janakkalan laurinmäki

Matkakohteena Laurinmäki.

Esitetaulusta ilmenee uinaismuistokohteiden sijainti.
Mäellä olevaan silokallion pintaan on kaiverrettu aikalaisten nimiä ja päivämääriä.

Laurinmäellä sijaitsee uhrilehto, joka on vanha  hautausmaa.Uhrilähde, kuppikivet ja uhrirauniot kertovat vanhasta palvontapaikasta, jossa on uhraamalla palvottu jumalia ja henkiolentoja.

Uhrikiviin on hakkaamalla tai  hiertämällä tehty pieniä pyöreitä
kuppimaisia syvennyksiä.Perimätiedon mukaan kivien kuppeihin olisi pantuviljaa,
maitoa ja kalaa sato- ja pyyntionnen toivossa. Kuppikivien käyttö on alkanut
rautakaudella ja jatkunut paikoin jopa 1900-luvulle.

Laurinmäellä lähellä uhrilehtoa on satoja vuosia vanha uhripuu Räikälänmänty.
Männyn ympärysmitta on yli 3 metriä.Se on Janakkalan vanhin tiedossa oleva mänty eli petäjä.

Menin puun taakse ja huomasin että kädet ei mahdu puun ympäri.

Vanhan männyn pinta on kilpimäistä, paksua ja kovaa

 

laurinlähde

Janakkalassa sijaitsee muinainen Laurinlähde. Lähde nimettiin Janakkalan suojeluspyhimyksen Pyhän Laurentiuksen eli Laurin mukaan. Se on vanha uhrilähde. 
Lähde on rakennettu kivistä kaivomaiseksi 1900-luvun alussa, samalla kun Laurinmäelle rakennettiin juoksuhautoja. Lähteen koko on 80 cm x 80 cm ja sen syvyys on 116 cm. Lähteessä on tasainen sorapohja ja se pulppuaa edelleen kirkasta vettä.

Lähteeseen oli heitetty kolikoita, tarkoitus lienee tuottaa onnea siellä kävijälle.

Reissun jälkeen poikkesin uimaan läheiseen Räikälänjokeen. Vesi oli kirkastaja lämmintä.
Vieressä maantie ja kaunis kivisilta, joka rakennettu v1904.

kummakivellä käynti

Puumalan ja Rautjärven  rajoilla on erikoinen nähtävyys, kummakivi.
Se on mielenkiintoinen matkakohde, mutta ehkä vähän hankalan matkan päässä.
Kummakivi on kulkeutunut jääkauden virtauksen mukana ja jäänyt silokallionpäälle lepäämään. Jääkauden virtaukset hioivat kiven pintaa kivien ja hiekanjyvien kulkiessa jäävirtojen mukana. Kallion pinta hioutui sileäksi ja sattumalta suuri kivenkimpale jäi tasapainoon kallion päälle.

 

Ensimmäisessä risteyksessä ei ollut opasteviittaa Kummakivelle.

Kummakiventie kyltti oli niin piilossa, että ajoin siitä ensin ohi ja palatessani huomasin kyltin.
Tie oli kapea, onneksi ei ollut vastaantulevia. Loppumatkasta oli jyrkähkö mäki, jossa irtosoraa. Pääseekö mäkeä ylös, vai alkaako renkaat sutimaan. Tiellä ei pystynyt kääntymään, eikä peruuttaminen olisi ihan riskitöntä. Tässä vaiheessa ehdin  harmitella miksi tänne lähdin.

Kävin tarkistamassa mäen ja ajoin mäen ylös, josta oli enää lyhyt matka kääntymispaikalle.

Parkkialuella tietää tulleensa oikeaan kohteeseen.

Kartta opasti ja tuonne suuntaan sitten mentiin.

Maasto oli alkumatkasta kosteaa, mutta lenkkareilla selvisi kastumatta.

Ympärillä oli metsää ja hiljaisuutta, oikeastaan pelottava olla keskellä ei mitään. Voiko tänne eksyä, entä jos kompastun ja satutan itseni,  ajatukset kiirehti eteenpäin nähdäkseni sen näkymän jota varten olin tänne saakka tullut.

Reilun puolen kilometrin jälkeen.

Kummakivi, siinähän se sitten on, olen nähnyt sen nyt.
Kiven mitoiksi mainitaan 7 x4 x5 metriä ja painoa sillä arvellaan olevan 500 tonnia.

Jääkauden aikainen kivenlohkare kallion päällä.

Kiven reunasta on lohjennyt palanen. Lohkareessa on näkyvissä jääkauden aikasen vedenvirtauksen aiheuttamaa kulumaa

Kivessä näkyy halkeama, se on  irtolohkareen irtoaman tasolla.

Lähellä kummakiveä sijaitsi pieni rakennus.

