Kevään ensimmäiset kukat oli jo nousseet, kun tuli takatalvi.
Lähes paljaaseen maahan satoi uutta lunta parikymmentä senttiä.
perjantai 5. huhtikuuta 2024
takatalven kukat
keskiviikko 3. huhtikuuta 2024
nimeämätön
Taivaan Isä kanna,
lasta matkallaan.
Enkeleitä anna
kanssaan kulkemaan,
turvallista tietä,
että kulkis hän
joka ainut päivä,
halki elämän.
lauantai 30. maaliskuuta 2024
kukkakaupassa käynti
Kävin pitkästä aikaa kukkakaupassa. Kukkia oli monenlaisia ja monenvärisiä. Mutta jotenkin en innostunut pääsiäisen väreistä, ostin vaan muutaman orvokin.
Kukkakaupasta autolle palatessa odotti ikävä yllätys. Joku oli jättänyt ison ostoskärryn autojen parkkipaikalle,
sillä seurauksella, että ostoskärry oli kaatunut, vierinyt tai törmännyt autoni takapuskuria vasten. (puutarhamyymälän kärryt on normaalia isompia)
Auton takapuskuriin tuli pieni maalivaurio.
Jotkut ei ymmärrä sitä että kärryjä ei koskaan jätetä parkkipaikalle, vaan se on palautettava kärryriviin.
Eipä jättänyt mitään lappua.
Laki kun on sellainen että kenenkään ei tarvitse ilmiantaa itseään.
perjantai 29. maaliskuuta 2024
keväältä alkaa näyttää
Aamulla joutsenet oli laskeutuneet pellolle, niiden seuraan laskeutui hanhia.
Pellolla oli myös joitakin töyhtöhyyppiä. Kiurun laulua kuuluu peltojen yllä.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2024
vanhat lintupöntöt
Mutta kun se on pari vuotta paikallaan ollut, niin pesimisen jätökset alkaa lahottaa pönttöä. Jotkut pöntöt putoaa alas kesken pesinnän, joistakin irtoaa kansi tai seinä, ja ne ovat täynnä vanhaa pesimäjätettä tai ovat joka nurkasta rempallaan. Pönttöön kertyy ulosteita, joskus jää myös poikasia jotka ei selvinneet lentoon tai talven pakkasia suojaan hakeutunut lintu, jolle viimeinen yö oli liian ankara.
Pöntöt kertovat omaa tarinaansa ja tarinan kertojana on usein käpytikka.
Hoidettu lintupönttö tyhjennetään pesäaineksista ainakin kerran vuodessa, parhaiten keväällä. Se voi antaa turvallisen pesäpaikan linnuille jopa viisitoista vuotta.
maanantai 25. maaliskuuta 2024
lintupönttöjen aika
keskiviikko 20. maaliskuuta 2024
kallista hammashoitoa
Kallista hoitoa ja lisäksi viidenkympin kipulääkkeet apteekista. Nuorimmalta kissallani oli hammas alkanut oireilla. Jouduin viemään kissan eläinlääkäriin, jossa poistettiin hammas.
Kissalle annettiin kipulääkitys ja oli kotiin tullessa oli peloissaan ja halusi pysyä piilossa pari päivää.
Pienellä pakkosyöttämisellä sain ruokittua sen märkäruualla ensimmäiset päivät.
Ikeniin ommelleet tikit tuntui häiritsevän kovasti ja se yritti sylkeä niitä pois. Mikään märkäruoka ei kissaa miellyttänyt, sillä kissa oli tottunut kuivaraksuihin. Viidentenä päivänä liotin penturaksuja jotta edes jotain syö. Sitten ruokinta olikin jo helpompaa. Kipulääkkeitä annoin kymmenen päivää.
Nyt pari viikkoa myöhemmin tikit alkaa irrota ruokahalu ja leikkisyys on palautunut.
tiistai 19. maaliskuuta 2024
metsän eläjiä
Ruokapaikalla oli muitakin lintuja, mutta ei osuneet samaan kuvaan.
Jotain syötävää löysi.
maanantai 11. maaliskuuta 2024
kevättä etsimässä
Kävin katsomassa kevään edistymistä. Lumikerrokset on alentuneet pelloilla.
Jossain huomasin joutsenen ja korviin kantautui myös merikotkan ääniä.
jääpeite ohenee nopeasti
varikset valppaana
sorsat aurinkoisella paikalla
tiistai 5. maaliskuuta 2024
kevätkauden alkua
Jokohan sitä alkaisi odottaa kevättä. Maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi.
Aurinko lämmittää jo sen verran, että metsän reunoilla maa paljastuu. Pelloilla lumikerros ohentuu. Kävin muutamalla paikalla kuulostelemassa talvilintuja. Vain tiaisia ja joku varislintu oli kuulolla. Paikoin sivutiet ja jotkut parkit on siinä kunnossa, että en uskalla ajaa niille.