maariankämmekän pauloissa

Lähdin suolle etsimään maariankämmekkää. Jos ei tunne kasvuseutua, niin sitä joutuu etsimällä hakemaan, kovin yleinen se ei ole, vaikka onkin yleisin kämmekkälajimme.
Kasvupaikka on yleensä suolla tai suon reunassa.
Hyvällä kasvupaikalla voi nähdä kymmenien jopa satojen maariankämmeköiden kukinnan.
Maariankämmekkä on helppo tunnistaa, koska sen lehdet ovat tummatäpläiset.
Vuosikymmen sitten löysin valkokukkaisia paikalta josta nämä kuvasin, mutta valkolehdokin tapaan maariankämmekät on nykyään taantuneet eikä ne jaksa tuottaa kukkia.  Maariankämmekkä ei ole rauhoitettu, mutta sitä ei kerätä, sillä kämmeköitten tapaan se uudistuu hitaasti.

Suolla kasvaa maariankämmekän lisäksi monta muutakin kasvia. Raate on valinnut sieltä joskus kasvupaikan. Tammen taimi on ehkä oravan talvivaraston tuotos.

sateenkaaren lupaus

Nooan päivinä Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maanpäällä. Silloin Jumala sanoi Nooalle:

 ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan." (1. Moos. 6:13) Mutta Jumala teki liiton Nooan kanssa ja näin Nooa ja hänen omaisensa pelastuivat. Niiden päivien jälkeen satoi vettä niin paljon, että korkeimmatkin vuoret peittyivät veteen, kaikki elollinen hukkui ja kuoli. Vain ne jotka olivat Nooan arkissa jäivät henkiin.

"Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa, kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka ovat teidän kanssanne maan päällä, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien villieläintenkin kanssa, kaikkien niiden kanssa, jotka tulivat arkista ulos. Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni:
koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata.
Ja lupauksen merkiksi Jumala laittoi sateenkaaren. Se on Jumalan ja Nooan välisen liiton merkki.

Jumala sanoi vielä; ”Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen
liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa.” (1. Moos. 9:1–17)
 
Pysähdyn aina, jos mahdollista katsomaan sateenkaarta. Se on jotenkin juhlallista. Se muistuttaa Jumalan lupauksesta ja koen olevani turvassa. Sateenkaari syntyy veden ja auringon osuessa kohdakkain tietyssa suunnassa. Usein näkyy samalla 2-3 sateenkaarta.

mitä löytyykään tankista

 Ulkoilessani huomasin metsätienreunassa vanhan bensatankin sieltä kuului siritystä.

       Paikalle lennähti talitiainen, sillä oli ruokaa nokassa.

  Sinne se pujahti, bensatankin sisälle.

Hetken kuluttua tintti tuli pois. Jäin seuraamaan tintin touhua. Ruokakuljetus toimi hyvin.

Tämä on varmaan kummallisin paikka missä olen havainnut talitiaisen pesivän.

keskikesän kukka valkolehdokki

 Valkolehdokki kukkii juhannuksen aikaan. Laji on harvinaistunut asuinseudullani. Metsät joissa sitä on kasvanut on hakattu pois. Eräällä kasvupaikalla puut kerättiin alueelle, jossa valkolehdokki kasvoi. Vuosi sitten löysin sieltä yhden valkolehdokin, tänä vuonna en sitäkään, sillä puupinot rehevöittivät maata ja alue oli nyt heinien ja puskien valtaama.
Asuinseudullani tiedän useita paikkoja, joissa ennen kasvoi valkolehdokkia. Eräs puolivaloisa sekametsä, jossa valkolehdokkia oli useita esiintymiä. Metsä hakattiin noin kymmenen vuotta sitten ja alue puskittui. Valkolehdokit katosi. Palasin sinne vasta vuosien jälkeen ja onnistuin löytämään metsänreunasta kaksi kukkivaa valkolehdokkia. Ilahduin kovasti, sillä mistään muualta vanhalta kasvupaikalta en ole löytänyt tänä vuonna kasvia.
Valkolehdokki ei ole niin tarkka kasvupaikan suhteen kuin useimmat kämmekät. Se on levinnyt laajasti. Suurin uhka näyttää olevan metsien hakkaaminen ja siten puskittuminen. Kasvi jää muitten kasvien alle. Kuivassa maassa ne ei viihdy, ne tarvitsevat valoa.
Valkolehdokki on täysin rauhoitettu, sitä ei saa poimia, ei saa siirrellä eikä ottaa siemeniä.
Älä koskaan poimi luonnosta kukkaa jota et tunnista, sillä kasvi voi olla rauhoitettu.