Paikka tuntui niin syrjäiseltä, että pelotti, mutta onneksi metsäpolku oli niin selvä ettei eksynyt. Kun pääsin takasin parkkipaikalle, tunsin helpotusta.
Lähtiessäni sinne tuli autolla joku toinenkin katsomaan luonnon muovaamaan ihmettä.
Parkkipaikan kordinaatit P 61° 29,473' ja I 28° 26,246'.
Kummakivi rauhoitettiin vuonna 1962.

ruokolahden leijona

Ruokolahdelta kuului kummia noin 30 vuotta sitten.
Juhannuksen jälkeen useat ihmiset olivat tehneet havainnon kylällä liikkuvasta kookkaasta vaaleasta eläimestä.
Ensimmäisen havainnon eläimestä teki metsämies. Hän oli nähnyt eläimen melko läheltä jonkin aikaa, kunnes eläin poistui kauemmaksi. Metsämies pakeni säikähtäneenä juosten, mutta paluumatkalla autolle hän eksyi ja löydettyään autonsa rauhoittui pari tuntia, kunnes jatkoi metsätöitä auton lähettyvillä.
Iltamyöhään kotiin palattuaan hän soitti alan asiantuntijoille. Asiantuntijat päätyivät siihen, että metsämies oli tehnyt havainnon naarasleijonasta. Leijonahavainnosta tehtiin ilmoitus poliisille..
Ruokolahdelta alkoi tulla pian muitakin havaintoja leijonasta... ( jatkuu kuvien jälkeen)

Ruokolahden risteyksen läheltä löytyy ensimmäinen leijona.

Ruokolahden keskusta.

Ruokolahden torille pystytettiin leijonapatsas vuonna 2017.

(jatkoa)

Eräs vanhempi mies oli nähnyt leijonan, mutta maineensa puolesta ei uskaltanut siitä aiemmin kertoa. Kunnanvaltuuston jäsen kertoi nähneensä leijonan jo ennen metsämiehen ilmoittamaa havaintoa.
Paikallinen rakentaja oli nähnyt isot tassunjäljet hiekkatien poikki. Suurpetotutkija kävi tunnistamassa ne ison kissan jäljiksi.
Havaintoja alkoi tulla päivittäin ja asiantuntijat poliisia myöten kävivät paikalla ne tarkistamassa. Jäljet todettiin ison kissan jäljiksi.
Viimeiset havainnot Rautjärven Ruokolahdelta on elokuun lopulta, kaksi paikallista asukasta oli elokuulla marjastamassa kun he näkivät suurikokoisen kissaeläimen.
Leijonasta tehtiin havaintoja paljon ilmoitettua enemmän, yhden yön aikana jopa viisi havaintoa.
Syyskuun alussa rajavartiosto tiedotti useista havainnoista, esim leijona oli tullut rajapartiota vastaan rajapolulla. Leijonan näki samaan aikaan kaksi valan tehnyttä rajamiestä, todistaen että kysessä ei ollut esim. koira.
Havaintoja leijonasta tuli myös Venäjän puolelta.
Leijonahavainnot vaikuttaa siis melko varmoilta.
On esitetty epäilty, että kyseessä olisi ollut Venäjä sirkuksesta karanneesta eläimestä.
Se on tosiasia, että minä olen nähnyt Ruokolahdella kaksikin leijonaa.

Ruokolehden leijona TV-uutisissa;   https://youtu.be/lXs8epL-dSM

lummelampi

 Lumpeet kukkivat suoperäisellä lummelammella. Kukinta on hyvin runsasta.

Rannan toisella puolella uiskenteli sinisorsia.

Rannalla nuoria kalamiehiä onkineen.

koronarokotettu

Nyt on toinenkin koronarokote saatu. Voi vähitellen olla vähän huolettomampi.
Muutama päivä rokotuksen jälkeen lähdin matkalle.  Matkalla tunsin olkavarressa kuumotusta ja punoitusta, se turposi vähän. Punoitus alkoi hävitä jo seuraavana päivänä, turvotusta oli muutama päivä. Punoituksen yläpuolella oleva mustelma on rokotuspiikin aiheuttama.
Joskus aikaisemminkin sain rokotuksesta ihottuman, samanlaisen, mutta paljon isomman ja se turposi, parantuminen vei pari viikkoa.

runonlaulajain mailla

 Kiteen Hummovaarassa sijaitsee viimeisen runonlaulajan muistokivi.

Kiteen seudun viimeisiä ja kuuluisimpia a
runonlaulajia oli Antti Toivanen.
Hän eli vuosina 1831 - 1903. Muistomerkki paljastettiin vuonna 1935.
Kivi sijaitsee Suomen
suurimman lehtikuusimetsän lähellä.

 
Tien varrella pysähdyin katsomaan lehtikuusimetsää, joka on myös nähtävyys.

Hummovaaran iso mänty

Elias Lönnrot kulki runojen keruumatkallaan v 1828 Kiteen Hummovaarassa tapaamassa runonlaulaja Juhana Kainulaista.  Runonlaulantaa hän tallensi 57 runon verran.
Hänen kerrotaan istuneen suuren männyn juurella kuunnellessaan Kainulaisen runonlauluja.
Tästä piti kääntyä ja ajella
hiekkatietä jonkin matkaa.

