemmin.  Se  on  yksi  niitä  paikkoja maailmassa, missä luonnon ja kulttuurin rajat häilentyvät, kunnes niitä on vaikea nähdä.”

Suomen kuvalehti 25.08.1923

mielenmaisemia ahmovaarassa

Kolin matkalla poikkesin saman tien varrelta  Ahmovaaran luontopolulle. 
Ympäristö oli hiljainen linnutkaan ei laulaneet, suolla kukki punakämmekkä ja suovilla.
Pitkä ajomatka ja Kolille nousu painoi jaloissa niin paljon, että kiersin vain lyhyen kierroksen.palatessani poikkesin luontopolulle. 
Ympäristö oli hiljainen linnutkaan ei laulaneet ja jaloissa painoi Kolille kiipeily.

 

Kiinnitin huomiota punaiseen kämmekkään, jota en ole aikaisemmin nähnytkään.
Taitaa olla punakämmekkä

Koli matkalla itäsuomessa

Matkalla Kolin suuntaan.

Kolille menee hissi parkkipaikan läheltä. Olen aina ihmetellyt pääseekö ylös hissillä, maksaako se, pitääkö olla olla valmiina lippu vai miten. Kun se siihen juuri sopivasti kohdalle tuli niin ajattelin katsoa että mitä sanoo jos menen hissiin. Mutta kun olin nostamassa jalkaa kohti hissiä, sinne ehti joku muu ja samalla hissiin ovi sulkeutui ja se lähti liikkeelle ihan nenän edestä.

 

Jaloissa painoi väsymys, sillä olin ajanut päivän aikana jo yli viisisataa kilometriä.
Matka Kolin huipulle kävellen portaita nousten on raskasta, portaita tuntui olevan loputtomiin. Yritin laskea montako porrasta olen noussut, mutta en pysynyt laskuissa mukana, ehkä askelmia oli noin 400-500. Onneksi peruskunto on sen verran hyvä, että jaksoin nousta ylös saakka.

 

   Alueella oli ihmisiä ja yritin ottaa kuvat niin ettei muita tule näkyviin.
   Kävelyt Kolilla jäi vähiin sillä jalat oli ihan tönköt.

   Tämä oli kolmas kerta kun Kolilla kävin ja alkoi tuntua, että olen nähnyt Kolia tarpeeksi.
Samaa reittia takaisin portaita alas olikin helpompaa tulla.
Kuvasin vielä parkkipaikan puoleisen rinteen.

   Parkkipaikka oli melko täynnä tällä kertaa.

   Kilometrejä kertyi mittarin 535 kilometriä ja matka jatkui.

Kiteen vihreä jättiläinen

Kiteen Puhoksella kasvaa Suomen paksuin havupuu lehtikuusi. Puu on
monihaarainen ja paksuoksainen. Ympärysmitta rinnankorkeudelta 551 cm, 
tyvestä mitattuna 947 cm.  Se on maamme havupuuyksilöistä paksuin.
Mitattu v.2016 ja on tällä hetkellä sitäkin kookkaampi.
Lehtikuusi on mahdollisesti istutettu vuonna 1847.
(Vuonna 1989 puusta on mainittu;
ympärys 450cm, korkeus 28,5 m, puun ikä noin 100 vuotta.)

Melkoiselta jättiläiseltä se näytti.

Puun latvaosa haarautui laajasti.

Kuusen lähellä kasvoi useampia lehtikuusia.

esite

polvijärven tarinaa

Polvijärven keskustassa on Höytiäisen vedenpinnan laskun muistomerkki. Sen historia perustuu 1850 luvulle. Tarkoitus oli alentaa Höytiäisen vedenpintaa rakentamalla kanava Pyhäselälle. Järven pinnanlaskulla pyrittiin saamaan lisää maata viljelyyn ja heinänkorjuuseen.
Vedenlaskua varten rakennettiin kanava, johon rakentamisen aikana tehtiin patoja säätämään virtausta.  Vähitellen padot murtuivat ja Höytiäisen vesimassat vyöryivät Pyhäselälle. Tulva vei mennessään puita ja pensaita, latoja ja talousrakennuksia. Höytiäisen pinta laski 9,5 metriä alemmaksi.  Laskun seurauksena vesijättömaata paljastui 157 neliökilometriä.
Höytiäisen pinta-ala pieneni kolmanneksella, muodostaen lukuisan määrän saaria ja luotoja.
Polvijärven alue on pääosin Höytiäisen entistä pohjamaata.
Höytiäinen on nykyään Suomen 15:nneksi suurin järvi Juuan, Kontiolahden ja Polvijärven kuntien alueilla. Sen pinta-ala on 282,64 km² ja suurin syvyys 59 metriä.
Polvijärven kunnan synty liittyy Höytiäisen vedenlaskuun. Veden alta paljastuneilta alueilta paljastui maata joka soveltui hyvin viljelyyn. Näille seuduille perustettiin polvijärven kunta.

 

     Tätä kävin katsomassa ja aika mielenkiintoinen tarina siihen liittyykin.

 

 Lähde;    Höytiäisen_järvenlasku

näkymiä kesäreissulta

 Kesäreissulla jossain Uimaharjun seudulla tälläinen nähtävyys.

Osuinpa sopivasti lehmänlypsyn aikaan.

Renki kärrää maitotonkaa.

ahokissankäpälä

Pysähdyin katsomaan kissankäpälää, sen kukinto onkin hauskan näköinen. Useimmiten olen nähnyt sen melko kuivalla aurinkoisella paikalla.
Kasvi on kaksikotinen, valkoiset ovat hedekukkia,  punertavat pääosin emikukkia.
Kissankäpälää  kasvaa koko maassa, mutta se on jonkin verran vaatelias kasvupaikan suhteen.

 

Kissankäpälä lisääntyy myös versojen kautta taimia kasvattaen.

harvinaisempi orvokki

Lehto-orvokki on paljon harvinaisempi kuin metsä-orvokki. Tämä lehto-orvokin kasvupaikka sijaitsee polun vieressä. Lehto-orvokin kukka näyttää hyvin saman näköiseltä kuin metsä- tai aho-orvokin. Nähdessäni sinisiä orvokkeja tuumailin onkohan tämä nyt se lehto-orvokki.
Mutta sitten löysin niiden selvimmät eroavaisuudet.
Ensinnäkin metsäorvokki on varhainen kukkija, sen kukkia ei löydä enää kesällä.
Toiseksi sillä on isommat lehdet ja kasvutavaltaan se on tukevampi.
Lisäksi i sen lehtivarsi ja lehdet ovat hennosti karvaiset. 
Kukat näyttää hyvin saman näköisiltä kuin metsä-orvokilla.
Kukinnan jälkeen sen kookkaat siemenpallukoita voi erehtyä luulemaan kukkanupuiksi.
Lehto-orvokki on kasvupaikkaansa nähden vaativa, se kasvaa kalkkipitoisessa maassa, kosteassa varjoisessa metsässä.
Tämän esiintymän lisäksi tiedän vain pari esiintymää jotka olen huomannut sattumalta.
Ylävasen kuva otettu tänään siinä kypsyy orvokin siemenkota. Kolme muuta kuvaa toukokuun puolivälissä. Kuvissa näkyy hentokarvainen varsi, josta lajin voi tunnistaa.