liejukanan puuhia

 Liejukana on erikoisen näkoinen rantaintu.  Se pesii harvalukuisena eteläsuomessa ja on arvioitu, että maamme pesivä kanta olisi 100-200 pesivää paria.
 Pääsin niitä lähelle kuvaamaan, oli hauska seurata, olivat söpön näköisiä.

                                     Emo vartioi ja ruokki poikuettaan etsien niille ruokaa.

vanhan ajan lilja

 Vanhan ajan keisarinkruunu on tehnyt lukuisan määrän nuppuja ja kukkia samaan varteen. Ei ihme jos sitä on kruunuksi sanottu kun noin kukkia tekee. Tunnetaan yleisemmin ruskoliljana.
Mutta laji taitaa oikeasti olla sahramililja, sillä tämä kasvi ei tee itusilmuja.
Vanhan ajan lilja kuitenkin ja vieläkin niitä voi nähdä vanhoilla hyljätyillä pihoilla.

sinitiaisen pesintää

Sinitiainen kantoi pönttöön pesätarvikkeita jo maaliskuulla.
Koko kevättalven ne pitivät pönttöä silmällä, jottei kukaan veisi sitä niiltä.
Huhti-toukokuun vaihteessa pöntön luona alkoi liikehdintä, pesä alkoi valmistua ja muninta alkoi. 
Toukokuulla haudonta-aikaan oli hiljaista, eikä emoja liioin näkynyt.
Kuun loppupuolella alkoi tapahtua, kun emot kantoivat ruokaa poikasille.

Ruokahuolto toimii vauhdilla ja nälkäisiä nokkia odottaa uutta ruoka-annosta.
Emot hyppeli oksalla ja vuoroin pöntössä houkutellen poikasia tutustumaan ulkomaailmaan.

Poikaset olivat äänekkäitä ja ulkomaailma alkoi kiinnostaa. Välillä ilmaantui nokka näkyviin.
Pian ne ovat valmiita lähtemään pöntöstä, ehkäpä jo huomenna.

 

Huhtikuun lopulla myös talitiaiset kiinnostui samasta pöntöstä. Ne tutki sitä huolellisesti joka kulmalta. Kumpikin tintti työnsi vuoronperään pään kolosta sisään, mutta huomasi, että pöntön suuaukko oli liian pieni niille, ne ei mahtuneet pönttöön.

 

 

 

 

 Toukokuun alussa saapui kirjosieppo ja sekin kiinnostui pöntöstä. Koiras lauloi innokkaasti pöntön lähellä ja välillä kurkki sisälle. Tällä kertaa se jätti pesän rauhaan, ehkä siellä jo haudottiin tai se löysi pesäpöntön helpommalla tavalla. Sillä metsän reunassa oli toinen pönttö johon se houkutteli laulullaan naarasta itselleen. Kirjosieppo jäi metsäpöntölle pesimään ja sinitiaiset sai rauhassa jatkaa pesintää. Ehkäpä talitiaisetkin löysi vielä jostain oman pesäpöntön.

karjalan kukka

"Kauan etsin kauas kuljin, kunnes löytyi kukka karjalan."
Karjalanruusun kukka tuoksuu vienosti, kuten villiruusut yleensäkin. Kukka on voimakkaan värinen.
Kuvat on tältä päivältä ja jotkut terälehdet jo putoilivat alas, kukinta menee nopeasti ohitse.
Karjalanruusu muistuttaa paljon metsäruusua, mutta on piikkisempi ja kukkii selvästi aikaisemmin.