Saavuttin paikkaan, joka on Kainulaisen tila.

Elias Lönnrot kulki runonkeruumatkallaan v 1828 Hummovaarassa tapaamassa
runonlaulaja Juhana Kainulaista.  Runonlaulantaa hän tallensi 57 runon
verran.

Lönnrotin mänty. Mänty on rauhoitettu ja nimetty Lönnrotin männyksi. 
Männyllä voi olla ikää 300- 500 vuotta, sillä puu oli jo silloin iso.
Ympärysmittaa sillä on nyt yli 3 metriä.

Lönnrot istui männyn juurella kuunnellessaan Kainulaisen runonlauluja.

Monenlaista on mänty nähnyt ja kuullut ja vuosisatojen ajan kestänyt paikallaan.
Lönnrotin ajoista on
kulunut jo lähes 200 vuotta. 

          Oli erikoista käydä tällä paikalla.

Lainaus Terho Marttila  PDF-tiedosto Luonnonmuistomerkit Suomessa  sivut56-57. Maisemantutkimus Huhtikuu 2017

Kiteen Kesälahden Hummovaaralla sijaitseva Lönnrotinpetäjä on  rauhoitettu  Metsäntutkimuslaitoksen  päätöksellä  luonnonsuojelulain perusteella vuonna 1959.
Puu on ikivanha, suuri ja näyttävä eli maisemallisesti vaikuttava. Päällimmäisenä on kuitenkin suuri kulttuurihistoriallinen arvo  puun juurella on taltioitu kansalliseepoksemme  Kalevalan  tarinoita.  
Legenda  Lönnrotinpetäjän  alkuperästä  ajalta  kauan ennen Lönnrotia ja Kalevalaa  on myös taltioitu SKS:n kansanrunousarkistoon. Se on ollut – ja on edelleen – Kainulaisten suvun sukupuu.

 Lönnrotinpetäjä on edelleen  kuin ajan hammasta uhmaten  hyväkuntoinen ja voimissaan.  ” Kiteen  Kesälahdella,  tarkemmin  Hummovaaralla. Ollessaan ensimmäisellä runonkeruumatkallaan 1828 Elias Lönnrot kohtasi  samaisella  ”Humuvaaralla”  suuren  runonlaulajan,  Juhana  Kainulaisen. Miehet istuivat kulttihongan juurelle, pakisivat ja naukkailivat. Aiemmat  sukupolvet  olivat  ripustaneet  petäjään  karhunkalloja,  mutta  nyt puu olisi palveleva laulupuuna. Temppelimäisenä se tarjosi Kainulaiselle rohkeutta ja inspiraatiota. Sen läsnäolossa hänen oli hyvä ja sovelias esittää väkevämpiäkin loitsuja. Ja niin hän teki. Vierähti päivä, tummeni ilta ja lensi vielä päivä  toinenkin ja tuon tuost puhkesi lauluun Kainulainen, lyhytkasvuinen  petäjänjuurelainen.  Yhteensä  herkän  tiedemiehen  nopea sulkakynä tallensi puolensataa runoa. Mukana oli eeppisiä jatkoja ja katkelmia Sampo-runoista ja kultaneidon taonnasta, mutta niitäkin iskevämpi oli Lemminkäisen virsi. Sen pohjalta hahmottui Kalevalaan yksi sen pääsankareista.
Lönnrot piti Kainulaisen kohtaamista ensimmäisen keruuretkensä merkittävimpinä kokemuksena. Mänty on varmasti palannut hänen mieleensä monet kerrat Lemminkäisen osuuksia Kalevalaan sovitettaessa. Kalevalan  ensipainoksesta  tulee  ensi  vuonna  180  vuotta.  Niin  eepoksen kerääjä kuin  runonlaulajat ovat  tomuna. Mutta  Hummovaaran petäjä ei ole moksiskaan. Se vain jatkaa keväiden, kesien, syksyjen ja talvien todistamista;  se  on  ikivihanta  havujaan  syvemmin.  Se  on  yksi  niitä  paikkoja maailmassa, missä luonnon ja kulttuurin rajat häilentyvät, kunnes niitä on vaikea nähdä.”

Suomen kuvalehti 25.08.1923

mielenmaisemia ahmovaarassa

Kolin matkalla poikkesin saman tien varrelta  Ahmovaaran luontopolulle. 
Ympäristö oli hiljainen linnutkaan ei laulaneet, suolla kukki punakämmekkä ja suovilla.
Pitkä ajomatka ja Kolille nousu painoi jaloissa niin paljon, että kiersin vain lyhyen kierroksen.palatessani poikkesin luontopolulle. 
Ympäristö oli hiljainen linnutkaan ei laulaneet ja jaloissa painoi Kolille kiipeily.

 

Kiinnitin huomiota punaiseen kämmekkään, jota en ole aikaisemmin nähnytkään.
Taitaa olla punakämmekkä