Piilossa puun oksalla.
lauantai 19. syyskuuta 2020
mandariinisorsaa katsomassa
Kävin katsomassa tätä ihmeellistä harvinaisuutta pari kuukautta sitten. Sorsa oli edelleen lammella ja kesäpuku on vaihtunut juhlapukuun. Ihan täydellinen puku se ei vielä taida olla, joten ehkä käyn myöhemmin syksyllä sitä katsomassa. Samalla lammella on tusinan verran sinisorsia, mutta tämä tuntuu viihtyvän enemmän omissa oloissaan. Kun sorsat lähti rannasta kauemmaksi se siirtyi pensaan oksille lepäilemään.
Piilossa puun oksalla.
Piilossa puun oksalla.
tiistai 15. syyskuuta 2020
kukkia ikkunalla
KUvassa mustanmerenruusu ja vasemmalla aiemmin ostetut lukinkämmekkä, ei enää kuki. Keskelä krysanteemi ja perhoskämmekkä. ja keskellä lisäksi paavalinkukka, jossa tulossa nuppuja.
Mustanmerenruusu on kukkinut runsaammin kuin ikinä. Olin välillä jo kyllästynyt katsomaan sitä kun ei kukkia ollut kuin muutama. Nyt niitä on todella paljon ja kukat on kestäviämaanantai 14. syyskuuta 2020
kalkkilouhoksen polku
Tänään Laukkosken suunnalla ja tarkoituksena käydä ikivanhalla kalkkilouhoksella.
Luontoreitin edessä ilmoitettiin, että polku on suljettu liiallisen kävijämäärän takia.
Ketään ei näkynyt, ja hiljaista oli joten lähdin hiljaiselle metsäpolulle.
Louhoksen reunalla valkeaa kalkkikiveä.
Kalkia louhittiin 1834 luvulta alkaen, rakentamiseen ja maanparannukseen.
Louhos on noin 100 metriä pitkä, puolitoistametriä syvä ja samanverran leveä.
Puut ovat ehtineet kasvaa louhoksen toiminnan loputtua.
Tällä polulla ei ole paljoa kulkijoita ollut.
perjantai 11. syyskuuta 2020
lintujärvi
Lähdin katsomaan lintujärven elämää. Aamu oli usvaisen harmaa, syksyn tuntua ilmassa.
Hanhet oikoivat siipiään ja joutsenet lipuivat pitkin tyyntä järven pintaa.
Hanhet valpastuivat kuullessaan tutun äänen.
Ne nousivat ja liittyivät hanhiparveen.
Hanhet toitottivat äänekkäästi kutsuen muitakin liittymään joukkoonsa.
Joutsenet jäi rannalle.
Sorsat oli havahtuneet hanhien toitottaviiin ääniin.
Valpastuivat ja lähtivät aamuiselle souteluretkelleen.
Osa sorsista kuitenkin jäi rannalle lepäilemään.
Toinen koiras on saanut jo juhlapuvun, mutta toisella on vielä kesäinen puku.
Tämä koiras on nyt varhaisin syksyllä näkemäni juhlapukuinen.
Tällä koiraalla näkyi jo värin vaihtumista.
Huomasin myös mustavalkean sorsan, siltä se ainakin näytti. Tarkemmin katsoessa huomaa silläkin sinivihreää päässä. Olisikohan niitä Kööpenhaminan sorsia.
Tummia sorsia oli kaksi ja ne oli selvästi kavereita keskenään, eikä liittyneet toisten seuraan.
Kolmas koiras oli välinpitämätön mustista kavereista ja nukahteli uidessaan.
Kaksi naarasta tai nuorta oli kuin kaksoset.
Tämä naaras oli myös erikoien värinen. Sekin viihtyi hyvin yksinään.
Sorsat ja vesilinnut omassa elementissään.
Varpuslintujen ääniä ei paljoa kuulunut, tiaisia ja tikli puissa ja västäräkkejä nurmikolla.

torstai 10. syyskuuta 2020
Högforsin tehtaat
Tien reunassa on muistomerkkinä vanha teräksen 12 tonnin valusenkka, joka joka on ollut tehtaan käytössä 1980 luvulle saakka.
Karkkilan tehtaalla on valmistettu 1800 luvulta alkaen rautatuotteita. Högforsin valmistamat hellan- ja uuninluukut, kuin myös rautapadat onkin tuttuja vanhemmalle ikäpolvelle.
Tehdasalue on laaja. Osa tiilirakennuksista on rapistuneita, kuvat aikasemmassa päivityksessä.
Tehtaalla on erikoinen historia josta voi lukea esim tästä linkistä
Alemmat kuvat kuvasin tiilisillan rakennusten sisältä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)