Karjalanruusu on asuinseudullani luonnonvaraisena harvinainen.Tämä melko runsas esiintymä on viihtynyt samalla paikalla luonnonvaraisena vuosikymmeniä..
Ehkä joku toi ruusun joskus sota-aikana mukanaan itä-Suomesta.  

keväisiä tuokioita

Onko ketään kotona?

    Kävin kulkemassa suolla kun metsän reunasta tuli esiin tämä leijona.

 Ei kun se oli sittenkin...lynx lynx...

Vaikuttaa sille, että hukankorennolta on vanha takki on jäänyt orrelle tai korrelle.

Metsän reunassa lauloi mustarastas, näytti että olisi ollut siellä pesä.

Rentukat ja tuomen kukkivat puron varrella ja minä sain keväisen keveän mielen.

tuomien tuoksua ja lintujen laulua

 Tuomien tuoksua ilmassa. Tuomien kukinnasta palauttaa mieleen lapsuuden, sillä tuomia kasvoi kotini pihalla etelä-Savossa. Muistelen, että ne olisi kukkineet silloin juhannusta aikoina. Lieneekö sitten kukinta vuosien aikana varhentunut. Niiden kukintaan liittyy muistoja ja saan niistä aina hyvän mielen. Joskus olen tuonut kukkaoksia sisälle maljakkoon.

Valkovuokot on kukkineet jo kolme viikkoa ja kukinta on nyt täydellisimmillään. Paikoin ne peittää valkoisena mattona metsän. Kun puihin tulee lehti, ne katoavat huomaamattomasti maahan, ja keräävät juuriinsa ravintoa, palatakseen taas kevään tullen uuteen kukkaloistoon.

Kirjosieppo on palannut tuhansia kilometrejä kestäneeltä muuttomatkalta. Miten monta siiven iskua ja pyrähdystä onkaan mahtunut noihin kilometreihin. Kevään ensimmäisen kirjosiepon saapuminen  tutuille seuduille ilahduttaa. Sen laulu on innokasta ja laulua jatkuu pitkälle kesään.
Kirjosieppo puuhaili hassun näköisen pöntön luona. Jäin sitä vähäksi aikaa seuraamaan, nokassaan sillä oli jotain jota oli vievinään pesään, mutta tuli pian pois ja taas uudelleen pesään ja pois, tätä toistui monta kertaa. Katselin ja kuvasin noin  50 metrin päästä kameraa zoomaamalla.
Kirjosieppo joutuu usein valtaamaan itselleen tiaisen pesän. Jos tiaisen pesä on rakennus- tai munintavaiheessa pesäpöntönvaltaus onnistuu helpommalla. Mutta jos tiaisemo jo hautoo niin huonolla onnella kirjosieppo  tulee tapetuksi tunkeutuessaan tiaisen pönttöön. Talitiaisemo pystyy helposti tappamaan kirjosiepon, pienemmät tiaislajit ei niinkään, jolloin kirjosieppo voi selvitä erehdyksestään hengissä. Kirjosiepolla on erinomainen taito testata pönttöjen kelpoisuutta ja usein se valitsee kohteeksi useita lähialueen pönttöjä, joita se tarkkailee, pyrkien häiritsemään tiaisten toivottua perheonnea.
Jos kirjosieppo ei onnistu valtaamaan pönttöä se odottaa, kunnes tiaispoikue lähtee pesästä. Kirjosieppo voi pesiä vielä kesä-heinäkuun vaihteessa. Kirjosieppo naaras munii 5-7 sinivihreää munaa ja joskus naaras jää yksinhuoltajaksi, sillä koiras on moniavioinen..